You are currently browsing the category archive for the ‘Hauskaa’ category.

Tiiättekö, me melkeen ollaan unohdettu, et meillä on tää loki. Ei olla pitkään aikaan muistettu kirjottaa vaikka olis paljon ollutkin kaikenlaista kerrottavaa. Tänään muistettiin, ku meillä on taas synttäriaika ja se jotenkin parantaa muistia. Tai ei meillä tänään vielä synttäreitä ole, kun vasta sunnuntaina, mutta sillon on kuulemma paljon muuta tekemistä.

Arvatkaa, kumpi on 8- ja kumpi 6-vuotiaan kakku?

Tietysti me saatiin synttärikakut, Morselle 8 ja Tiitulle 6 koristetta. Vaikka lopulta me kyllä syötiin väärät kakut, ku äiti sekos laskuissa. Sillä on huono kakkulaskupää, mut ei se haittaa, hyviä ne oli silti ja mahat tuli aika täyteen. Kyllä me silti vielä jaksettiin rillikanaaki syödä jälkiruuaks, ainakin vähän.

Meille meinas tulla ihan syömäkilpailu.

Paketteja me ei oltais millään jaksettu avata, mut onneks saatiin apuja. Ja arvatkaa mitä saatiin? Orava ja elukka ja iso pussi sikasipsejä!

Tää on mun elukka!

Et varmasti ota mun oravaa!

Äispä olis kyllä ottanu meistä vielä virallisenki synttärikuvan, mut ei me jaksettu poseerata.

 

Täällähän on ollu kovin hiljasta! Tarkotetaan siis täällä meiän plokissa. Vaikka ihan vaan näennäistä se on ollu. Oikeesti ei olla hiljaa ainakaan sillon, ku joku vieras yrittää tulla meiän kotiin.

Niinku sunnuntaina yritti tulla kaikkia noitia ja velhoja ja muita tsompeja. Ei me niitä hiljaa tervehditty, ei. Ja sit äispä anto niille suklaata ja tikkareita! Noidille! Meni kyllä ihan yli ymmärryksen.

Ollaan muuten viime aikoina käyty vähän eri paikoissa, Kamppenhutissa  ja Pöienprukissa ja Hofstaadessa (Kampenhout, Puyenbroek ja Hofstade). Eilen siellä Pöienprukin puistossa Morse loukkas selkänsä, mutta kuka käski mennä labyrintin sillan alle tutkimusmatkalle?

Hofstaadessa me kerättiin kastanjettejä kastanjoita. Niitä voi syödä. Ihan parhaita ne kastanjet- eiku kastanjat on, ku ne paistaa uunissa. Raakana niitä voi heitellä ilmaan ja ottaa kiinni ja heittää taas ja… Mutta niitten piikkikuoria pitää kyllä varoa, ne on meinaan te-rä-vi-ä.

Varokaa te kaikki muutkin näitä kastanjoitten piikkikuoria.

Kamppenhutissa käytiin vähän veneitä kattelemassa. Ja metsässä kans. Siellä oli aika hyvät mutakylpypaikat ja sit sellanen puro, jossa voi harrastaa multitaskinkia, niinku juoda ja juosta yhtä aikaa.

Tää olis niinku unohtanu Dolse ja Kappanan lasit tonne mun veneen hyttiin. James, aurinkolasit!!

Tänään me vaan nukutaan. Äispä on kotona, ku se sano et sillä on vapaapäivä. Vapaapäivät on parhaita.

Me oltiin eilen vestareilla! Ei me ihan sonisfereen asti menty, mutta vaan tohon uimahallin pihalle. Illalla kauheen myöhään pilkkopimeellä lähdettiin, ku kuultiin musiikkia. Haluttiin ehdottomasti mennä tarkistamaan, että mitä kummaa tapahtuu ihan meiän nurkan takana.

Sinne meni muitaki ja äispä sano, et ne näytti aika nuorilta. Ei se meitä haitannu, nuoria meki ollaan, paitsi äispä. Me käveltiin siihen portille ja sit toiselle puolelle ja kuunneltiin musiikkia. Kai se oli musiikkia. Äispän mielestä ei ollu, eikä mekään siitä ihan kauheesti tykätty, ku jytisi liikaa. Niinku ukkonen. Siellä vestareilla näkyi salamoitaki ja muita valoja ihan hirmeesti. Ja ihmiset huus.

