Tavattu omituinen riekkuja

Aika pitkään aikaan ei olla päästy reissuun. Eipä kyllä olla nähty meiän autoakaan missään. Se vaan yks päivä katos ja noi tuli kotiin jollain hassulla, turkoosilla kärryllä. Ei siihen olis koiriakaan sopinu.

Onneks meiän oma auto tuli takas perjantaina ja heti äispä meni kauppaan. Kyllä oli jo aikaki, ku vähän alko näyttää siltä, että meiän herkkuruuat olis ollu ihan loppu. Saatiin vaan sellasta tavallista.

Eilen ihmeteltiin, ku naapurista kannettiin lattioita ja kattoja ulos ja melkeen ei huomattukaan, että äispä meni autolle. Yhtäkkiä kuultiin, et ettekste tuukkaan. Ohoh! Me juostiin ihan täysillä autoon ja hypättiin koppeihin. Sillon ku sanotaan, et nyt mennään, ei kannata yhtään jäädä haikailemaan. Voi vaikka jäädä kyydistä. Ei me tiedetty, mihin mennään, mut aika pian taas arvattiin, et tietty Moniquen luo Hollantiin.

Siellä Hollannissa on aina paljon koiria, varsinki russeleita. Nyt siellä oli russelivauvoja, vaikka kyllä ne jo osas juosta ja syödä muutaki ku niitten äitiä. Ne on aika ahmatteja. Sit siellä oli kans Ayla. Seki on vasta vauva, mut paljon isompi, ku ne toiset vauvakoirat. Oikeestaan tätä ei kehtais sanoa, mut se oli isompi ku me vaikka oliki vasta ihan pieni.

Äispä sano, et meilläki vois olla joku tollanen niinku Ayla. Ihan pöljää! Ei meillä vois! Se vaan riekku ees taas eikä yhtään totellu mitään. Meni kaikkiin puskiinki ja ojiin. Äispä ei varmaan oo ajatellu ollenkaan. Mehän jouduttas koko ajan vahtimaan ja opettamaan sellasta riekkujaa. Ei paljoo huvittas. Ja missä se nukkuiski ja ei sille olis autossakaan paikkaa. Ja sit se varmaan söis meiän ruuatki. Onneks äispä ei ottanu sitä mukaan, ku lähettiin kotiin. Huh, ku hyvä!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Advertisement