Siis aatelkaa vähän! Me ei olla päästy tänne lokiin piiiitkiin, piiitkiin aikoihin, ku äispä on vaan tuijottanut sen uutta läppäriä. Se vanha meni niin hitaaks, ettei sitä enää voi käyttää ku verkon painona. Vaikka ei meillä kyllä oo verkkoja missään, muuta ku jotain hämämähäkin verkkoja. Vissiin niitä sillä läppärillä sitten painetaan.

Sillä välin, ku me ollaan oltu ihan muissa paikoissa, oli meille tullu Tahvolta tunnustus. Se tunnusti meiät goorzös plokkereiksi. Äispä sano, et se tarkottaa niinku upeita lokkaajia. Kiitos tosi paljon, Tahvo! Sä oot tosi tietäjä, kyllä me ollaanki upeita.

Siinä tunnustuksessa oli kans tehtävä, ja me yritetään nyt siihen vastata. Kattokaas, kun lokikamelin huut haukkuun vastataan aina.

Pelin idea on seuraava: Vastaa viiteen blogiin liittyvään kysymykseen ja jaa palkinto viidelle, jotka sen ansaitsevat

Milloin aloitit blogisi?
Me alettiin kirjottaa vissiin neljä vuotta sitten. Olikohan se 2007? Pyydettiin äispä kirjaamaan meiän juttuja, ku meillä oli niin paljon kerrottavaa.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Hyvä kysymys! Tietty me kirjotetaan meistä! Ja sit kaikista sellasista jutuista, mitä meille on tapahtunu tai missä me ollaan käyty. Sit joskus me kans kirjotetaan muista koirista, mut aika harvoin ihmisistä. Ne saa ihan itte kirjottaa omat asiat.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No siks tää on niin erityinen loki, ku me kirjotetaan yhdessä, vaikka äispä kirjaaki sit jutut luettavaan muotoon. Sit se kans on erityistä, et meillä on pelkialaiset passit vaikka ollaan suomalaisia ja vaikka Morse onki alunperin hollantilainen ja Titi-Uu pelkialainen. Tää on niinku erityisen monikulttuurinen tai -kansallinen loki.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Meillä oli vaan niin kamalasti sanottavaa eikä aina ollu kuulijoita. Haluttiin me kertoa vähän jotain erityisjuttuja, niinku matkustamisesta ja eri maistaki ja sillä lailla tiedottaa, että koiratki voi liikkua muuallaki ku omassa maassa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Sitä me haluttas muuttaa, et päästäs useemmin kertomaan ja kirjottamaan. Meillä on monta asiaa jääny sanomatta, ku äispä ei oo jaksanu olla näppäimiä näpyttelemässä. Ei me muuta muutettais. Kuuliksä äispä?

Nyt ku me ollaan oltu niin kauan hiljaa, ni ei osata tätä tunnustusta kenellekään erityisesti luovuttaa. Meiän mielestä KAIKKI KOIRALOKIT ON UPEITA ja kaikki, ketkä haluu saa kans vastata! Nih!

Mainokset

Tiiättekö, me melkeen ollaan unohdettu, et meillä on tää loki. Ei olla pitkään aikaan muistettu kirjottaa vaikka olis paljon ollutkin kaikenlaista kerrottavaa. Tänään muistettiin, ku meillä on taas synttäriaika ja se jotenkin parantaa muistia. Tai ei meillä tänään vielä synttäreitä ole, kun vasta sunnuntaina, mutta sillon on kuulemma paljon muuta tekemistä.

Arvatkaa, kumpi on 8- ja kumpi 6-vuotiaan kakku?

Tietysti me saatiin synttärikakut, Morselle 8 ja Tiitulle 6 koristetta. Vaikka lopulta me kyllä syötiin väärät kakut, ku äiti sekos laskuissa. Sillä on huono kakkulaskupää, mut ei se haittaa, hyviä ne oli silti ja mahat tuli aika täyteen. Kyllä me silti vielä jaksettiin rillikanaaki syödä jälkiruuaks, ainakin vähän.

Meille meinas tulla ihan syömäkilpailu.

Paketteja me ei oltais millään jaksettu avata, mut onneks saatiin apuja. Ja arvatkaa mitä saatiin? Orava ja elukka ja iso pussi sikasipsejä!

