Sininen retki

Me mentiin tänään metsään. Sinne oli varmaan vähän pitkä matka, kun jouduttiin matkustamaan autossa ja sitten vasta oltiin perillä. Heti kun auton ovi avattiin, huomattiin että jossain kummassa paikassa oltiin. Neniin tuli valtavasti kukkien tuoksua eikä varmasti oltu kukkakaupassa!

Sitten me nähtiin ne kukat! Niitä oli joka puolella ja ne oli ihan sinisiä ja tuoksuvia. Me käveltiin ja käveltiin ja kaivettiinki vähän siellä metsässä ja aina vaan riitti sinisiä kukkia. Äispä olis ottanut vaikka kuinka monta kuvaa, mutta sen kameran patteri olikin menny tyhjäks. Kummallisia noi ihmiset, ku ei tajuu tarkistaa tärkeitä asioita niinku pattereita. Meiän patterit ei mee koskaan tyhjiks. Tai joskus vähän niinku tänään, ku oli aika kuuma, ainaki 22 astetta.

Onneks äispä sai sentään jotain kuvia. Tossa me on vähän just kaivettu kukkien alta ja katellaan uutta kaivausaluetta. Toi alotuskuva on ihan vaan sieltä metsästä. Sen metsän nimi on Hallerbos varmaan siks, kun se on Hallessa, joka on eri puolella Rysseliä ku Meise.

Kotonaki vielä jatku aika kivat jutut, ku rillattiin. Meki saatiin vähän maistaa rilliruokaa, vaikka äispän mielestä karrimakkara ei oikeen sopis koirille. Meiän mielestä se sopii kyllä niinku kaikki muutki makkarat.

Tärkeitä tullikoiratehtäviä

Mentiin äispän kanssa eilen lentokentälle. On me siellä ennenki oltu, mutta ei oo ennen päästy sisälle. Äispä käski meiän olla nätisti, ettei kukaan ajais pois, mut kaikilla oli siellä niin kiire, ettei ne olis varmaan edes ehtiny ajaa meitä mihinkään.

Ei me nähty yhtään lentokoneita vaikka kuljettiinkin pitkin poikin käytäviä ja yritettiin niitä etsiä. Ihan kamalan paljon siellä oli vaan ihmisiä, jotka meni ristiin rastiin. Niiltäki oli varmaan lentokoneet hukassa. Äispä välillä katto jotain tylsää telkkariohjelmaa siellä lentokentän sisällä. Ei siin telkkarissa ollut mitään kuviakaan, pelkkaa kirjotusta vaan. Sit se mumisi, et jaa, tonne pitää mennä ja sano, et nyt mennään. Meille tuli vähän kiire, kun piti haistella joka puolelle ja sitten jalat liukasteli, ku se lattia oli vissiin tehty jostain lasista tai jäästä.

Kun me lopulta pysähdyttiin, niin vähän ihmeteltiin, että mitäs tää nyt on. Siellä pysähdyspaikassa oli vielä enemmän ihmisiä ku toisessa paikassa ja kaikilla oli isoja kasseja ja pusseja. Me vaan haisteltiin niitä kasseja ja yritettiin löytää salaisia tavaroita. Vaikka tehtiinki tosi hyvää tutkimustyötä, ni ei löydetty mitään hämärää eikä edes herkkuja. Me nähtiin muita koiria kans ja sanottiin niille tosi selkeesti, että tää on meidän tullihomma, menkää  pois! Ette te kumminkaan tiedä edes, mitä pitäis tehdä! Häipykää! Hyvin ne kaikki meitä usko, mutta äispä sano, ettei ihan niin kamalasti tarttis pomottaa vieraita koiria.

Me sit vaan jatkettiin kassien ja ihmisten nuuhkuttamista ja yhtäkkiä tuli nenään tuttua haisua! Me haistettiin ispä! Se oli ollu vissiin siellä lentokentällä vaikka kuinka kauan, ku ei kerran ollu kotona. Arvatkaapa, oltiinko iloisia, ku löydettiin se. Meiän piti tullata se ihan kokonaan päästä varpaisiin ja sen kassi kans. Ispä lähti meiän kanssa ulos sieltä lentokentästä ja sit me ajettiin autolla takas kotiin. Matkalla mietittiin, et voitais ihan hyvin ryhtyä ihan kokopäiväsiks tullikoiriks. Se on hauskaa hommaa.