Sit lopulta me mentiinki aika nopeesti siitä ympäri, ku jotenki sitä jytinää ja valoja ja mekastusta oli vähän liikaa.

Vestarikylttien mukaan ne oli jotku Havaiji-bileet, mut ei siellä ukulelet soinu. Ei kuulunu edes surffimusiikkia. Kotona vielä kuunneltiin jytinää ja kateltiin ikkunasta, ku ihmisiä meni sinne lisää ja lisää, ihan koko ajan. Vasta aamulla neljältä ne lopetti ja meki mentiin sit nukkumaan, ku oltiin ens vahdittu, et kaikki pääsee kunnolla kotiin.

Vestarit on rankkaa puuhaa.

Ollaan oltu kauan hiljaa. Ei me olla millään lomalla oltu, mutta muuten vaan kirjottamatta. Ois meillä ollu monta kertaa asiaakin, mut ei oo koskaan ehitty koneelle asti.

Nyt on kuitenkin pakko sanoa yks juttu. Tai sitten monta juttua. Se alko eilen, ku äispä meni apteekkiin. Ens se vaan nukku ja nukku ja nukku ja sit yhtäkkiä se hyppäs ylös ja sano, et nyt on kiire. Sit se oli jo ulkona. Kauhee hösöttäjä! No, sit ku se tuli takas, silloli juustoa mukana! Ihmeteltiin vähän, et saako apteekista juustoaki, mut äispä sano, et oli käyny myös torilla.

Se sano, et toinen juusto oli 8 vuotta vanhaa pyreneesiläistä. Me oltiin kyllä sitä mieltä, että kun se kerran oli vanhempaa ku Morse, meiän olis pitänyt saada se kokonaan. Ei saatu. Äispä sano, et Tiitu ei meinannu pysyä housuissaan vaikkei sillä mitään housuja ollutkaan. Onneks sentään saatiin juustoa jonkun verran, muttei kyllä yhtään tarpeeksi.

Myöhemmin äispä rupes tekee lihipullia ja sit me sanottiin, että nyt meiän kyllä tarvii saada kunnon lihipullaruokaa. Arvatkaa mitä? Me saatiinki. Parempaa ei voi ollakaan!

Lihipullat pisti Tiitun pyörimään ja hyörimään

Tänään äispä taas pilkko juustoa, sellasta toista, mikä ei ollu niin kauheen vanhaa tai ainakaan vanhempaa kuin Morse. Sit se vei ulos viltin ja sano, et nyt meitä tarvittais. Tottakai mentiin viltille, ku kerran tarvittiin. Vähänkö se huijas meitä, se alko leikata meiän kynsivynsiä! Onneks saatiin niitä juustonpaloja kans. Saatiin me tänään simpukoitaki, mut Morselta tuli siitä oksu. Äispä sano, ettei enää saada simpukoita vaikka kuinka vinguttais. Ei se kyllä mitään haittaa, jos saadaan vaan lihipullia.

Morse ei tykänny kynsivynsien leikkaamisesta ja meni perunapeltoon makaamaan.

Eilen mä pääsin äispän kanssa ihan vaan kaksistaan lenkille. Sellaselle tyttöjen lenkille, mihin Morsea ei ollenkaan huolittu. Tai niin mä luulin. Aluks meni ihan hyvin, mut sit mä tajusin, me oltiin menossa eläinlääkärille! Epistä! En olis millään menny sinne sisään, mut äispä anto mulle frolikkeja ja sit mä menin. Frolikkien takia voisin mennä vaikka mihin.

Mun silmät on ollut ihan hassut jo monta päivää. Niistä on tullu vettä, vaikkei mulla oo ollu yhtään ikävääkään eikä oo itkettäny. Lääkäri sano, et mulla on tulehdus ja pitää pistää tippoja monta kertaa. Ei se sattunu yhtään, vaikka kyllä mua vähän pelotti.