Tää on mun elukka!

Et varmasti ota mun oravaa!

Äispä olis kyllä ottanu meistä vielä virallisenki synttärikuvan, mut ei me jaksettu poseerata.

 

Täällähän on ollu kovin hiljasta! Tarkotetaan siis täällä meiän plokissa. Vaikka ihan vaan näennäistä se on ollu. Oikeesti ei olla hiljaa ainakaan sillon, ku joku vieras yrittää tulla meiän kotiin.

Niinku sunnuntaina yritti tulla kaikkia noitia ja velhoja ja muita tsompeja. Ei me niitä hiljaa tervehditty, ei. Ja sit äispä anto niille suklaata ja tikkareita! Noidille! Meni kyllä ihan yli ymmärryksen.

Ollaan muuten viime aikoina käyty vähän eri paikoissa, Kamppenhutissa  ja Pöienprukissa ja Hofstaadessa (Kampenhout, Puyenbroek ja Hofstade). Eilen siellä Pöienprukin puistossa Morse loukkas selkänsä, mutta kuka käski mennä labyrintin sillan alle tutkimusmatkalle?

Hofstaadessa me kerättiin kastanjettejä kastanjoita. Niitä voi syödä. Ihan parhaita ne kastanjet- eiku kastanjat on, ku ne paistaa uunissa. Raakana niitä voi heitellä ilmaan ja ottaa kiinni ja heittää taas ja… Mutta niitten piikkikuoria pitää kyllä varoa, ne on meinaan te-rä-vi-ä.

Varokaa te kaikki muutkin näitä kastanjoitten piikkikuoria.

Kamppenhutissa käytiin vähän veneitä kattelemassa. Ja metsässä kans. Siellä oli aika hyvät mutakylpypaikat ja sit sellanen puro, jossa voi harrastaa multitaskinkia, niinku juoda ja juosta yhtä aikaa.

Tää olis niinku unohtanu Dolse ja Kappanan lasit tonne mun veneen hyttiin. James, aurinkolasit!!

Tänään me vaan nukutaan. Äispä on kotona, ku se sano et sillä on vapaapäivä. Vapaapäivät on parhaita.

Koko kesä me ollaan ihmetelty, ku mitään ei tapahdu. Me ei olla käyty oikeastaan yhtään missään. Onhan meillä tietty ollu niitä tavallisia tapahtumia niinku lenkuroita, puutarhan hoitoa, liikenneseurantaa, kissoille huutelua ja sellasta, mutta ei olla menty yhtään mihinkään. Autolla siis.

Vähän aikaa sitten äispä ei enää mennykkään töihin, se vaan nukku vaikka kuinka pitkään ja oli niinku ei olis mihinkään kiire. Yleensä sellanen on tarkottanu, että lähetään lomalle. Nyt ei lähetty kuitenkaan mihinkään. Oltiin vähän, että häh, mitä tää tällanen oikeen on? Viime päivinä on täällä kuitenki ollu ressin hajua ja reissuaavistusta.

Meiän matkamökkiä on siivottu ja äispä alko viemään sinne astioita ja vaatteita kans. Siitä tiedetään, et jotain on tapahtumassa. Toinen merkki reissusta on se, että meiän piti mennä eläinlääkäriin. Ekaks mentiin tohon ihan meiän kodin viereen, minne mennään kävellen. Onneks ei päästy sisään ja tultiin takas kotiin. Ehdittiin jo huokaista helpotuksesta. Sitten äispä soitti johonki ja me päästiin autoon, jeee! Ei ollu pitkä ilo. Aika äkkiä pysähdyttiin ja mentiin toiselle lääkärille. Haisuista se tiedettiin.

Se olikin kiva lääkäri! Anto meille tosi herkullista sulatejuustoa. Äispä sano, et madot sai taas ruokaa. Aika hyvä dieetti niillä. Tiitu ei oikeen halunnu juustoa, vaikka yleensä se kyllä syö mitä vaan. Nyt se sylki kaikki koko ajan ulos. Lääkäri työns välillä sormet ihan Tiitun kurkkuun asti, mut silti Tiitu ei nielassu, meinas vaan purra. Onneks lääkäri lopulta kyllästy ja pesi kädet. Äispäki pesi. Sit ne nauro, vaikkei koko tilanteessa ollu mitään naurettavaa.

