You are currently browsing the category archive for the ‘Arkipäivää’ category.

Koko kesä me ollaan ihmetelty, ku mitään ei tapahdu. Me ei olla käyty oikeastaan yhtään missään. Onhan meillä tietty ollu niitä tavallisia tapahtumia niinku lenkuroita, puutarhan hoitoa, liikenneseurantaa, kissoille huutelua ja sellasta, mutta ei olla menty yhtään mihinkään. Autolla siis.

Vähän aikaa sitten äispä ei enää mennykkään töihin, se vaan nukku vaikka kuinka pitkään ja oli niinku ei olis mihinkään kiire. Yleensä sellanen on tarkottanu, että lähetään lomalle. Nyt ei lähetty kuitenkaan mihinkään. Oltiin vähän, että häh, mitä tää tällanen oikeen on? Viime päivinä on täällä kuitenki ollu ressin hajua ja reissuaavistusta.

Meiän matkamökkiä on siivottu ja äispä alko viemään sinne astioita ja vaatteita kans. Siitä tiedetään, et jotain on tapahtumassa. Toinen merkki reissusta on se, että meiän piti mennä eläinlääkäriin. Ekaks mentiin tohon ihan meiän kodin viereen, minne mennään kävellen. Onneks ei päästy sisään ja tultiin takas kotiin. Ehdittiin jo huokaista helpotuksesta. Sitten äispä soitti johonki ja me päästiin autoon, jeee! Ei ollu pitkä ilo. Aika äkkiä pysähdyttiin ja mentiin toiselle lääkärille. Haisuista se tiedettiin.

Se olikin kiva lääkäri! Anto meille tosi herkullista sulatejuustoa. Äispä sano, et madot sai taas ruokaa. Aika hyvä dieetti niillä. Tiitu ei oikeen halunnu juustoa, vaikka yleensä se kyllä syö mitä vaan. Nyt se sylki kaikki koko ajan ulos. Lääkäri työns välillä sormet ihan Tiitun kurkkuun asti, mut silti Tiitu ei nielassu, meinas vaan purra. Onneks lääkäri lopulta kyllästy ja pesi kädet. Äispäki pesi. Sit ne nauro, vaikkei koko tilanteessa ollu mitään naurettavaa.

Nyt tänään on taas ollu lisää sitä ressinhajua ja me mentiin välillä puutarhan perälle sitä hajua karkuun. On me kuultu, et huomenna pitäis kaikki olla kunnossa. Me pidetäänki nyt häntiä pystyssä, et päästään reissuun. Kyllä nyt olis jo aikaki, ku kohta on ihan syksy. Tai ei kai sentään vielä.

Siks en oo pitkään aikaan kertonu mitään, kun oon ollu aika vihanen. Se alko jo joskus, mutta viime lauantai oli viiminen niitti. Titi-Uu pääs yksi lenkille äispän kanssa! Vaikka myöhemmin kyllä haistoin, että lääkärissä se oli ollu. Onneks mun ei tarvinnu mennä.

Sit äispä lähti mun kanssa ihan super-lenkille, ni ei sen puolesta mun kyllä tarvitsis olla vihanen. Mä tapasin yhen ystävällisen kanan sillä lenkillä. Kun pistin nenän sen kanan aidan läpi, se nokkas mua. Sit mä työnsin taas nenän sille ja taas se nokkas. Aika monta kertaa se sai nokata, mut sitä äispä sano, et pitää mennä. Aasit ei nokkassu  yhtään vaikka työnsin niillekin nenän. Ne vaan haisteli.

Illalla kotona mä tajusin, et jotain on outoo. Mä sain ruuaks sellasia uusia napoja enkä mitään muuta. Tiitu sai ihan tavallista ruokaa. Napot oli kyllä hyviä ja kun pyysin lisää, äispä sano, et en saa, ku mä oon dieetillä! Millä ihmeen dieetillä? Tai kyllä mä voin olla vaikka kolmella dieetillä, jos vaan saan ruokaa. Äispä sano, et mä oon lihava ja mun täytyy laihtua. Voihan kissa! Laihtukoon ite! Mä olen komea ja lihaksikas könsikäs, enkä ees haluu olla mikään laihimus. Jos jotkuu russelit haluu olla laihimuksia, ni olkoon, mut mä en. Nih!

En silti oo enää saanu muuta ku napoja. Ja tosi vähän joka päivä, siis 130 grammaa vaan! Ei riitä mulle, tartten muutakin ruokaa. Äispä kyllä sano, et ne napot jotenkin antas sellasen viestin mun aivoille, et mulla on maha täynnä eikä yhtään nälkä. Söis ite napoja, ni tietäs! Jos mä näännyn nälkään, se on äispän vika!

