Pääsin eilen lenkille ihan yksin. Tai no, olihan toi äispä narussa kiinni, mutta muuten ihan yksin. Ei tarvinnut vetää Tiitua perässä. Ihan oli tarpeeks, kun kiskoin äispää, se on niin hidas.

Äispä sano, et mennään nyt vuosipäivän kunniaks vähän kävelemään. En tiiä, mikä vuosipäivä se oli, mut ei ainakaan mun, koska mullahan oli synttäri just vähän aikaa sitten. Ei kai synttäreitä joka kuukausi oo. Tai vois oikeestaan ollaki, ni sais kakkua. Ei me kyllä eilen mitään kakkua saatu eli ei tainnu olla sellanen vuosipäivä. Mut ei haittaa, hyvä kun mentiin.

Oli tosi rasittavaa vetää tota ihmistä perässä. Se yritti sanoa mulle, että ei tarttis vetää, mutta ei me muuten olis mihinkään päästy. Mä vein meitä sinne päin, missä äispä viime vuonna kaatu. Mun mielestä pitäis mennä vähän tekemään tutkimuksia sinne rikospaikalle. Siitä on kyllä jo niin kauan, että tuskin sieltä mitään johtolankoja enää löytyis.

Ei se suostunu kuitenkaan sinne menemään, eikä sitä paitsi muihinkaan ala- tai ylämäkiin. Ihan tasamaalla vaan tallusteltiin. Kyllä mä yritin yhteen mäkeen ihan tosissani, mutta ei onnistunu. On toi liian painava väkisin vedettäväks. Me vaan kierrettiin yhen hevostallin kautta ja sitten sen vanhan kappelin ohi. Olihan sielläkin tutkittavaa ja haisteltavaa, mutta se mäki olis ollu parempi. Kotiinpäin kun mentiin, niin äispä hidastu vielä enemmän ja sain tosissani tehdä töitä, että päästäis eteenpäin.

Meitä vastaan tuli siellä yks musta poikakoira. Se oli vielä aika pentu, mutta en halunnu leikkiä sen kanssa. Koska sen äispä sano, et se voi olla vähän arvaamaton, ni yritin pitää välimatkaa meiän äispään. Sekin on joskus vähän arvaamaton.

Tiitua suututti, ku se ei päässy mukaan. Me heitettiin sille sitten vielä palloa pihalla, ettei sille tullu enempää paha mieli. Hyvin se unohtiki, ettei ollu mukana meiän lenkillä.

Voihan rähmä! Nyt mun on ihan pakko mennä, se musta koira on meiän talon edessä…

Kirjoitti Morse