Luita ja oksuja

Ollaanpas oltu laiskoja! Tai ei me olla oltu, ku vaan toi äispä. Se kyllä sanoo, että koska joku tyhmä haittaa meiän konetta, ni ei ees viitsi tehdä sillä mitään. Pistäis sen tyhmän pellolle. Kyllä siellä jo tarkenee.

Eilen oli tosi lämmintä ja aurinkoista ja me vaan löhöiltiin nurmikolla tai sit kaiveltiin kuoppia. Yhtäkkiä äispä muisti, että se oli ostanu meille Ihan Oikeat Luut! Vähänkö pyörittiin sen ympärillä ja käskettiin heti antaa ne meille. Onneks ei tullu yhtään riitaa, ku Morse jäi keittiöön luuta narskuttamaan ja mä ryntäsin pihalle. Mun piti ekaks ihan vähän vaan syödä luuta ja sitten piilottaa se, mutta kaivoin kuitenki sen taas takasin syötäväks. Sit mä taas piilotin sen ja sit taas söin vähän. Lopulta mä söin sen kokonaan. Äispä olis vissiin pessy mun luun, kun kulki kastelukannun kanssa perässä, mutta en antanu. Ei se ollu likanen, ihan vaan pelkästään multanen.

Kohta ihan luitten syömisen jälkeen Morselta tuli oksu. Se on aina niin herrasmies ja nyttenki meni pusikkoon piiloon, ettei kukaan olis nähny. Sit tuli takas niinku ei mitään olis tapahtunukkaan.

Taas me vähän juostiin ja touhuttiin niitä näitä ja mentiin ylös vahtimaan ikkunasta Meisen menoa. Sillon oli jo ilta. Äispä ei yhtään nähny, ku mua alko sattuun mahasta ihan hirmeesti ja sitten multa tuli iso oksu ihan siihen sohvalle. Ei äispä kuitenkaan vihanen ollu, kun se näki. Siivos vaan ja sano, et olis vissiin kuitenki kannattanu antaa vähän pestä sitä luuta. Sohvalla oli kuulemma niin paljon multaa, et siihen olis voinu istuttaa vaikka kukkia. Sit mä menin nukkumaan, ku oli ihan höhlä olo.

Yölläki sattu vielä mahaan ja ihan vahingossa mä en ehtiny ajoissa ulos ja multa tuli tortut eteisen lattialle. Taaskaan äispä ei ollu vihanen. Se ei oo oikeen järjestelmällinen noissa asioissa, ku joskus on vihanen ja joskus ei. Ihanku joskus sais sisälle kakata ja joskus ei. Emmä oikeen ymmärrä vaikka kyllä mieluusti kyllä menen ulos.

Tänään se ei antanu meille mitään aamupalaa, keitti vaan riisiä ja sano, et illalla sitten. Sano se jotain muutakin illasta, muttei oikeen jaksettu kuunnella.

Kirjoitti Titi-Uu

Meiän meininki

Tahvo on tunnistanu, eiku tunnustanut meiät! Jippii! Mikähän sellanen tunnustus oikeen on?

Äispä kerto, että se tarkottaa, että meiän plokilla on ihan oikee tarkotus eli meininki. Sitähän mekin, kiitos hirmeesti Tahvo!

Meiän meininki on välittää muille kameleille ja kaikille, millasta on eläminen Pelkiassa ihmisten kanssa. Me kans halutaan kertoo kaikista tärkeistä asioista, niinku ruuasta ja matkustamisesta ja myyrien kaivamisesta ihan jokaiselle, joka vaan jaksaa kuunnella. Äispän mukaan kukaan ei oikeen meitä jaksais kuunnella, ni siks me kirjotetaan - tai oikeestaan äispä kirjottaa, ku meiän sormet on liian lyhyet. Kyllä me kirjottaa osataan kuitenki.

Kaiken lisäks Tahvo kirjotti tunnustusohjeen enklanniks ja suomeks. Se on hyvä, et kaikki SUPERkoirat ymmärtää.