Iltapäivällä mä pääsin oikeen kunnon lenkuralle. Morseki pääs, ku sen pitää kauheesti liikkua. Se on alkanu tulla vissiin äijäks, ku sen maha on kasvanu. Äispä osti jotain laihisnapojaki ihan sen takia ja tajuuttekste, et munki pitää niitä syyä vaikken oo yhtään äijä!

Tossa mä alan just käskee Morsee vähän liikkumaan lujempaa.

No sit tänään me lähettiin autolla ajamaan johonki, ja voi vitsi, tultiinki Hofstaadeen! Se on kiva paikka, ku siellä on vettä joka puolella ja paljon lintuja! Äispä kyllä ei anna mun yhtään ajaa niitä lintuja, vaikka ihan hyvin voisin.

Me juostiin Morsen kanssa pitkin metsiä ja rantoja ja mä kävin melkeen uimassaki. Morseki kävi, muttei niin syvällä ku mä. Vesi oli kyllä aika kylmää vielä.

Taidanpa mennä uimaan.

En meekkään, tuun pois!

Sit ku me tultiin kotiin, me saatiin onneks ruokaa –  niitä tyhmiä laihisnapoja. Äispä sentään tajus laittaa jotain oikeeta lihaa niitten joukkoon. Joskus silläki leikkaa. Mä sain sit vielä appelsiinia ja porkkanaaki, ku ne on mun herkkua. Morse ei niistä tykkää.

– Titi-Uu

Tiiättekö, että me tultiin vähän aikaa sit vanhemmiks ku ennen? Me ollaan nyt yhteensä 12 eli täys tusina. Morse on seittemän ja Titi-Uu viis. Ei meiän synttäriä oikeen juhlittu paljon mitenkään, mut saatiin me erikois-super-ruoka-annokset kyllä. Oli jukurttia ja verimakkaraa ja riisiä ja parsakaalia (Tiitu aina haluu parsakaalia) ja sit ihan tavis napoja. Niitä ei olis kyllä tarvittu.

Synttärilahjaks me saatiin matka. Eilen oltiin siellä. Ensin autossa istuttiin aika kauan kunnes päästiin Saksin viereen. Noi toiset meni hiihtämään, mutku se matka oli meiän synttärilahja, ni me päätettiin, ettei mennä. Ei me ihan niin hirmeesti lumesta tykätä. Me syötiin vaan autossa luukeksejä ja sellasia pötköjuttuja. Se oli paljon parempaa, ku hiihtäminen. Meiän ei tarvinnu yhtään kaatuakaan niinku vaikka äispän.

Sarvipäisiä karvaeläimiä

Käytiin me kyllä lenkurallakin ja nähtiin tosi outoja otuksia. Ne oli aika paljon karhun näköisiä, mutta puhu ihan lehmää. Sit niillä oli sarvet. Ei me tiietä, miks meitä ei päästetty niihin tarkemmin tutustumaan. Ehkä ne oli vähän arkoja ja olis pelänny meitä. Tollasista oudoista otuksista ei koskaan tiedä.

7-vuotias Morse-herra

Eilen meiän piti toivottaa vielä kaikille meiän kamuille tosi mukavaa ja iloista ystävänpäivää, mutta tehdäänki se nyt tänään. Ystävä voi olla joka päivä.

Aika pitkään aikaan ei olla päästy reissuun. Eipä kyllä olla nähty meiän autoakaan missään. Se vaan yks päivä katos ja noi tuli kotiin jollain hassulla, turkoosilla kärryllä. Ei siihen olis koiriakaan sopinu.

Onneks meiän oma auto tuli takas perjantaina ja heti äispä meni kauppaan. Kyllä oli jo aikaki, ku vähän alko näyttää siltä, että meiän herkkuruuat olis ollu ihan loppu. Saatiin vaan sellasta tavallista.

