You are currently browsing the category archive for the ‘Belgia’ category.

Täällähän on ollu kovin hiljasta! Tarkotetaan siis täällä meiän plokissa. Vaikka ihan vaan näennäistä se on ollu. Oikeesti ei olla hiljaa ainakaan sillon, ku joku vieras yrittää tulla meiän kotiin.

Niinku sunnuntaina yritti tulla kaikkia noitia ja velhoja ja muita tsompeja. Ei me niitä hiljaa tervehditty, ei. Ja sit äispä anto niille suklaata ja tikkareita! Noidille! Meni kyllä ihan yli ymmärryksen.

Ollaan muuten viime aikoina käyty vähän eri paikoissa, Kamppenhutissa  ja Pöienprukissa ja Hofstaadessa (Kampenhout, Puyenbroek ja Hofstade). Eilen siellä Pöienprukin puistossa Morse loukkas selkänsä, mutta kuka käski mennä labyrintin sillan alle tutkimusmatkalle?

Hofstaadessa me kerättiin kastanjettejä kastanjoita. Niitä voi syödä. Ihan parhaita ne kastanjet- eiku kastanjat on, ku ne paistaa uunissa. Raakana niitä voi heitellä ilmaan ja ottaa kiinni ja heittää taas ja… Mutta niitten piikkikuoria pitää kyllä varoa, ne on meinaan te-rä-vi-ä.

Varokaa te kaikki muutkin näitä kastanjoitten piikkikuoria.

Kamppenhutissa käytiin vähän veneitä kattelemassa. Ja metsässä kans. Siellä oli aika hyvät mutakylpypaikat ja sit sellanen puro, jossa voi harrastaa multitaskinkia, niinku juoda ja juosta yhtä aikaa.

Tää olis niinku unohtanu Dolse ja Kappanan lasit tonne mun veneen hyttiin. James, aurinkolasit!!

Tänään me vaan nukutaan. Äispä on kotona, ku se sano et sillä on vapaapäivä. Vapaapäivät on parhaita.

Mainokset

Mun piti jo eilen kertoa teille mun seikkailusta, mutta olin niin poikki, etten jaksanukkaan.

Kävi nimittäin silleen, että me oltiin Titi-Uun ja ispän kanssa lenkillä. Mentiin sille uudelle pellolle, tai siis meille uudelle, siihen moottoritien toiselle puolelle. Mäkin olen ollut siellä ihan ilman mitään naruja, ku oon valkonen ja kuulemma näyn hyvin ja sit pysähdyn kans, ku sanotaan ’paikka’. Tota mä en kyllä ite allekirjoittais, mä pysähdyn kyllä ihan sillon ku haluun. Jos joku nyt sattuu just sillon sanoo paikka, ei se oo mun vika.

Aikasemmin pellolla on ollu myyrähaisuja ja ihan vähän vaan pupun lemuja, hirveen paljon kyllä ruusukaalin löyhkää, ku niitä kasvaa siellä. Mut eilen siellä oli jäniksiä! Tai pupuja! Mä olin ihan siinä samassa kohtaa ispään nähden, ku ennenki ja näin pupun. Seki näki mut ja lähti kauheeta vauhtia loikkimaan moottoritielle päin. Mä menin perässä tietty, sehän nyt on ihan selvää. Kuulin mä jotain, että morSEE  paiKKA!!, mut just sillä hetkellä ei tuntunu siltä, et pitäis pysähtyy. Enkä mä sit enää kuullukaan mitään.

Me juostiin sen pupun kanssa ihan hirmeetä vauhtia ja sit se sukelsi motarin alitustunneliin. Onneks meni, ku siinä tiellä kulki kauheesti autoja ja meiän olis varmaan ollut tosi vaikeeta puikkelehtia niitten välissä. Vaik olisin mä senkin osannu.

No, lopulta mä ja pupu tultiin ihan tuttuun metsään, Laarbeek bossiin. Sen mä tunnen kuin omat tassuni. ”Tänään saadaanki pupupaistia”, mä ajattelin ja juoksin ja juoksin sen loikkijan perässä ainaki monta sataa kilometriä.