Säännöt:

1.You have to nominate 5 blogs, which haven´t have awards before.
2.Each of the blogs must have a purpose!
3.The nominated blogs must make a link back to this page.
4.The logo from the award must be put on their blog and it must  link back to this blog.

suomennettuna:

1. Jaa tämä tunnustus 5.lle blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla jokin tarkoitus.
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää
takaisin tälle sivulle.
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa
ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

Me ei ihan tarkkaan tota viirettä kohtaa ymmärretty, mutta kuiteski halutaa tunnustaa Helka, ku se on lampuri, jolla on hienoja ajatuksia ja sit se on enklantilainen kans. Sit me tunnustetaan myös Juli, ku se aina osaa meitä neuvoa, jos on onkelma ja sit se on kans terrieri. Kolmanneks me tunnustetaan Onni-kunkku, ku Onnilla on ihan oikee SUPERasenne. Sit vielä tunnustetaan Pelkian suomalaisen koirakerhon tokiploki. Se on niin totta!
Oho, äispä sano, et näitä on vasta neljä? Mitennii, meillä on neljä jalkaa ja sen pidemmälle ei lasketa. Sitäpaitsi viis tai neljä, same difference (toiki osattiin enklanniks!).
 

 

Viirus siellä, viirus täällä

Meillä on nyt asiat vähän omituisesti. Meille on tullu joku kumma viirus. Tai ei me yhtään kipeitä olla eli ei se meiän päässä tai mahassa oo, mutta se on meillä. Silleen meiän kotona. Ja kotonaki vaan yhessä paikassa. Se on koneessa! Tai voihan olla, että niitä on monta. Käskettiin äispän kertoo tää teille, ettette ihmettele, missä me oikeen ollaan, jos vaikka ei saada sitä viirusta ajettua pian pois. Nyt se sitten tekee töissä meiän juttuja, mut ei voi mitään.

Äispä hermostu siitä viiruksesta ja sano, et kuinka kummassa, ku on kaikki turvat ja muurit ja suojat ja kaikki. Ei täällä meiän mielestä kyllä mitään muureja oo, ku pelkkä pensasaita vaan. Vissiin se sitten tuli sen aidan läpi. Me ei kyllä siitä viiruksesta piitata, mut äispä tuntuu piittaavan. Se vaan kiertää sitä konetta ja manaa ja taikoo. Sitten se mumisi, et täytyy vissiin yrittää siivota. Sekin olis kyllä hyvä idea, meillä onki aika sotkusta. Lähtisköhän se viirus, jos me vähän autettais ja siivottais täällä sillä aikaa ku äispä on töissä. Niin me tehdäänki!

Uusi sana

Opittiin tänään uusi sana. Se on it-se-pal-ve-lu-pe-su-la. Eikö ookki hieno sana, ja pitkä! Se oppiminen tuli siitä, ku äispä sano, et nyt mennään ja hetihän me tietysti mentiin autoon. Ei tartte meitä kahta kertaa pyytää. Sit se kanto autoon ison kassin, jossa oli sängynpeittoja. Kyllä ihmeteltiin, et mikä juttu tää oikeen on, sängynpeitot mukaan lenkille. Ei oikein oo normaalia.

Autossa äispä sano, et mennään ensin itsepalvelupesulaan. Kyllähän me tiedettiin, mikä on esimerkiks pesulla tai pisulla, mut pesula! Se oli niinku ihan väärin sanottu. Ihan vaan vähän aikaa ajettiin ja oltiin Strombeek-Beverissä (Se on suomeks jotain niinku majavavirtaoja, muttei siellä majavia oo, tai ei oo ainakaan nähty.) Siellä me sit vietiin se kassi ihan niinku johonki pesukonekauppaan, mut ei se ollukkaan mikään kauppa. Se oli nyt se itsepalvelupesula. Aispäkään ei heti oikeen tienny, mitä pitäs tehdä, mut yks täti neuvo sitä. Siitä me se sana opittiin, kun oltiin pyykkien pesupaikassa ja itse piti kaikki tehdä. Se on tarpeellinen sana, vaikka pitkä kyllä.

