Löytökoirina

Me oltiin eilen äispän kanssa lenkillä. Ihan lähellä yhtä peltoa, sitä missä se on ylämäessä, me nähtiin yks nainen ja sen koira. Katottiin kummissaan, et sillä oli vaan yks koira, ku yleensä niitä on kaks niinku meitäki. Ei ne kyllä ole yhtään niinku me, ne on mustia ja valkosia ja niillä on korvat pystyssä.

Sit ne, siis se nainen ja koira, lähti sinne meiän pellolle ja äispä sano, et nyt ei mennäkään tonne, ettei tuu mitään ristiriitoja. Mentiin vaan eteenpäin. Yhtäkkiä me löydettiin sieltä toiselta tieltä sen edellisen koiran kaveri. Se oli kai käyny jossain omilla asioilla. Äispä käänty heti takasin ja sano, et mennään sittenki tonne pellolle. Se musta ja valkonen koira seuras meitä ja me huudettiin sille, et tuu meiän perässä, me tiietään, missä sun äispä on.

Meinas siinä vähän tulla jotain sanomista puolin ja toisin, mut onneks äispä näki sen toisen äispän ja huus, et me oltiin löydetty sen toinen koira. Se tuli oikeen iloseks ja ne meniki sit kaikki niitten kotiin. Se on ihan lähellä, yhen tien varressa. Meki tultiin ilosiks, ku päästiin sittenki pellolle juoksemaan.

Kepardimyyriä

Käytiin eilen pitkästä aikaa Hollannissa siellä Morsen ekassa kodissa. Äispä vaan sano, et nyt kyytiin ja sitten me mentiin. Sen ei tarvinnu yhtään odottaa.

Ei me heti kyllä tiedetty, mihin mennään, mutta arvattiin aika pian. Moniquen kanssa vähän juostiin ja juteltiin ja sit lähettiin pois. Aika tylsän lyhyt kyläilyreissu. Äispä kuitenki hais kaikille pikku rääpäleille. Se sano, et oli käyny kattomassa kaheksaa russelivauvaa! Miksköhän meille ei niitä näytetty?

Sit käytiin kans jonkun ison kaupan pihalla. Se ei varmaan ollu pienten koirien erityinen herkkukauppa, ku en päästy mukaan. Sellaseen me päästään. Joskus. Sit se vaan tuli takas ja sano, et nyt nasta lautaan ja nupit kaakkoon. Ei tajuttu. Etelään päin mehän oltiin menossa. Vaikka ei se kyllä aina muutenkaan tiiä, mihin on menossa. Ei sillä ollu nastoja eikä lautojakaan, mutta jonkun uuden seedeen se oli ostanu ja soitti sitä koko matkan ja laulo mukana vaikka parempi olis ollu, ettei olis hoilottanu.

Luulenpa, että tämä on lumiukon jämä.

Tänään me käytiin Laakenin puistossa. Sielläkään ei olla oltu pitkään aikaan. Arvatkaapa oliko myyrät innostunu, ku lumet oli sulanu? No oli, ja ihan kamalasti. Me kaivettiin ja kaivettiin niitten kasoja ja yritettiin taas saada ees yks myyrä kiinni, muttei saatu vieläkään. Myyrät on vissiin ihan hirmeen nopeita eläimiä niinku joku kepardi vaikka.

Mitenniin pitäs mennä pesulle?

Urheilemisia ja taisteluita

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ‘Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Katoamistemppu

Ollaan taas tehty vaativaa työtä. Meistä tuli yhtäkkiä viikonloppuna hoitohenkilökuntaa eli omaishoitajia. Äispä tuli kamalan kipeeks ja me ollaan hoidettu sitä tosi ahkerasti.

Viime viikolla se vei meitä iltaisin tosi pitkille lenkuroille ihan erilaisille teille kuin ennen. Välillä tuntu, et se oli ihan eksyksissäki, ku käveltiinvaan pois päin eikä yhtään takas. Sit yhtäkkiä taas oltiinki ihan entisillä paikoilla.

Sit se sairastu, oisko ollu niitten uusien maisemien syytä, ei tiietä. Onneks se sentään pääs kerran kauppaan ja makso meiän hoitohenkilökuntapalkan lihana ja luina. Se oli kyllä tarpeellisen tärkeä palkka! Ekaks se anto meille isot luut, joita syötiin aika kauan. Morse söi sohvalla, mikä ei kyllä oikein sovi, mut sitten äispä laitto pyyhkeen sen luun alle.