Sit toinen juttu. Me ollaan viime aikoina oltu aika paljon yksin Tiitun kanssa. Tai siis kaksin. Äispä vaan lähtee aamulla pyöräilemään ja tulee vasta illalla takasin. Ei tiietä, missä se oikeen pyöräilee koko päivän. Tosi outoo. No, sit ku se tulee kotiin, se yleensä heti lähtee meiän kanssa lenkuralle. Me ollaanki oltu tosi pitkillä lenkuroilla sen kanssa iltasin.

Yks ilta meiän seuraan tuli yhen aidan alta sellanen tosi iso koira. Se oli ihanku rotvaileri, mut vaaleen ruskee ja isompi. Äispä sano sille, et menis takas sinne mistä tuliki, mut se meniki kakalle toisen naapurin oven eteen. Me ei mentäis ainakaa oven eteen. Sit se vaan juoksi monta kertaa tienki yli eikä yhtään piitannu vaikka autot tööttäs. Onneks yhen kolmannen naapurin poika otti sen kiinni ja vei kotiin. Aika röyhkeetä käytöstä siltä koiralta, ku ei yhtään välittäny vaikka mitä sille sanottiin.

No, eilen sit kävi niin, et mä menin illalla ihan meiän pihan perälle ja tutkin vähän aitaa, et jos siinä vaikka olis reikä. Ei ollu reikää, mut aidan alla oli kolo ja mun piti vähän kaivaa sitä isommaks. Siitä mä sit lähin tohon kissanaapuriin. Emmä heti oikeen päässy sinne, ku ihmiset on rakentanu kauheesti uusia aitoja, mut sit mä löysin oikeen tien. Oliki hyvä reissu! Pääsin kunnon tappeluun!

Yhtäkkiä äispä oli mun vieressä, en tiiä mistä se oli tullu, ja se kisko mua irti siitä kissasta ja oli ihan hirveen vihanen, niin vihanen, et se melkeen itki. Se huus mulle ja kisko lisää ja sit se laitto mulle remmin kaulaan ja veti perässään kotiin vaikka mä olisin vielä tapellu. En tajunnu mitään. Miks se mulle oli vihanen vaikka se kissa oli mua raapinu verille? Tottakai mun piti sille näyttää, että kuka mä oikeen oon.  Sit se vielä vei mut suihkuun ja sielläki se vielä sano, et en olis saanu mennä. Jos aidassa on koiran mentävä, tai ainaki melkeen, aukko, ni tietysti siitä pitää mennä. Vaihtoehtoja ei oo.

Sit ku mä olin taas syöny niitä hyvänmakusia, mutta tyhmiä napoja, mua alko nukuttaa. Mun jalkoihinki sattu ja päästä tuli verta. Mä nukuinki ihan aamuun asti ja vielä päivälläki.

terveisin Morse

Oltiin tänään tuolla pellolla. Se on aika kiva paikka lenkkeillä, ku siellä on tilaa ja sit siellä ei oo paljon muita koiria. Ei ne koirat mitään haittais, mut joskus joudutaan vähän neuvomaan ja opastamaan ja sit voi tulla sanomista.

Nyt ei nähty yhtään vierasta koiraa – paitsi melkeen meiän pihalla ne kaks epsanjalaista. Pellolla kyllä luultiin, et kohta nähtäis iso valkonen koira, ku nähtiin se aika kaukaa ekaks. Mut arvatkaa mitä? Ei se ollukaan koira, se oli vuohi! Yks mies oli sen vuohen kanssa peltolenkillä ja niillä oli ämpäriki mukana. Se vuohi tykkäs meistä ihan kauheesti, ja seuras vaikka kuinka kauan meiän perässä. Sit me annettiin sille tietä ja jäätiin ootteleen siihen entiselle maissipellolle.

Vuohen eväät oli ämpärissä.

Äispä sano, et se vuohi saatto olla menossa astutettavaks. Ei me oikeen ymmärretty, kyllä se ihan hyvin astuskeli siinä peltotiellä.

Meillä on nykyisin ihan tympäle aamuja. Ollaan me kyllä ruokaa saatu ku on herätty, mut sit alkaa se ihan tyhmä osuus.

Heti nähdään, et äispä on menossa töihin eikä mihinkään lenkille meiän kanssa. Sen tietää siitä, et se laittaa erilaiset kengät jalkaan. Ja kans siitä, et se menee sinne ja tänne ja etsii ja hakee. Välillä mekin ihan hermostutaan.

