Ollaan oltu aika ankeella päällä viime aikoina, ku meiän äispä ei oo ollu yhtään kotona. Yks aamu se vaan lähti ispän kanssa ja sit ispä tuli yksin takas. Tietysti me luultiin ekaks, että se meni töihin. Ei se kuitenkaan tullu kotiin illalla eikä vielä ylihuomennakaan. Oltiin ihan ymmällä.

Sit aateltiin, et jos me ei syötäs mitään, niin sit varmaan äispä tulis heti antaa meille ruokaa. Kyllä ispäki anto ruokaa, mut ei me syöty. Me oltiin syömalakossa. Vaikka kyllä meille sitten monen yön jälkeen tuli nälkä ja oli ihan pakko syödä, ei voinu enää mitään. Ei me kuitenkaan tajuttu, miks äispä ei tuu töistä ollenkaan kotiin.

Eilen kun ukkonen loppu, se kuitenki tuli kotiin! Ihan vaan yhtäkkiä se oli taas meillä ja arvatkaapa, oltiinko iloisia. Oltiin! Meiän piti heti hyppiä sen syliin ja nuolla ja sit meille tuli ihan hirmee nälkä. Äispä toi meille suomalaisia sikasipsejäki ja siitä pääteltiin, et se oli vissiin ollu Suomessa. Jos ei oltais oltu niin ilosia, niin oltais vähän kyllä moitittu, ku lähti ilman meitä. Se hais ihan selvästi vieraille koirille, niinku Iinekselle, Almalle ja Justukselle. Ei ollu kyllä reiluu, että meni tapaamaan muita koiria, ku me oltiin kotona.

Ei me kyllä enää päästetä sitä mihinkään ilman meitä. Paitsi ehkä töihin. Vahdittiin koko ilta ja yö, ettei se taas katoa johonki. Ihmiset on kyllä kummallisia, ku joskus ne aina katoaa ja sit ne tulee takas. Tollaset katoamistemput pitäis kyllä koiralailla kieltää.