Nyt tänään on taas ollu lisää sitä ressinhajua ja me mentiin välillä puutarhan perälle sitä hajua karkuun. On me kuultu, et huomenna pitäis kaikki olla kunnossa. Me pidetäänki nyt häntiä pystyssä, et päästään reissuun. Kyllä nyt olis jo aikaki, ku kohta on ihan syksy. Tai ei kai sentään vielä.

Me oltiin eilen vestareilla! Ei me ihan sonisfereen asti menty, mutta vaan tohon uimahallin pihalle. Illalla kauheen myöhään pilkkopimeellä lähdettiin, ku kuultiin musiikkia. Haluttiin ehdottomasti mennä tarkistamaan, että mitä kummaa tapahtuu ihan meiän nurkan takana.

Sinne meni muitaki ja äispä sano, et ne näytti aika nuorilta. Ei se meitä haitannu, nuoria meki ollaan, paitsi äispä. Me käveltiin siihen portille ja sit toiselle puolelle ja kuunneltiin musiikkia. Kai se oli musiikkia. Äispän mielestä ei ollu, eikä mekään siitä ihan kauheesti tykätty, ku jytisi liikaa. Niinku ukkonen. Siellä vestareilla näkyi salamoitaki ja muita valoja ihan hirmeesti. Ja ihmiset huus.

Sit lopulta me mentiinki aika nopeesti siitä ympäri, ku jotenki sitä jytinää ja valoja ja mekastusta oli vähän liikaa.

Vestarikylttien mukaan ne oli jotku Havaiji-bileet, mut ei siellä ukulelet soinu. Ei kuulunu edes surffimusiikkia. Kotona vielä kuunneltiin jytinää ja kateltiin ikkunasta, ku ihmisiä meni sinne lisää ja lisää, ihan koko ajan. Vasta aamulla neljältä ne lopetti ja meki mentiin sit nukkumaan, ku oltiin ens vahdittu, et kaikki pääsee kunnolla kotiin.

Vestarit on rankkaa puuhaa.

Ollaan oltu kauan hiljaa. Ei me olla millään lomalla oltu, mutta muuten vaan kirjottamatta. Ois meillä ollu monta kertaa asiaakin, mut ei oo koskaan ehitty koneelle asti.

Nyt on kuitenkin pakko sanoa yks juttu. Tai sitten monta juttua. Se alko eilen, ku äispä meni apteekkiin. Ens se vaan nukku ja nukku ja nukku ja sit yhtäkkiä se hyppäs ylös ja sano, et nyt on kiire. Sit se oli jo ulkona. Kauhee hösöttäjä! No, sit ku se tuli takas, silloli juustoa mukana! Ihmeteltiin vähän, et saako apteekista juustoaki, mut äispä sano, et oli käyny myös torilla.

Se sano, et toinen juusto oli 8 vuotta vanhaa pyreneesiläistä. Me oltiin kyllä sitä mieltä, että kun se kerran oli vanhempaa ku Morse, meiän olis pitänyt saada se kokonaan. Ei saatu. Äispä sano, et Tiitu ei meinannu pysyä housuissaan vaikkei sillä mitään housuja ollutkaan. Onneks sentään saatiin juustoa jonkun verran, muttei kyllä yhtään tarpeeksi.

Myöhemmin äispä rupes tekee lihipullia ja sit me sanottiin, että nyt meiän kyllä tarvii saada kunnon lihipullaruokaa. Arvatkaa mitä? Me saatiinki. Parempaa ei voi ollakaan!

Lihipullat pisti Tiitun pyörimään ja hyörimään

Tänään äispä taas pilkko juustoa, sellasta toista, mikä ei ollu niin kauheen vanhaa tai ainakaan vanhempaa kuin Morse. Sit se vei ulos viltin ja sano, et nyt meitä tarvittais. Tottakai mentiin viltille, ku kerran tarvittiin. Vähänkö se huijas meitä, se alko leikata meiän kynsivynsiä! Onneks saatiin niitä juustonpaloja kans. Saatiin me tänään simpukoitaki, mut Morselta tuli siitä oksu. Äispä sano, ettei enää saada simpukoita vaikka kuinka vinguttais. Ei se kyllä mitään haittaa, jos saadaan vaan lihipullia.