Ne meiän peitot jäi sinne pesemään ihan itte ja me lähettiin kävelylle. Oli paljon uusia haisuja, kun ei siellä Majavapurolla olla ennen oikeestaan oltukaan. PIan kuitenki mentiin takasin ja äispä vaihto peitot toisiin koneisiin ja taas käveltiin. Lopulta se suostu hakemaan ne kokonaan pois ja arvatkaa mitä? Päästiin Lakenin puistoon! Kyllä oli hyvä sunnuntai-iltapäivä! Siellä me taas kaivettiin ja Tiitu juoksi ja juoksi. En mä yhtään piitannu, vaikka en ollukkaan irti, ku mulla on ihan uus fleksi, jossa on turvalenkki. Se on Turvallinen Fleksi.

Ja sit me nähtiin Helka! Tai ainaki luultiin niin ja huudettiin, et Hei Helka, ookko tullu Pelkiaan? Huhuu, Helka, me ollaan täällä! Ei se yhtään vastannu ja me vähän ihmeteltiin. Myöhemmin nähtiin ihan läheltä, et se taiskin olla vaikka Helkan esiäitiserkku tai joku muu kaukaista kaukaisempi sukulainen.

Tossa auton edessä näkyy vähän se Pelkian Helka vaikka voihan sillä olla vaikka toinenki nimi, niinku Veroniqué tai Virginie tai Andrea tai joku muu ihan pelkialainen nimi.

Tässä taas Tiitu jahtaa mustavarista. Ei saanu kiinni vaikka yritti. Varis vaan lähti lentämällä pois.

Näättekö mun uuden fleksin?

Oli tosi hyvä puistopäivä. Saatiin vielä kotona sikasipsit.

Terveisin Morse

Kauneudenhoitoa tai kidutusta

Ollaan oltu vähän hiljaa, kun toi äispä on töissä kaiket päivät ja sit sitä muka laiskottaa iltasin eikä se viitti kirjata ylös meiän juttuja. Pöhköä!

Viikko sitten se kävi jossain ja toi tullessaan kummallisia työkaluja. Me luultiin, että se alkaa rakentaa jotain, mutta kuitenkin kaikki rakennusvärkit puuttui. Sit äispä raahas puutarhapöydän pihalle ja vei ne työkalut sinne. Sen jälkeen se vaan kylmän rauhallisesti nosti Morsen pöydälle ja alko kiskoa siitä karvoja sellasella työkalulla. Ne olikin kidustuvälineitä! Mitä pahaa me muka on tehty, ku tollai pitää alkaa kiduttaa? Me ei varmasti tunnusteta mitään! Eikä kerrota mitään nimiäkään, ei kyllä!

Sit se vaan kidutti ja kidutti Morsea ja kisko niitä karvoja, mut Morse ei sanonu sanaakaan. Se vaan melkeen hyrisi. Äispä otti käyttöön sellasen sahan näkösen vehkeen ja alko sillä vedellä pitkin Morsen selkää ja karvoja vaan lensi pitkin ja poikin, mutta inahdustakaan ei päässy. Sen jälkeen se yritti vielä jollain hanskalla saada Morsea sähköseks. Oisko ollu jotain sähkösokkeja, mutta vieläkin Morse vaan oli ihan tuppisuuna. Aika kova kundi!

Mää kyllä puhuin suuni puhtaaksi ja moitin äispää aika kovaäänisesti. Ei se kuunnellu yhtään. Yhtäkkiä se vaan nosti Morsen maahan ja koppas mut syliin ja pisti siihen pöydälle. En tunnusta, en tunnusta, en tunnusta!! Mua se ei sentään kiduttanu sillä ekalla välineellä, mutta alko vaan vedellä sahalla pitkin selkää. Vitsit, ku teki mieli tunnustaa, mutta en sittenkään. Se saha tuntuki ihan kivalta ja aattelin, että täähän onkin oikeestaan hauskaa. Ei hullumpaa kidutusta ollenkaan.

Lopulta me oltiin Morsen kanssa oikeestaan ihan tyytyväisiä siihen touhuun. Äispäkin sano, et tultiinpas me siisteiks ja hienoiks ja että nyt pitää vielä leikata kynnet. Höh, pikku juttu, sitä paitsi siitä saa herkkupaloja.

Koko juttu taisikin olla täyden palvelun kauneudenhoitoa eikä ollenkaan kidutusta. Vaikka olis äispä kyllä voinu sen etukäteen meilleki kertoa.

