Mentiin eilen autolla johonkin. Me pidettiin hirveen ahkerasti huolta, että päästäisiin mukaan, kun haistettiin että ohjelmassa on autoilua. Ihan ekoina hypättiin meidän omiin autopokseihin ja äispä tuli vikana. Ei se kyllä yhtään hypänny. Se anto meille sikasipsit ja pisti oven kiinni ja sitten mentiin.

Yhellä tutulla paikalla pysähdyttiin ja päästiin hienojen haisujen perään melkeen vapaasti. Se on aika outoo, kun yleensä aina pysähdyspaikoilla kuljetetaan noita ihmisiä hihnoissa. Sitten taas ajettiin ja me vaan nukuskeltiin, kun ei ollu oikeen muutakaan tekemistä, vaikka nukkuminen on kyllä tärkeetä.

Seuraavaks kun pysähdyttiin, äispä sano, et tulkaa nyt ulos vähän jalottelemaan. Vitsit, se oli oikee ylläri. Me oltiin jossain arkeolokisella museolla ja äispä päästi meiät hommiin. Se sano, et museoon ei voi mennä mut voitais kaivaa vähän tossa lähellä. Me ruvettiin heti töihin. Ekaks yritettiin löytää jotain ruukun kappaleita, mutta sit tuli nenään arkeolokisten hiirien ja myyrien haisuja ja niitä sitten yritettiin löytää. Äispä sano, et ei ne ollu mitään ikivanhojan hiiriä vaan ihan tavallisia vaan ja vikkeliä. Ei me sitä uskottu, ku kerran oltiin jossain arkeolokiassa. Niitten täyty olla ainaki viiskymmentäsataa vuotta vanhoja. Vaikka omituisen nopeita ne oli niin iäkkäiks otuksiks.

Kaivaushommat alko kuiteskin väsyttää ja jatkettiin matkaa. Taas kuiteski pysähdyttiin pian ja oltiin ihan ku retkellä yhellä lepuutuspaikalla. Äispä kanto kahvit ja eväsleivätki autosta ulos pöydälle ja meki saatiin maistaa juustoo. Ne pöydät ja penkit oli kiinnitetty isoilla ruuveilla maahan ja me vähän ihmeteltiin, et miksiköhän. Me vahdittiin sitä lepuutuspaikkaa aika äänekkäästi, ku se oli nyt meiän. Ei oltais päästetty muita autoja ollenkaan. Hyvin muuten vahdittiinki, kaikki meni ohi eikä tullu meiän kahvia juomaan.

Morse löys siitä läheltä kukkaniityltä jotain ihanaa koirien haisuvettä vissiin, ku sen piti alkaa kieriä. Äispä ei oikeen tykänny. Sit yhtäkkiä se sano, et nyt mennään, tuolla on joku outo. Kyllä mekin se pusikon ihminen nähtiin ja oltiin samaa mieltä. Ei tykätä yhtään pusikoissa kyttäävistä ihmisistä. Loppumatka me taas nukusteltiin ja kun äispä avas oven, me ei melkeen tajuttu, että oltiinki kotona. Juostiin kyllä heti sisään, ku tunnistettiin, että mehän ollaan meillä!