Sit se kuitenki laittaa meille kaikki kaulapannat ja valjaat vaikkei ite ees lähe lenkille. Sellanen ei ole reilua ollenkaan. Jos kerran noin selvästi ilmottaa, että on lenkura-aika, ni sit pitäis kyllä itteki lähteä mukaan. Välillä varsinkaan Tiitua ei yhtään huvita lähteä autoon, se vaan kattelee ja kuljeskelee ja on niinku et emmä viitti, ku et säkään kuitenkaan lähe. Lopulta me kaikki sit kuitenki mennään autoon. Äispäki.

Sit me ajetaan johonki kaikkia kiertoteitä, ku noi isot tiet on niin täynnä autoja, ettei siellä pääse yhtään mihinkään. Joka aamu tiedetään, koska äispä lähtee autosta ulos.  Ekaks ajetaan moottoritien yli ja sit mennään sillan alta ja heti kohta käännytään oikeelle. Ihan melkeen sillon pysähdytään ja äispä vaan sanoo, et hei hei ja sit se lähtee. Kyllä mekin sanotaan, muttei mitään hei hei. Me sanotaan ÄLÄ MEE MIHINKÄÄN, KU SUN PITÄÄ TULLA MEIÄN KANSSA KATTOMAAN MEIÄN KAVEREITA TONNE PUISTOON! HEI, EKSÄ KUULE MITÄÄN! TUU TAKAS!

Ei se koskaan kuuntele, menee vaan. Menköön sitte, mekin jatketaan matkaa. Aika hyviä aamulenkkejä onki ollu, ku välillä juostaan pellolla ja sit taas joskus puistossa. Siellä puistossa on aina jotain meiän kavereitaki. Niitä on aina kiva tavata, mut joskus ne on vähän rasittavia, ku ne haluis vaan juosta ja meuhkata ja meiän hommia on oikeestaan kuoppien kaivaminen. Miksköhän kaikki ei tykkää kaivaa kuoppia?

Mitenniin täällä ei sais kaivaa?

Mä kaivan ainaki tästä!

Mun piti jo eilen kertoa teille mun seikkailusta, mutta olin niin poikki, etten jaksanukkaan.

Kävi nimittäin silleen, että me oltiin Titi-Uun ja ispän kanssa lenkillä. Mentiin sille uudelle pellolle, tai siis meille uudelle, siihen moottoritien toiselle puolelle. Mäkin olen ollut siellä ihan ilman mitään naruja, ku oon valkonen ja kuulemma näyn hyvin ja sit pysähdyn kans, ku sanotaan ’paikka’. Tota mä en kyllä ite allekirjoittais, mä pysähdyn kyllä ihan sillon ku haluun. Jos joku nyt sattuu just sillon sanoo paikka, ei se oo mun vika.

Aikasemmin pellolla on ollu myyrähaisuja ja ihan vähän vaan pupun lemuja, hirveen paljon kyllä ruusukaalin löyhkää, ku niitä kasvaa siellä. Mut eilen siellä oli jäniksiä! Tai pupuja! Mä olin ihan siinä samassa kohtaa ispään nähden, ku ennenki ja näin pupun. Seki näki mut ja lähti kauheeta vauhtia loikkimaan moottoritielle päin. Mä menin perässä tietty, sehän nyt on ihan selvää. Kuulin mä jotain, että morSEE  paiKKA!!, mut just sillä hetkellä ei tuntunu siltä, et pitäis pysähtyy. Enkä mä sit enää kuullukaan mitään.

Me juostiin sen pupun kanssa ihan hirmeetä vauhtia ja sit se sukelsi motarin alitustunneliin. Onneks meni, ku siinä tiellä kulki kauheesti autoja ja meiän olis varmaan ollut tosi vaikeeta puikkelehtia niitten välissä. Vaik olisin mä senkin osannu.

No, lopulta mä ja pupu tultiin ihan tuttuun metsään, Laarbeek bossiin. Sen mä tunnen kuin omat tassuni. ”Tänään saadaanki pupupaistia”, mä ajattelin ja juoksin ja juoksin sen loikkijan perässä ainaki monta sataa kilometriä.

Yhtäkkiä siellä polulla tuli vastaan kaks miestä ja koira. Se oli musta ja sellasen ranskan doggin näkönen. Ne alko puhuu mulle jotain ranskoja ja OTTI MUT KIINNI! Tajuuttekste, mä yritän hommata väelle ruokaa ja jotkut ventovieraat ranskalaiset ottaa mut ihan noin vaan kiinni. Siinä oli jotain mätää.