Morse ei tykänny kynsivynsien leikkaamisesta ja meni perunapeltoon makaamaan.

Outoja nää lauantait, ku aina joskus pitää lähtetä lääkäriin! Miksei sinne vois mennä vaikka maanantaina tai torstaina, ku on muutenki ihan työviikko? Meiän lääkäri tekee töitä lauantaisin ja äispä aina sillon haluu raahata meitä sinne. Onneks se on tossa ihan lähellä, ettei tarvitse kauheesti tehdä järjestelyjä, sen kun vaan kaulapanta ja sitten mennään.

Morse: Tänään meni Titi-Uu, ku sillä on ollu silmät kipeet. Ne on vuotanu ja ollu tosi hienon punaset. Sit se on yrittäny raapiaki, mut on osunu vaan hampaisiin. Hyvä, ettei ookkaan osunu silmiin, ne ois voinu tulla vielä kipeemmiks. Mä vaan nuolen mun jalkaa, ku siinä on joku rupi. Sen takii ei onneks tarvinnu lähtee lääkäriin.

Titi-Uu: Joo, äispän kanssa lähdettiin lenkille. Tai niin mä luulin. Aika pian kyllä tajusin, et mentiinki lääkärille. Mä istuin äispän sylissä siellä odotushuoneessa ja yritin vähän hyräillä. Sit me päästiin yhen pienen mustan koiran jälkeen sisään ja äispä puhu taas ihan oudosti sille lääkärille. Ne aina puhuu oudosti, enkä mä ymmärrä. Välillä se sanoo, et hyvä Tiitu, tai et kiltti Tiitu, mut sit se taas alottaa sen oudon.

Lääkärissä tapahtu ihan hirmeetä! Se pisti mun silmään paperitikun ja äispä piti mun suuta kiinni! Se oli Ihan Kamalaa Kidutusta! Ja sama tehtiin toisellekin silmälle. Sillon mua alko itkett laulattaa. En tykänny yhtään ja yritin tota hyväks todettua ja itte oivallettua meditaatiota.

Onneks ei tarvinnu kauaa kärsiä niistä tikuista. Sit me lähettiin, ku äispä oli ekaks ottanu jotain puteleita ja pusseja mukaan ja mentiinki torille! Hyviä haisuja oli taas paljon ja yks hopeisen, eiku kultasen noutajan pentu. En saanu moikata.

Kotimatkalla me törmättiin, arvatkaa mihin? No Morseen ja ispään tietty! Ne oli lähteny lenkuralle ihan salaa ja sit me mentiin mukaan. Mä lähin ispän kaa vielä pitemmälle ja äispä meni kotiin.

Morse: Joo, ja sit ku me tultiin kotiin ni tapahtu aika outoo. Äispä alko pesee jollain aineella Tiitun silmiä ja sit se laitto niihin tippoja toisesta pullosta! Mä menin sohvalle piiloon. Kuitenki ihan yhtäkkiä äispä tuli jonkun pienen tötterön kanssa ja sano, et nyt annetaan punkille kyytiä. Höh, ei mussa nyt oo yhtään punkkeja vaikka on kyllä ollu aikasemmin. Äispä anto mun haistaa sitä tötteröä, ku se oli ensin pitäny sitä mun niskassa. Hais pahalle, melkeen yhtä pahalle ku punkit. Tiitunki punkit sai samaa lientä.

Seuraavaks äispä huus meiät kummatki keittiöön ja lupas madoille ruokaa. Mut ei me missään mitään matoruokaa nähty. Me itse kyllä saatiin isot palat juustoa, sellasta emmentaalia. Se on hyvää. Niin hyvää, ettei ehi oikeen maistaakaan ku se jo lupsahtaa mahaan. Äispää nauratti, vaikka meistä juusto ei oo ollenkaan huvittavaa.

Sit se vielä avas ihan uuden ruokapussin ja sano, et se sai sen ilmaseks lääkäriltä. Aika hyvä lääkäri kyllä, ku anto tosi maukasta naporuokaa ison pussillisen. Oikeestaan lääkärissä kannattaa sit kuitenki käydä, jos sieltä kerran saa ruokaaki.