Yhtäkkiä siellä polulla tuli vastaan kaks miestä ja koira. Se oli musta ja sellasen ranskan doggin näkönen. Ne alko puhuu mulle jotain ranskoja ja OTTI MUT KIINNI! Tajuuttekste, mä yritän hommata väelle ruokaa ja jotkut ventovieraat ranskalaiset ottaa mut ihan noin vaan kiinni. Siinä oli jotain mätää.

Se toinen mies otti mut syliin ja toinen räpläs mun kaulapantaa ja soitti johonki. Mustan koiran ei tarttenu mennä syliin, se vaan sai kävellä. Mäki olisin kävelly ja ihan varppina menny hakemaan sen pupun, mut ei ne antanu. Yhtäkkiä me tultiin meiän autolle ja ispä ja Tiituki oli siellä. Mua vähän nolotti, ku en ollukkaan saanu meille jänispaistia.

Nyt kun tiiän, mistä niitä pupuja löytää, ni suunnittelen jutun paremmin ens kertaa varten. Sitten ei kukaan löydä mua ennenku oon paistin napannu. Täytyy myöntää, että eilinen kiinniotto meni vähän oman mokailun piikkiin. Kaikki tapahtu niin äkkiä, ettei mulla ollu aikaa miettiä mitään skenaarioita. Nyt oon paljon viisaampi.

Terveisin Suuri Metsästäjä Morse

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Onpas meillä omituinen syksyn alku! Ekaks Morsen hanuri alko vaivata ja sit tuli Tiitulle korvatulehdus.

Äispä vei meitä taas tällä viikolla eläinlääkärille ja sano, ettei se oo helppoo elämää koskaan halunnutkaan. Nyt se pruuttaa jotain valkosta ainetta Tiitun korvaan joka ilta. Ei tunnu kivalta, mutta pruutatkoon, jos se auttaa. Onneks saan syödä juustoa samalla.

Se lääkäritäti puristeli taas eilen Morsen peräpäätä ja sano, että vielä viikon verran sitä rasvaa. Vähänks mä sille huusin, ettei tässä oo mitään järkee! Sorkitaan nyt aikuisen koiran hanuria joka päivä, en enää suostu!

Tänään me ollaan vaan nukuttu ja oltu iisisti. Joskus on pidettävä tällanen rauhallisuuspäivä, että tulis taas terveeks. Voidaan me vielä tänään juostaki, mut ei tiietä viittitäänkö.

Ai niin, unohdettiin sanoa, et meiän pihan perällä on ampparipesä. Ne ampparit tykkää kauheesti omenankuorista ja omenoistaki. On yritetty saada niitä kiinni (siis niitä amppareita, ei omenoita), mut se hauskuus kiellettiin heti. Ne otukset kuulemma pistää ja sit voi sattua tosi kovaa. Sattuu kyllä sekin, kun hevoskastanjapuusta on pudonnu kastanjoita ja sit ku vahingossa astuu siihen kastanjankuoreen. Kuoret on kauheen piikkisiä.

Nyt tulee se varoitus: Älkää astuko hevoskastanjoitten kuorien päälle! Ne piilottelee tosi hyvin lehtien joukossa ja hyökkää ennalta arvaamattomasti kaikkien koirien tassuihin, huis vaan! Sitten ne menee takas piiloon. Ei ne oo koirien kavereita, v-a-r-o-k-a-a!!!

Oltiin viikonloppuna hommissa. Ekaks piti hoitaa tärkeitä sotilasvahtikoirahommia, ku ne viralliset koirat oli viikonloppuvapaalla. Ei me kyllä enää niitä hommia tehdä, ku se oli tylsää ja ihan liian vakavaa. Eikä edes mitään vahditavaa nähty, ei edes pupuja tai oravia.

Sotilasvahtikoirapoliisit ahkerina

Sotilasvahtikoirapoliisit ahkerina

Onneks päästiin hyvin lenkille ja juoksemaan pitkin sitä militaarialuetta, vaikka pian taas piti vaan olla ja möllöttää. Sellanen oleminenki vaan on aika outoo. Kyllä jotain tekemistä pitäis koirilla olla. Onneks Morse tajus, että nyt ollaan oikein kertakaikkisen mainioilla kaivausalueilla.

Hei, täältähän pääsee vaikka minne!!

Hei, täältähän pääsee vaikka minne!!

Älä yritäkään! Tää on mun käytävä.

Älä yritäkään! Tää on mun käytävä.