Sit ku oltiin taas hoidettu äispää, me saatiin naporuokaa ja siihen joukkoon LIHAA! Eikä se ollu mitä vaan lihaa, vaan ihan oikeeta lehmää! Äispä sano, et lauantai-iltana kaupasta saa ostaa hirveen halvalla, ihan jollain rosentilla vaan niitä lihoja. Kumma, ku ei aikasemmin ole sellasia tajunnu ostaa. Onneks nyt ymmärsi, ku kerran meille piti maksaa palkkaa.

Niille luille kyllä kävi myöhemmin vähän oudosti. Ne oli kadonnu. Kun oltiin ne melkeen syöty jo kokonaan, ni meiän piti vähän pohtia kovaan ääneen, et kummalla on parempi ja sit taidettiin vähän painia liikaa ja huutaa. Äispä käski meiät ulos ja sillä aikaa ne luut oli menny hukkaan. Niitä ei löytyny enää mistään. Jotain outoa täällä kyllä tapahtuu, ku luut tolla tavalla häipyy koirien näkyviltä.

Salainen akentti

Nyt meiän pitää ihan oikeesti pyytää anteeksi, kun ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia. On kattokaas ollu muutaki tekemistä. Sitäpaitsi äispä sano, ettei saa tulla nettiriippumatoks. Vaikka se kyllä on sellanen ihan ite, paraskin puhuja!

Tänään lopulta päätettiin vähän muistella, ku ollaan oltu koko päivä ihan ypöinä ja on siks ollu hyvin aikaa pohtia.

Ihan ekaks sellanen tosi erikoinen juttu, Morsesta on tullu salainen akentti! Se kävi silleen, et yks lauantai ne meni eläinlääkärin luo vaikka se ei kyllä koskaan ole mitään hyvää tietäny. No, tällä kerralla tuli kertakaikkinen ylläri! Morsen selkään, sen leveitten ja miehekäitten hartioitten väliin upotettiin implamantti. Äispä kyllä väittää, että se on hormoonikapsuli, mutta kyllä me tiietään paremmin. Implamantti se on! Se ilmottaa heti, jos on naamioituneita vihulaisia lähiympäristössä. Eilenki, ku oltiin Saksissa, siltä tuli tieto, että just siinä arkeolokiamuseon pellolla on vihulaismyyriä. Kyllä meillä oli kauhee homma ettiä niitä. Äispä oli vaan niin tympäle, ettei antanu meiän hakea niitä yli kahta tuntia. Oltais me neljäki tuntia jaksettu.

Sit yks toinen juttu on se, ku Titi-Uu oli kipee. Se oli ihan kamalan kipee ja siltä tuli oksuja ja oksuja ja lisää vaan oksuja. Yks oksu jopa äispän sänkyyn, vaikka ei äispä olu yhtään vihanen. Sit Tiitu makas hullusti pylly pystyssä ja anto äispän hieroo sen mahaa. Ei se mitään syönykkään vaikka muuten syökin i-h-a-n  m-i-t-ä  v-a-a-n. Nyt Tiitu on taas terve ku puk- eiku Tiitu. Onneks on, oksut haisee nimittäin pahalta.

Noi oli nyt ne jutut, mitä me muistettiin tänään. On tietty muutaki tapahtunu, niinku ollaan oltu kylppäriremonttikoirina ja sit kans putkimiehille on pitäny vähän sanoa. Niillä ei olis ihan oikeesti ollu mitään asiaa meiän kellariin.

Lisää vaivoja ja varoituksen sana

Onpas meillä omituinen syksyn alku! Ekaks Morsen hanuri alko vaivata ja sit tuli Tiitulle korvatulehdus.

Äispä vei meitä taas tällä viikolla eläinlääkärille ja sano, ettei se oo helppoo elämää koskaan halunnutkaan. Nyt se pruuttaa jotain valkosta ainetta Tiitun korvaan joka ilta. Ei tunnu kivalta, mutta pruutatkoon, jos se auttaa. Onneks saan syödä juustoa samalla.

