Mun piti jo eilen kertoa teille mun seikkailusta, mutta olin niin poikki, etten jaksanukkaan.

Kävi nimittäin silleen, että me oltiin Titi-Uun ja ispän kanssa lenkillä. Mentiin sille uudelle pellolle, tai siis meille uudelle, siihen moottoritien toiselle puolelle. Mäkin olen ollut siellä ihan ilman mitään naruja, ku oon valkonen ja kuulemma näyn hyvin ja sit pysähdyn kans, ku sanotaan ’paikka’. Tota mä en kyllä ite allekirjoittais, mä pysähdyn kyllä ihan sillon ku haluun. Jos joku nyt sattuu just sillon sanoo paikka, ei se oo mun vika.

Aikasemmin pellolla on ollu myyrähaisuja ja ihan vähän vaan pupun lemuja, hirveen paljon kyllä ruusukaalin löyhkää, ku niitä kasvaa siellä. Mut eilen siellä oli jäniksiä! Tai pupuja! Mä olin ihan siinä samassa kohtaa ispään nähden, ku ennenki ja näin pupun. Seki näki mut ja lähti kauheeta vauhtia loikkimaan moottoritielle päin. Mä menin perässä tietty, sehän nyt on ihan selvää. Kuulin mä jotain, että morSEE  paiKKA!!, mut just sillä hetkellä ei tuntunu siltä, et pitäis pysähtyy. Enkä mä sit enää kuullukaan mitään.

Me juostiin sen pupun kanssa ihan hirmeetä vauhtia ja sit se sukelsi motarin alitustunneliin. Onneks meni, ku siinä tiellä kulki kauheesti autoja ja meiän olis varmaan ollut tosi vaikeeta puikkelehtia niitten välissä. Vaik olisin mä senkin osannu.

No, lopulta mä ja pupu tultiin ihan tuttuun metsään, Laarbeek bossiin. Sen mä tunnen kuin omat tassuni. ”Tänään saadaanki pupupaistia”, mä ajattelin ja juoksin ja juoksin sen loikkijan perässä ainaki monta sataa kilometriä.

Yhtäkkiä siellä polulla tuli vastaan kaks miestä ja koira. Se oli musta ja sellasen ranskan doggin näkönen. Ne alko puhuu mulle jotain ranskoja ja OTTI MUT KIINNI! Tajuuttekste, mä yritän hommata väelle ruokaa ja jotkut ventovieraat ranskalaiset ottaa mut ihan noin vaan kiinni. Siinä oli jotain mätää.

Se toinen mies otti mut syliin ja toinen räpläs mun kaulapantaa ja soitti johonki. Mustan koiran ei tarttenu mennä syliin, se vaan sai kävellä. Mäki olisin kävelly ja ihan varppina menny hakemaan sen pupun, mut ei ne antanu. Yhtäkkiä me tultiin meiän autolle ja ispä ja Tiituki oli siellä. Mua vähän nolotti, ku en ollukkaan saanu meille jänispaistia.

Nyt kun tiiän, mistä niitä pupuja löytää, ni suunnittelen jutun paremmin ens kertaa varten. Sitten ei kukaan löydä mua ennenku oon paistin napannu. Täytyy myöntää, että eilinen kiinniotto meni vähän oman mokailun piikkiin. Kaikki tapahtu niin äkkiä, ettei mulla ollu aikaa miettiä mitään skenaarioita. Nyt oon paljon viisaampi.

Terveisin Suuri Metsästäjä Morse

Mainokset