Jokohan tää riittäis?

Jokohan tää riittäis?

Hei, tuolta kuuluu jotain!

Hei, tuolta kuuluu jotain!

Pakko jatkaa vielä ainaki vähän.

Pakko jatkaa vielä ainaki vähän.

Kyllä oltiin illalla ihan poikki. Käytäväkaivuu on tosi rankkaa työtä ja sit kanssa sellasen seuraaminen. Ja seki oli rankkaa, ku jouduttiin kotona suihkuun.

Eile oli kuuma! Niin kuuma, ettei me jaksettu yhtään mitään. Oltiin vaan. Sillon ku on tosi kuuma, ni joskus menee vähän hermot ja eilen vähän kävi niin. Onneks ei menny pitkäks aikaa. Kyllä me ollaan taas ihan kavereita.

Äispään kyllä tänään hermostuttiin, kun se rupes putsaamaan meiän korvia ja yritti truutata jotain ainetta ihan korvien sisään. Ei sellanen tosiaan käy! Sehän on ihan selvästi vastaan kaikkia koirien itsensä määräämissääntöjä. Korvalitkusta voi vaikka tulla irentiteettikriisi. Nih!

Onpas täällä kuuma!

Onpas täällä kuuma!

Kyllä tätä yrttimaataki pitäis kitkeä.

Kyllä tätä yrttimaataki pitäis kitkeä.

Saniaispuska on kyllä paras kesäkuumapiilopaikka!

Saniaispuska on kyllä paras kesäkuumapiilopaikka!

Puruluu parhaimmillaan. Onneks mä löysin tän eikä Morse

Puruluu parhaimmillaan. Onneks mä löysin tän eikä Morse

Anna tänne se luu! Se on mun!

Anna tänne se luu! Se on mun!

Läl-läl-lää, enkä anna! Eti oma luus!

Läl-läl-lää, enkä anna! Eti oma luus!

Höh, olkoon. Tuu kattoon, mitä tuolla puskassa on.

Höh, olkoon. Tuu kattoon, mitä tuolla puskassa on.

Arvatkaa mitä? Me oltiin tänään piiitkällä päivälenkuralla. Meiän yks Lotta on täällä ja sen ja ispän kanssa kierrettiin vaikka kuinka iso järvi. Siinä järvessä on yks tosi hyvä juttu. Se on vettä! Vesi on oikeen kamalan tärkeetä, ku sitä voi juoda. Sit siinä voi viilennellä, jos on kuumis-luumis ja sit kaikkei tärkein. Siinä voi uida! Arvatkaa uitiinko? Uitiin ihan varmana! Tai ei Morse uinu, mut Titi-Uu vaan. Sen oli ihan pakko pelastaa pallo ainaki satatriljoonaa kertaa sieltä järvestä.

Missä se pallo on?

Missä se pallo on?

Se oli kyllä yks oikeen super-ulkoilu, ku nyt ollaan ihan väsyjä. Ei me kyllä heti ehitty kotona lepäilemään, ku piti tehä ruokaa. Me tehtiin sitä Lotan kanssa. Jauhelihasta. Sillon on kans oltava koko ajan tarkkana, jos kokki olis vaikka sellanen köppänäppi. Lotta oli kyllä huono köppänäppi, ei siltä mitään pudonnu. Se oli kyllä aika outoo, ku siellä järvellä siltä lens se pallo vaikka kuinka pitkälle. Kumma, ettei se saanu yhtään sitä jauhelihaa lentämään ees lattialle.

Heitä ny! Heitä! Kyllä mä sen haen.

Nyt me mennään ihan kohta nukkumaan. Piti vaan ensin raportoida. Öitä vaan kaikille uimamaisterilta ja myyräekspertiltä….

En taaskaan saanu sitä kiinni.

En taaskaan saanu sitä kiinni.

Meillä eilen tuli yhtäkkiä mieleen, et olis varmaan hyvä, jos mentäis johonki. Yritettiin äispälleki sanoa, et mennään autolla ja se ymmärsi! Me on taidettu osata kouluttaa sitä aika hyvin.

Ei heti tiedetty, mihin mennään, mut sit huomattiin, et ollaan Hollannin tiellä. Ulkona sato ihan kamalasti, eikä me oikeen nähty ees ulos kunnolla. Onneks sentään nähtiin lehmiä ja heposia. Niille on aina tärkeetä kertoa, kuka menee autossa ohi.