Se lääkäritäti puristeli taas eilen Morsen peräpäätä ja sano, että vielä viikon verran sitä rasvaa. Vähänks mä sille huusin, ettei tässä oo mitään järkee! Sorkitaan nyt aikuisen koiran hanuria joka päivä, en enää suostu!

Tänään me ollaan vaan nukuttu ja oltu iisisti. Joskus on pidettävä tällanen rauhallisuuspäivä, että tulis taas terveeks. Voidaan me vielä tänään juostaki, mut ei tiietä viittitäänkö.

Ai niin, unohdettiin sanoa, et meiän pihan perällä on ampparipesä. Ne ampparit tykkää kauheesti omenankuorista ja omenoistaki. On yritetty saada niitä kiinni (siis niitä amppareita, ei omenoita), mut se hauskuus kiellettiin heti. Ne otukset kuulemma pistää ja sit voi sattua tosi kovaa. Sattuu kyllä sekin, kun hevoskastanjapuusta on pudonnu kastanjoita ja sit ku vahingossa astuu siihen kastanjankuoreen. Kuoret on kauheen piikkisiä.

Nyt tulee se varoitus: Älkää astuko hevoskastanjoitten kuorien päälle! Ne piilottelee tosi hyvin lehtien joukossa ja hyökkää ennalta arvaamattomasti kaikkien koirien tassuihin, huis vaan! Sitten ne menee takas piiloon. Ei ne oo koirien kavereita, v-a-r-o-k-a-a!!!

Ihan tyhmä koe-eläinyllätys

Äispä vei mut eilen lääkäriin. Emmä kyllä ekaks tienny, mihin ollaan menossa. Vähän kyllä ihmettelin, et miks äispä ei Titi-Uuta ottanu mukaan. Mut ei se kyllä yhtään haitannu, joskus on kiva olla ihan vaan kaksinki lenkillä. Saa niinku enemmän irti, ku ei tarvii pelätä, etä toinen löytäis vaikka parempia kissahaisuja ku mä.

Kyllä mä lopulta tajusin, et hei, täähän on se eläinlääkäritätin talo! Emmä tonne mee! Ei auttanu yhtään. Mulla on aika kauheesti viime aikoina kutissu toi haitariosasto. Äispä luuli, et mullon joku ihottuma, ku purin ja nuolin mun selkää siitä kohtaa, mistä häntä alkaa. Väärin se luuli. Kyllä mä yritin monta kertaa sanoa, et jotain pitäis tehdä.

No, se lääkäri sit teki. Vähänks mua nolotti, ku se alko kaivaa mun hanuria ja puristella pyllyä. Ihan selvästi se käytti mua jonain koe-eläimenä. Oli ihan pakko murista vaikka äispä yritti sanoa, et ei oo mitään hätää. Höh, oliks sekin mukana juonessa? Onneks sitä tutkimuselämöintiä ei kestäny kauheen kauan ja mä pääsin alas pöydältä ja sain alkaa omat ympäristötutkimukset.

Yhtäkkiä mä kuulin jotain tuttua ääntä. Oven takana oli ihan varmana kissa! Mun oli ihan pakko kertoa sille lääkärille, et nyt tänne on tullu kissa vaikka tää on vaan koirille tarkotettu paikka. Äispä käski olla hiljaa, mutten mä suostunu. Lääkäri vaan nauro ja anto mulle jonkun tyhmän pötkön. Söin sen vasta kotona. Ku me lähettiin pois, mä näin, et olin ollu oikeassa. Odotushuoneessa oli kissa! Äispä ei päästäny mua sinne vaikka ihan selvästi se kissaki olis halunnu tutustua muhun.

Kotona äispä käski mun olla ihan paikallaan ja työns sellasen putken kanssa rasvaa mun peppuun. Se sano, et nyt pitää tätä laittaa joka päivä kaks kertaa ja sit mennään taas sinne lääkärille. Mä en nyt oo ihan varma, et oonko samaa mieltä. Tää koko juttu on ihan hanurista.

Työteliästä koiraelämää

Oltiin viikonloppuna hommissa. Ekaks piti hoitaa tärkeitä sotilasvahtikoirahommia, ku ne viralliset koirat oli viikonloppuvapaalla. Ei me kyllä enää niitä hommia tehdä, ku se oli tylsää ja ihan liian vakavaa. Eikä edes mitään vahditavaa nähty, ei edes pupuja tai oravia.