Se toinen mies otti mut syliin ja toinen räpläs mun kaulapantaa ja soitti johonki. Mustan koiran ei tarttenu mennä syliin, se vaan sai kävellä. Mäki olisin kävelly ja ihan varppina menny hakemaan sen pupun, mut ei ne antanu. Yhtäkkiä me tultiin meiän autolle ja ispä ja Tiituki oli siellä. Mua vähän nolotti, ku en ollukkaan saanu meille jänispaistia.

Nyt kun tiiän, mistä niitä pupuja löytää, ni suunnittelen jutun paremmin ens kertaa varten. Sitten ei kukaan löydä mua ennenku oon paistin napannu. Täytyy myöntää, että eilinen kiinniotto meni vähän oman mokailun piikkiin. Kaikki tapahtu niin äkkiä, ettei mulla ollu aikaa miettiä mitään skenaarioita. Nyt oon paljon viisaampi.

Terveisin Suuri Metsästäjä Morse

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Ollaan taas tehty vaativaa työtä. Meistä tuli yhtäkkiä viikonloppuna hoitohenkilökuntaa eli omaishoitajia. Äispä tuli kamalan kipeeks ja me ollaan hoidettu sitä tosi ahkerasti.

Viime viikolla se vei meitä iltaisin tosi pitkille lenkuroille ihan erilaisille teille kuin ennen. Välillä tuntu, et se oli ihan eksyksissäki, ku käveltiinvaan pois päin eikä yhtään takas. Sit yhtäkkiä taas oltiinki ihan entisillä paikoilla.

Sit se sairastu, oisko ollu niitten uusien maisemien syytä, ei tiietä. Onneks se sentään pääs kerran kauppaan ja makso meiän hoitohenkilökuntapalkan lihana ja luina. Se oli kyllä tarpeellisen tärkeä palkka! Ekaks se anto meille isot luut, joita syötiin aika kauan. Morse söi sohvalla, mikä ei kyllä oikein sovi, mut sitten äispä laitto pyyhkeen sen luun alle.

Sit ku oltiin taas hoidettu äispää, me saatiin naporuokaa ja siihen joukkoon LIHAA! Eikä se ollu mitä vaan lihaa, vaan ihan oikeeta lehmää! Äispä sano, et lauantai-iltana kaupasta saa ostaa hirveen halvalla, ihan jollain rosentilla vaan niitä lihoja. Kumma, ku ei aikasemmin ole sellasia tajunnu ostaa. Onneks nyt ymmärsi, ku kerran meille piti maksaa palkkaa.

Niille luille kyllä kävi myöhemmin vähän oudosti. Ne oli kadonnu. Kun oltiin ne melkeen syöty jo kokonaan, ni meiän piti vähän pohtia kovaan ääneen, et kummalla on parempi ja sit taidettiin vähän painia liikaa ja huutaa. Äispä käski meiät ulos ja sillä aikaa ne luut oli menny hukkaan. Niitä ei löytyny enää mistään. Jotain outoa täällä kyllä tapahtuu, ku luut tolla tavalla häipyy koirien näkyviltä.

Nyt meiän pitää ihan oikeesti pyytää anteeksi, kun ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia. On kattokaas ollu muutaki tekemistä. Sitäpaitsi äispä sano, ettei saa tulla nettiriippumatoks. Vaikka se kyllä on sellanen ihan ite, paraskin puhuja!

Tänään lopulta päätettiin vähän muistella, ku ollaan oltu koko päivä ihan ypöinä ja on siks ollu hyvin aikaa pohtia.

Ihan ekaks sellanen tosi erikoinen juttu, Morsesta on tullu salainen akentti! Se kävi silleen, et yks lauantai ne meni eläinlääkärin luo vaikka se ei kyllä koskaan ole mitään hyvää tietäny. No, tällä kerralla tuli kertakaikkinen ylläri! Morsen selkään, sen leveitten ja miehekäitten hartioitten väliin upotettiin implamantti. Äispä kyllä väittää, että se on hormoonikapsuli, mutta kyllä me tiietään paremmin. Implamantti se on! Se ilmottaa heti, jos on naamioituneita vihulaisia lähiympäristössä. Eilenki, ku oltiin Saksissa, siltä tuli tieto, että just siinä arkeolokiamuseon pellolla on vihulaismyyriä. Kyllä meillä oli kauhee homma ettiä niitä. Äispä oli vaan niin tympäle, ettei antanu meiän hakea niitä yli kahta tuntia. Oltais me neljäki tuntia jaksettu.