Baarle-Nassaussa oli tietysti Monique ja Theo ja me juostiin ja jätettiin niitten koirille paljon viestejä. Äispä pisti meiät taas autoon välillä, mut jätti onneks oven auki, ni nähtiin kaikki ja voitiin osallistua keskusteluun. Ja sit tapahtu kummia! Siihen ihan meiän eteen tuli Sasha ja Fitz! Ne on jotain Pelkian laakenin paimenkoiria, vähän isompia ku me. Sillä Sashalla oli just vauvoja ja se oli vähän tärkee. Fitz on sen veli. Me ollaanki oikeesti Pelkiasta! Älkää tulko tähän autoon, tää on meiän! me sanottiin niille. Mikshän meille kukaan ei ollu kertonu, et Moniquen luona asuu sellasiaki koiria. Taas on meiltä pimitetty tietoa. Ei oo reiluu.

Kotona taas äispä lähti meiän kanssa kävelemään. Me saatiin kiskoa sitä ihan tosissaan, et se kävelis vähän nopeemmin. Se on hidas! Sit yhtäkkiä, ku ensin oltiin nähty se yks kissa, me löydettiin lammas! Tuleekohan Titi-Uusta nyt lammaskoira, ku se meni moikkaamaan sitä lammasta. Nähtiin me sit vielä meiän tutut aasit ja riikinkukot. Niillä on ihan kamala ääni.

Mä oon nyt lammaskoira!

Mä oon nyt lammaskoira!

Siis vähänkö on ollu kiire! Meiän on ollu ihan pakko vahtia tota naapurin papan taloa, kun siellä on rampannu ihmisiä koko päivän. Äispä sano, et siellä on vissiin näyttö. Mikä näyttö? Ei siellä ennenkää mitään näytetty, ku pappa vielä eli.

Me on vähän jaettu tätä vahtimishommaa. Morse istuu yläkerran ikkunalla ja ilmottaa, ku tulee taas väkeä. Titi-Uu ryntää pihalle ja sanoo kaikille, ettei tänne oikeestaan tarttis tulla. Ei se teiän perheelle sovi kumminkaan. Sitäpaitsi teiän pitäis tehä kauheesti remonttia ja siitä tulee meteliä. Menkää pois!

Kurkkuki tulee ihan kipeeks tässä hommassa. Vahtiessa täytyy olla aika äänekäs, että ihmiset tietäis, kuka oikeen sanoo ja mitä. Onneks välillä on hiljasta, että voidaan levätä. Kohta kumminki taas joku koputtelee seiniä ja kurkkii puutarhan aidan yli. Huh, tulis jo ilta ja loppuis toi näyttö. Ei tällasta jaksa kuumana päivänä.

Nyt meiltä taitaa olla kaikki vaivat poissa ja sen kunniaks me mentiin tänään metsään. Käytiin aika kaukana, ku piti ensin ajaa autolla – mikä kyllä sopii meille. Äispä sano, et mennään Zonienwoodiin. Se on jossain Rysselin eteläpuolella.

On me samassa metsässä ennenki oltu, muttei just sillä paikalla. Ekaks me harrastettiin vähän aikaa hihnakävelyä, mut sit päästiin juoksemaan ihan ilman mitään remmejä. Äispällä oli taskussa eväänä kuivattuja maksapaloja, eikä me ihan kauas voitu juosta, ku muuten se olis voinu syödä ne ite. Sitä pitää aina vahtia, ku on jossain ruokaa lähellä. On saatu se joskus kiinni salasyömisestä, ni siks vahditaan.

Välillä meinattiin kyllä mennä vähän hukkaan, ku siellä oli kauheita piikkipensasköynnöksiä eikä niitten yli tai läpi oikeen viititty juosta. Piti mennä kiertotietä saniaisten kautta.

Hu-huu! En menny hukkaan!

Hu-huu! En menny hukkaan!

Uimakausi avattu!

Uimakausi avattu!
Onko siellä puun takana mitään?

Onko siellä puun takana mitään?

Nyt ollaan aika väsyneitä. Onneks saatiin heti ruokaa, ku tultiin kotiin. Vaikka voitais me mennä sinne vielä uudestaanki.