Sotilasvahtikoirapoliisit ahkerina

Onneks päästiin hyvin lenkille ja juoksemaan pitkin sitä militaarialuetta, vaikka pian taas piti vaan olla ja möllöttää. Sellanen oleminenki vaan on aika outoo. Kyllä jotain tekemistä pitäis koirilla olla. Onneks Morse tajus, että nyt ollaan oikein kertakaikkisen mainioilla kaivausalueilla.

Hei, täältähän pääsee vaikka minne!!

Älä yritäkään! Tää on mun käytävä.

Jokohan tää riittäis?

Hei, tuolta kuuluu jotain!

Pakko jatkaa vielä ainaki vähän.

Kyllä oltiin illalla ihan poikki. Käytäväkaivuu on tosi rankkaa työtä ja sit kanssa sellasen seuraaminen. Ja seki oli rankkaa, ku jouduttiin kotona suihkuun.

Tavattu omituinen riekkuja

Aika pitkään aikaan ei olla päästy reissuun. Eipä kyllä olla nähty meiän autoakaan missään. Se vaan yks päivä katos ja noi tuli kotiin jollain hassulla, turkoosilla kärryllä. Ei siihen olis koiriakaan sopinu.

Onneks meiän oma auto tuli takas perjantaina ja heti äispä meni kauppaan. Kyllä oli jo aikaki, ku vähän alko näyttää siltä, että meiän herkkuruuat olis ollu ihan loppu. Saatiin vaan sellasta tavallista.

Eilen ihmeteltiin, ku naapurista kannettiin lattioita ja kattoja ulos ja melkeen ei huomattukaan, että äispä meni autolle. Yhtäkkiä kuultiin, et ettekste tuukkaan. Ohoh! Me juostiin ihan täysillä autoon ja hypättiin koppeihin. Sillon ku sanotaan, et nyt mennään, ei kannata yhtään jäädä haikailemaan. Voi vaikka jäädä kyydistä. Ei me tiedetty, mihin mennään, mut aika pian taas arvattiin, et tietty Moniquen luo Hollantiin.

Siellä Hollannissa on aina paljon koiria, varsinki russeleita. Nyt siellä oli russelivauvoja, vaikka kyllä ne jo osas juosta ja syödä muutaki ku niitten äitiä. Ne on aika ahmatteja. Sit siellä oli kans Ayla. Seki on vasta vauva, mut paljon isompi, ku ne toiset vauvakoirat. Oikeestaan tätä ei kehtais sanoa, mut se oli isompi ku me vaikka oliki vasta ihan pieni.

Äispä sano, et meilläki vois olla joku tollanen niinku Ayla. Ihan pöljää! Ei meillä vois! Se vaan riekku ees taas eikä yhtään totellu mitään. Meni kaikkiin puskiinki ja ojiin. Äispä ei varmaan oo ajatellu ollenkaan. Mehän jouduttas koko ajan vahtimaan ja opettamaan sellasta riekkujaa. Ei paljoo huvittas. Ja missä se nukkuiski ja ei sille olis autossakaan paikkaa. Ja sit se varmaan söis meiän ruuatki. Onneks äispä ei ottanu sitä mukaan, ku lähettiin kotiin. Huh, ku hyvä!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Helteistä epäsopuilua

Eile oli kuuma! Niin kuuma, ettei me jaksettu yhtään mitään. Oltiin vaan. Sillon ku on tosi kuuma, ni joskus menee vähän hermot ja eilen vähän kävi niin. Onneks ei menny pitkäks aikaa. Kyllä me ollaan taas ihan kavereita.

Äispään kyllä tänään hermostuttiin, kun se rupes putsaamaan meiän korvia ja yritti truutata jotain ainetta ihan korvien sisään. Ei sellanen tosiaan käy! Sehän on ihan selvästi vastaan kaikkia koirien itsensä määräämissääntöjä. Korvalitkusta voi vaikka tulla irentiteettikriisi. Nih!

Onpas täällä kuuma!

Kyllä tätä yrttimaataki pitäis kitkeä.

Saniaispuska on kyllä paras kesäkuumapiilopaikka!

Puruluu parhaimmillaan. Onneks mä löysin tän eikä Morse

Anna tänne se luu! Se on mun!

Läl-läl-lää, enkä anna! Eti oma luus!

Höh, olkoon. Tuu kattoon, mitä tuolla puskassa on.