Muutenki pitää kyllä sanoa, et tänään kävi tosi hyvä nakki ruuan kanssa! (Nakki, hih-hih!) Meillä nääs rillattiin kanaa ja sikapossua ja ispä oli niin söhelö, et siltä putos isoja paloja kanaa nurmikolle. Oltiin sitä jo odotettukin ja arvatkaa kuka oli nopein? No me yhessä tietty! Äispä ja ispä oli hitaita ku etana eikä ehtiny nostaa lihoja takasin. Ihanku ne ei ois yrittänykkään.

Nyt me ootetaan, et saatas vielä niitä ilmaisnapoja ja sit me aiotaan kattoo futista. Sellaset urheilut on hienoja, ku on pallo mukana.

Siks en oo pitkään aikaan kertonu mitään, kun oon ollu aika vihanen. Se alko jo joskus, mutta viime lauantai oli viiminen niitti. Titi-Uu pääs yksi lenkille äispän kanssa! Vaikka myöhemmin kyllä haistoin, että lääkärissä se oli ollu. Onneks mun ei tarvinnu mennä.

Sit äispä lähti mun kanssa ihan super-lenkille, ni ei sen puolesta mun kyllä tarvitsis olla vihanen. Mä tapasin yhen ystävällisen kanan sillä lenkillä. Kun pistin nenän sen kanan aidan läpi, se nokkas mua. Sit mä työnsin taas nenän sille ja taas se nokkas. Aika monta kertaa se sai nokata, mut sitä äispä sano, et pitää mennä. Aasit ei nokkassu  yhtään vaikka työnsin niillekin nenän. Ne vaan haisteli.

Illalla kotona mä tajusin, et jotain on outoo. Mä sain ruuaks sellasia uusia napoja enkä mitään muuta. Tiitu sai ihan tavallista ruokaa. Napot oli kyllä hyviä ja kun pyysin lisää, äispä sano, et en saa, ku mä oon dieetillä! Millä ihmeen dieetillä? Tai kyllä mä voin olla vaikka kolmella dieetillä, jos vaan saan ruokaa. Äispä sano, et mä oon lihava ja mun täytyy laihtua. Voihan kissa! Laihtukoon ite! Mä olen komea ja lihaksikas könsikäs, enkä ees haluu olla mikään laihimus. Jos jotkuu russelit haluu olla laihimuksia, ni olkoon, mut mä en. Nih!

En silti oo enää saanu muuta ku napoja. Ja tosi vähän joka päivä, siis 130 grammaa vaan! Ei riitä mulle, tartten muutakin ruokaa. Äispä kyllä sano, et ne napot jotenkin antas sellasen viestin mun aivoille, et mulla on maha täynnä eikä yhtään nälkä. Söis ite napoja, ni tietäs! Jos mä näännyn nälkään, se on äispän vika!

Sit toinen juttu. Me ollaan viime aikoina oltu aika paljon yksin Tiitun kanssa. Tai siis kaksin. Äispä vaan lähtee aamulla pyöräilemään ja tulee vasta illalla takasin. Ei tiietä, missä se oikeen pyöräilee koko päivän. Tosi outoo. No, sit ku se tulee kotiin, se yleensä heti lähtee meiän kanssa lenkuralle. Me ollaanki oltu tosi pitkillä lenkuroilla sen kanssa iltasin.

Yks ilta meiän seuraan tuli yhen aidan alta sellanen tosi iso koira. Se oli ihanku rotvaileri, mut vaaleen ruskee ja isompi. Äispä sano sille, et menis takas sinne mistä tuliki, mut se meniki kakalle toisen naapurin oven eteen. Me ei mentäis ainakaa oven eteen. Sit se vaan juoksi monta kertaa tienki yli eikä yhtään piitannu vaikka autot tööttäs. Onneks yhen kolmannen naapurin poika otti sen kiinni ja vei kotiin. Aika röyhkeetä käytöstä siltä koiralta, ku ei yhtään välittäny vaikka mitä sille sanottiin.

No, eilen sit kävi niin, et mä menin illalla ihan meiän pihan perälle ja tutkin vähän aitaa, et jos siinä vaikka olis reikä. Ei ollu reikää, mut aidan alla oli kolo ja mun piti vähän kaivaa sitä isommaks. Siitä mä sit lähin tohon kissanaapuriin. Emmä heti oikeen päässy sinne, ku ihmiset on rakentanu kauheesti uusia aitoja, mut sit mä löysin oikeen tien. Oliki hyvä reissu! Pääsin kunnon tappeluun!