Sit yks toinen juttu on se, ku Titi-Uu oli kipee. Se oli ihan kamalan kipee ja siltä tuli oksuja ja oksuja ja lisää vaan oksuja. Yks oksu jopa äispän sänkyyn, vaikka ei äispä olu yhtään vihanen. Sit Tiitu makas hullusti pylly pystyssä ja anto äispän hieroo sen mahaa. Ei se mitään syönykkään vaikka muuten syökin i-h-a-n  m-i-t-ä  v-a-a-n. Nyt Tiitu on taas terve ku puk- eiku Tiitu. Onneks on, oksut haisee nimittäin pahalta.

Noi oli nyt ne jutut, mitä me muistettiin tänään. On tietty muutaki tapahtunu, niinku ollaan oltu kylppäriremonttikoirina ja sit kans putkimiehille on pitäny vähän sanoa. Niillä ei olis ihan oikeesti ollu mitään asiaa meiän kellariin.

Arvatkaa mitä? Me oltiin tänään piiitkällä päivälenkuralla. Meiän yks Lotta on täällä ja sen ja ispän kanssa kierrettiin vaikka kuinka iso järvi. Siinä järvessä on yks tosi hyvä juttu. Se on vettä! Vesi on oikeen kamalan tärkeetä, ku sitä voi juoda. Sit siinä voi viilennellä, jos on kuumis-luumis ja sit kaikkei tärkein. Siinä voi uida! Arvatkaa uitiinko? Uitiin ihan varmana! Tai ei Morse uinu, mut Titi-Uu vaan. Sen oli ihan pakko pelastaa pallo ainaki satatriljoonaa kertaa sieltä järvestä.

Missä se pallo on?

Missä se pallo on?

Se oli kyllä yks oikeen super-ulkoilu, ku nyt ollaan ihan väsyjä. Ei me kyllä heti ehitty kotona lepäilemään, ku piti tehä ruokaa. Me tehtiin sitä Lotan kanssa. Jauhelihasta. Sillon on kans oltava koko ajan tarkkana, jos kokki olis vaikka sellanen köppänäppi. Lotta oli kyllä huono köppänäppi, ei siltä mitään pudonnu. Se oli kyllä aika outoo, ku siellä järvellä siltä lens se pallo vaikka kuinka pitkälle. Kumma, ettei se saanu yhtään sitä jauhelihaa lentämään ees lattialle.

Heitä ny! Heitä! Kyllä mä sen haen.

Nyt me mennään ihan kohta nukkumaan. Piti vaan ensin raportoida. Öitä vaan kaikille uimamaisterilta ja myyräekspertiltä….

En taaskaan saanu sitä kiinni.

En taaskaan saanu sitä kiinni.

Meillä on taas ollu niin ihan hirmee kiire, ku on pitäny hoitaa tota puutarhaa. Ei me ihan yksin oo siellä touhuttu, mutta apuna kuiteski. Ollaan käännetty maata ja kaivettu kuoppia. Sit ollaan kans yritetty vähän laajentaa meiän puutarhaa naapurin puolelle, mut ei siitä tietysti mitään tullu. Meiät käskettiin pois.

Tää on varmana punaherukka. Ei oo marjat vielä kypsiä.

Tää on varmana punaherukka. Ei oo marjat vielä kypsiä.

Voiks tätä syödä?

Voiks tätä syödä?

Yks päivä, se tais olla eilen, kun oltiin ihan läkähdyksiin asti tehty hommia, me saatiin palkkaa. Äispä toi meille ihan oikeet luut! Sellaset lehmän luut, joissa oli lihaaki. Meillä meni aika kauan niitten syömisessä. Oikeestaan ei ne oo vieläkään loppu, mut lihat on kyllä syöty.

Emmä näistä heinistä oikeen piittais.

Emmä näistä heinistä oikeen piittais.

Sit tänä aamuna Morselle tuli vähän outo olo vissiin siitä luusta ja siltä tuli oksu. Ei se tahtia haitannu. Morse ehti onneks syödä ne luun palat takas ennenku äispä meni siivoomaan sitä länttiä. Se sit sano, etä onkohan joku olkkariinki oksunu, ku haisee. Ei meiän oksut kyllä haise.

Hei, tätä voi syödä tälleen kyljelläänki!

Hei, tätä voi syödä tälleen kyljelläänki!