Mentiin äispän kanssa eilen lentokentälle. On me siellä ennenki oltu, mutta ei oo ennen päästy sisälle. Äispä käski meiän olla nätisti, ettei kukaan ajais pois, mut kaikilla oli siellä niin kiire, ettei ne olis varmaan edes ehtiny ajaa meitä mihinkään.

Ei me nähty yhtään lentokoneita vaikka kuljettiinkin pitkin poikin käytäviä ja yritettiin niitä etsiä. Ihan kamalan paljon siellä oli vaan ihmisiä, jotka meni ristiin rastiin. Niiltäki oli varmaan lentokoneet hukassa. Äispä välillä katto jotain tylsää telkkariohjelmaa siellä lentokentän sisällä. Ei siin telkkarissa ollut mitään kuviakaan, pelkkaa kirjotusta vaan. Sit se mumisi, et jaa, tonne pitää mennä ja sano, et nyt mennään. Meille tuli vähän kiire, kun piti haistella joka puolelle ja sitten jalat liukasteli, ku se lattia oli vissiin tehty jostain lasista tai jäästä.

Kun me lopulta pysähdyttiin, niin vähän ihmeteltiin, että mitäs tää nyt on. Siellä pysähdyspaikassa oli vielä enemmän ihmisiä ku toisessa paikassa ja kaikilla oli isoja kasseja ja pusseja. Me vaan haisteltiin niitä kasseja ja yritettiin löytää salaisia tavaroita. Vaikka tehtiinki tosi hyvää tutkimustyötä, ni ei löydetty mitään hämärää eikä edes herkkuja. Me nähtiin muita koiria kans ja sanottiin niille tosi selkeesti, että tää on meidän tullihomma, menkää  pois! Ette te kumminkaan tiedä edes, mitä pitäis tehdä! Häipykää! Hyvin ne kaikki meitä usko, mutta äispä sano, ettei ihan niin kamalasti tarttis pomottaa vieraita koiria.

Me sit vaan jatkettiin kassien ja ihmisten nuuhkuttamista ja yhtäkkiä tuli nenään tuttua haisua! Me haistettiin ispä! Se oli ollu vissiin siellä lentokentällä vaikka kuinka kauan, ku ei kerran ollu kotona. Arvatkaapa, oltiinko iloisia, ku löydettiin se. Meiän piti tullata se ihan kokonaan päästä varpaisiin ja sen kassi kans. Ispä lähti meiän kanssa ulos sieltä lentokentästä ja sit me ajettiin autolla takas kotiin. Matkalla mietittiin, et voitais ihan hyvin ryhtyä ihan kokopäiväsiks tullikoiriks. Se on hauskaa hommaa.