Yhtäkkiä äispä oli mun vieressä, en tiiä mistä se oli tullu, ja se kisko mua irti siitä kissasta ja oli ihan hirveen vihanen, niin vihanen, et se melkeen itki. Se huus mulle ja kisko lisää ja sit se laitto mulle remmin kaulaan ja veti perässään kotiin vaikka mä olisin vielä tapellu. En tajunnu mitään. Miks se mulle oli vihanen vaikka se kissa oli mua raapinu verille? Tottakai mun piti sille näyttää, että kuka mä oikeen oon.  Sit se vielä vei mut suihkuun ja sielläki se vielä sano, et en olis saanu mennä. Jos aidassa on koiran mentävä, tai ainaki melkeen, aukko, ni tietysti siitä pitää mennä. Vaihtoehtoja ei oo.

Sit ku mä olin taas syöny niitä hyvänmakusia, mutta tyhmiä napoja, mua alko nukuttaa. Mun jalkoihinki sattu ja päästä tuli verta. Mä nukuinki ihan aamuun asti ja vielä päivälläki.

terveisin Morse

Mä pääsinki tänään äspän kanssa ihan yksin aamulenkille. Paitsi et ei se kyllä ollukkaan mikään lenkki. Se vei mut eläinlääkäriin. Äispä sano siellä odotushuoneessa, et ei mun tarttis itkee, ku ei siellä mitään kamalaa kuitenkaan tapahdu.

Mä mitään itkeny! Mä hyräilin. Silleen että: Meee ooolllaaaaankiii nyyyt lääääkääriiiillääää, hyyyy, hyyyyyy, hyyyyy. Koooohtaaa meee läääheeetäään täääältäää uuloooos, hyyyyy, hyyyy, hyyyy. Ittekki se joskus hymisee jotain lauluja, ni miksen sit mä.

Mua pistettiin siellä kaks kertaa. Siis kaks! Ei oo kyllä millään enää mitään väliä! Enhän mä oo kipeekään. No, sit me käytiin pikaisesti taas kotona ja käveltiin pankkiin. Siis äispä ja mä. Morse ei vieläkään päässy mukaan. Pankissa oli tylsää, piti taas hyräillä ajankuluks.

Sen jälkeen mentiin torille ja se oli hyvä mesta! Siellä oli ihania lihan lemukkeja ja kalan haisuja ja juustoo ja rillikanaa ja koiria, joita piti moikata ja kaikkee. Äispä osti yhen rillikanan ja sit se osti kukkia kans. Sit vasta me mentiin takas kotiin.

Äispä lähti vielä kauppaan ja sit se lähti Morsen kanssa johonki. Ja jätti mut yksin kotiin! Vaikka mua oli pistetty! En kyllä tykänny yhtään. Morse hais ihan oikeelle lenkuralle, ku se tuli takas. Epistä, toinen pääsee oikeelle lenkuralle ja mun vaan piti mennä torille haistelemaan.

Onneks mä sain nuolla lautaselta peston jämät.

Oltiin tänään tuolla pellolla. Se on aika kiva paikka lenkkeillä, ku siellä on tilaa ja sit siellä ei oo paljon muita koiria. Ei ne koirat mitään haittais, mut joskus joudutaan vähän neuvomaan ja opastamaan ja sit voi tulla sanomista.

Nyt ei nähty yhtään vierasta koiraa – paitsi melkeen meiän pihalla ne kaks epsanjalaista. Pellolla kyllä luultiin, et kohta nähtäis iso valkonen koira, ku nähtiin se aika kaukaa ekaks. Mut arvatkaa mitä? Ei se ollukaan koira, se oli vuohi! Yks mies oli sen vuohen kanssa peltolenkillä ja niillä oli ämpäriki mukana. Se vuohi tykkäs meistä ihan kauheesti, ja seuras vaikka kuinka kauan meiän perässä. Sit me annettiin sille tietä ja jäätiin ootteleen siihen entiselle maissipellolle.

Vuohen eväät oli ämpärissä.

Äispä sano, et se vuohi saatto olla menossa astutettavaks. Ei me oikeen ymmärretty, kyllä se ihan hyvin astuskeli siinä peltotiellä.