Täällä ollaan taas, ei olla kadottu mihinkään! On vaan ollu vähän kiirusta, ku on pitäny matkustella sinne ja tänne. Ja noi käy joskus iltasin jotain koulua eikä yhtään ehdi muka jeesata tässä kirjottamisessa.

Melkeen joka viikonloppuna me on aina kiskottu matkamökkiä auton perässä kaikkiin paikkoihin. Yks kerta käytiin Bouillonin lähellä ja asuttiin ihan Semois-joen rannalla. Se oli kivaa, ku pääs heti pulikoimaan matkamökin ovelta.

                                 

Samalla reissulla me käytiin kans vähän Ranskassa ja etittiin peltomyyriä tietty.

Bonsuur, onko täällä ketään?

Bonsuur, onko täällä ketään?

Sit toisena viikonloppuna me oltiin Durbuyssa leireilemässä. Sielläki oltiin joen rannassa, mut ei menty uimaan ollenkaan. Metsässä kyllä käytiin ja kiipeiltiin ja löydettiin keltasia sieniä. Äispä keräs niitä kakkapussiin, ku sillä ei ollu mitään koria ollenkaan mukana.

 

Kotimatkalla me nähtiin aaseja. Ne on niinku hevosia, muttei oo kumminkaan.

 

Yks viime sunnuntai me tultiin kotiin Hoge Veluwen kansallispuistosta. Siellä me nähtiin vissiin karhu, jos karhuilla vaan on sarvet, ei oikeen tiedetä. Ainaki se ihan oli kamalan suuri. Ja sen kakkaläjätki oli suuria. Me ei yhtään niissä kieritty vaikka meinattiin.

Onkohan toi karhu vai mikä?

Onkohan toi karhu vai mikä?

Siellä Veluwessa oli kans paljon nummia. Ne on semmosia, joissa kasvaa kanervia ja niitten yli pitää hyppiä. Jos ei hypi, ni tulee mahaan naarmuja. Tiitulle tuli silti vaikka se hyppiki.

 

On meillä vähän ikäviäki uutisia, ku meiän naapurin pappaa ei enää oo. Nyt on vaan ihan hiljasta, ei kuulu enää yhtään ääniä naapurista eikä tosta puutarhasta. Aika kummaa. Äispä ei aina muista ja sit se sanoo, et ei saa haukkua, ettei häiritä ja yhtäkkiä se muistaa, että Frans ei enää ookkaan siellä. Se on vähän surullistaki.