Kirjoitti Titi-Uu

Yksityislenkki

Pääsin eilen lenkille ihan yksin. Tai no, olihan toi äispä narussa kiinni, mutta muuten ihan yksin. Ei tarvinnut vetää Tiitua perässä. Ihan oli tarpeeks, kun kiskoin äispää, se on niin hidas.

Äispä sano, et mennään nyt vuosipäivän kunniaks vähän kävelemään. En tiiä, mikä vuosipäivä se oli, mut ei ainakaan mun, koska mullahan oli synttäri just vähän aikaa sitten. Ei kai synttäreitä joka kuukausi oo. Tai vois oikeestaan ollaki, ni sais kakkua. Ei me kyllä eilen mitään kakkua saatu eli ei tainnu olla sellanen vuosipäivä. Mut ei haittaa, hyvä kun mentiin.

Oli tosi rasittavaa vetää tota ihmistä perässä. Se yritti sanoa mulle, että ei tarttis vetää, mutta ei me muuten olis mihinkään päästy. Mä vein meitä sinne päin, missä äispä viime vuonna kaatu. Mun mielestä pitäis mennä vähän tekemään tutkimuksia sinne rikospaikalle. Siitä on kyllä jo niin kauan, että tuskin sieltä mitään johtolankoja enää löytyis.

Ei se suostunu kuitenkaan sinne menemään, eikä sitä paitsi muihinkaan ala- tai ylämäkiin. Ihan tasamaalla vaan tallusteltiin. Kyllä mä yritin yhteen mäkeen ihan tosissani, mutta ei onnistunu. On toi liian painava väkisin vedettäväks. Me vaan kierrettiin yhen hevostallin kautta ja sitten sen vanhan kappelin ohi. Olihan sielläkin tutkittavaa ja haisteltavaa, mutta se mäki olis ollu parempi. Kotiinpäin kun mentiin, niin äispä hidastu vielä enemmän ja sain tosissani tehdä töitä, että päästäis eteenpäin.

Meitä vastaan tuli siellä yks musta poikakoira. Se oli vielä aika pentu, mutta en halunnu leikkiä sen kanssa. Koska sen äispä sano, et se voi olla vähän arvaamaton, ni yritin pitää välimatkaa meiän äispään. Sekin on joskus vähän arvaamaton.

Tiitua suututti, ku se ei päässy mukaan. Me heitettiin sille sitten vielä palloa pihalla, ettei sille tullu enempää paha mieli. Hyvin se unohtiki, ettei ollu mukana meiän lenkillä.

Voihan rähmä! Nyt mun on ihan pakko mennä, se musta koira on meiän talon edessä…

Kirjoitti Morse

Väärä tyyppi

Ihan yhtäkkiä eilen illalla äispä huomas, et se oli unohtanu jotain. Se melkeen heitti mut autoon ja lähti ajamaan ja mä olin ihan äimänä. Mitä kummaa tää on? Morsen se jätti kotiin. Ajettiin vähän aikaa ja sit tajusin, et eläinlääkärille mennään. Mut äispä ajoi ohi. Huh, kun helpotti. Vähän ajan päästä kuitenkin mä pääsin ulos ja aattelin, että tää on vaan joku äispän uus ulkoilujuttu, mutta sit me oltiin taas siinä Herra Kuumannin talon edessä.

Pistin aika lailla hanttiin, mutta äispä ei antanu periks, sisälle piti mennä. Sit mä näin sen! Se oli bulldoggi ja sen nimi oli Robert. Heti ensi silmäyksellä mä tiesin, että meistä EI tuu kavereita. Jostain syystä sen ensi silmäys varmaan sano jotain ihan muuta, ku se yritti ja yritti. Äispä joutu istumaan Robertin ispän viereen tuolille ja se Robert halus koko ajan tulla mun lähelle. Käänsin sille selän ja silleen ilmotin, ettei oikeen kiinnosta sun lähentelys. Ei se tajunnu. Se vaan läähätti ja kurisi ja piti ihan kamalaa ääntä. Kieltäki se näytti mulle koko ajan.

Kerran jouduin oikeen sanomaan: “ET OO MUN TYYPPIÄ, JÄTKÄ!”, mut ei se piitannu. Ihan oikeesti mä en välitä tollasista lihaskimpuista, jotka röyhtäilee ja pieree koko ajan. Onneks se pääs sinne Herra Kuumannin luo ja mä sain olla rauhassa.

Mäkin jouduin kyllä sinne Herra Kuumannin vastaanottohuoneeseen. Vähän ihmettelin, et miks, ku en kerran oo sairaskaan. Sit tajusin, et se aikoo taas pistää muhun piikkejä! Apua, mä haluun pois! Tällä kertaa Herra Kuumannilla oli joku apurityttö ja mä annoin sen silittää mua äispän kanssa ja sit mä en huomannu ollenkaan, et olinki saanu kaks piikkiä. Ei tuntunu missään. (Toim.huom: Lompakossa kyllä tuntui, rokotuslysti maksoi 60 euroa.)

En kyllä enää mee Kuumannille, jos siellä on se Robert. Se oli mun mielestä inhottava.

Kirjoitti Titi-Uu

Ahneella on Pashanen loppu

Olipas pääsiäinen! Me kokattiin äispän kanssa ihan kamalan ahkerasti eilen ja sunnuntaina ja koska mää oon oikea keittiöhengetär, ni autoin tietty koko ajan.

Äispä teki jotain soppaa, mut se ei vielä herättäny mun kiinnostusta ihan ainakaan paljon, ku siinä oli porkkanaa. Mä en piittaa porkkanoista. Onneks se laitto siihen kik-herneitäki, koska ne on aika hyviä. Tai ainaki niitä voi syödä.

Mut sit se pääs asiaan! Pöydällä oli rahkaa ja voita ja sokeria ja … Ne on kaikki mun herkkua. Morseki tykkää rahkasta. Sit vaan sekoteltiin ja äispä sano, et siitä tulee jotain pashaa. Vähänkö mä ihmettelin, en tiennykkään et sitä tolleen tehdään. Onneks asia selvis. Huh, huh, ehin jo vähän pelästyä, et me ollaan pashakoneita. Toisaalta harmi sinänsä ettei olla. Pasha-automaattina olis varmaan aika helppoo.

Mä sain sit tiskata ne pasha-astiat ja arvatkaapas, oliko herkkua. Oli se! Mulla meni ihan tassut sekasin, ku aloin hyppiä keittiössä ja vaatia lisää. Äispä vaan pisti sen tekeleen jääkaappiin ja sano, et myöhemmin vois sitä saada maistaa.

Mutta ei tossa vielä kaikki. Sieltä jääkaapista löyty yllärilammas. Tai siis vaan sellanen osa ja me saatiin se luu. Mun keittiöuskottavuus vaan kasvo, kun yritin auttaa äispää kaikin tavoin sen lampaan käsittelyssä. Sit eilen tuli Kati meille ja äispän kanssa tehtiin kaikki ruuat loppuun asti ja sit ne söi. Meillä oli parsakaaliaki ja sen on mun herkkuvihannes. Onneks sain sitä aika paljon. Lammastaki me saatiin meiän napojen joukossa ja vähänkö ahmittiin!

Tänä aamuna, kun äispä tuli takas sieltä nilkan veivaushoitolasta, se löys pashan jämät jääkaapista ja alko syödä sitä ihan yksin. Kuvitelkaa, ei antanu mulle mitään! Sain vain tiskata sen kupin. Mun mielestä mun olis ollu ihan pakko saada pashaa vaikka kuinka paljon ja sanoinki sen. Sit sanoin lisää ANNA PASHAA, ANNA PASHAA, ANNA PASHAA!!! Mä hypin ja loikin keittiössä ja tein vaikka mitä, et olisin ylettäny siihen astiaan. Äispä jotenki hermostu ja käski olla kunnolla ja hiljaa, mutten mä voinu. Joku sisäinen ääni vaan käski vaatimaan LISÄÄ PASHAA!

Äispä pisti mut ulos ja sano, et nyt jäähylle ja pidä suus kiinni. Se ei päästäny mua melkeen ollenkaan enää sisälle vaikka meillä on lunta ja talvi ja kylmää ja märkää niinku kuvista näkyy. Sit se varmaan söi koko pashan eikä jättäny mulle mitään.

Kirjoitti Titi-Uu