Eilen ihmeteltiin, ku naapurista kannettiin lattioita ja kattoja ulos ja melkeen ei huomattukaan, että äispä meni autolle. Yhtäkkiä kuultiin, et ettekste tuukkaan. Ohoh! Me juostiin ihan täysillä autoon ja hypättiin koppeihin. Sillon ku sanotaan, et nyt mennään, ei kannata yhtään jäädä haikailemaan. Voi vaikka jäädä kyydistä. Ei me tiedetty, mihin mennään, mut aika pian taas arvattiin, et tietty Moniquen luo Hollantiin.

Siellä Hollannissa on aina paljon koiria, varsinki russeleita. Nyt siellä oli russelivauvoja, vaikka kyllä ne jo osas juosta ja syödä muutaki ku niitten äitiä. Ne on aika ahmatteja. Sit siellä oli kans Ayla. Seki on vasta vauva, mut paljon isompi, ku ne toiset vauvakoirat. Oikeestaan tätä ei kehtais sanoa, mut se oli isompi ku me vaikka oliki vasta ihan pieni.

Äispä sano, et meilläki vois olla joku tollanen niinku Ayla. Ihan pöljää! Ei meillä vois! Se vaan riekku ees taas eikä yhtään totellu mitään. Meni kaikkiin puskiinki ja ojiin. Äispä ei varmaan oo ajatellu ollenkaan. Mehän jouduttas koko ajan vahtimaan ja opettamaan sellasta riekkujaa. Ei paljoo huvittas. Ja missä se nukkuiski ja ei sille olis autossakaan paikkaa. Ja sit se varmaan söis meiän ruuatki. Onneks äispä ei ottanu sitä mukaan, ku lähettiin kotiin. Huh, ku hyvä!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Arvatkaa mitä? Me oltiin tänään piiitkällä päivälenkuralla. Meiän yks Lotta on täällä ja sen ja ispän kanssa kierrettiin vaikka kuinka iso järvi. Siinä järvessä on yks tosi hyvä juttu. Se on vettä! Vesi on oikeen kamalan tärkeetä, ku sitä voi juoda. Sit siinä voi viilennellä, jos on kuumis-luumis ja sit kaikkei tärkein. Siinä voi uida! Arvatkaa uitiinko? Uitiin ihan varmana! Tai ei Morse uinu, mut Titi-Uu vaan. Sen oli ihan pakko pelastaa pallo ainaki satatriljoonaa kertaa sieltä järvestä.

Missä se pallo on?

Missä se pallo on?

Se oli kyllä yks oikeen super-ulkoilu, ku nyt ollaan ihan väsyjä. Ei me kyllä heti ehitty kotona lepäilemään, ku piti tehä ruokaa. Me tehtiin sitä Lotan kanssa. Jauhelihasta. Sillon on kans oltava koko ajan tarkkana, jos kokki olis vaikka sellanen köppänäppi. Lotta oli kyllä huono köppänäppi, ei siltä mitään pudonnu. Se oli kyllä aika outoo, ku siellä järvellä siltä lens se pallo vaikka kuinka pitkälle. Kumma, ettei se saanu yhtään sitä jauhelihaa lentämään ees lattialle.

Heitä ny! Heitä! Kyllä mä sen haen.

Nyt me mennään ihan kohta nukkumaan. Piti vaan ensin raportoida. Öitä vaan kaikille uimamaisterilta ja myyräekspertiltä….

En taaskaan saanu sitä kiinni.

En taaskaan saanu sitä kiinni.

Käytiin sunnuntaina Kluisperkissä. Se on siinä ihan Ronsen vieressä ja siellä on tosi hyvä metsä! Sen metsän nimi on Kluisbos, koska bos on metsä pelkiaks.

Me mentiin sinne metsään siks, ku haluttiin löytää kevät. On meillä vähän ollu jo aavistusta, että kyllä se lähellä on, ku välillä on aurinkoki paistanu eikä koko ajan vaan satanu. Joskus on ollu melkeen lämmintäki.

Meiän piti lenkuroida ispän kanssa aika kauan ennen ku löydettiin mitään kevään tapastakaan, mutta sitten se löyty! Yhdessä mäessä oli valkovuokkoja ja sinne me mentiin. Vähän me ajateltiin, et olisko tuolla tai tuolla muualla enemmän kevättä, mutta ei nähty. Tossa alla me katotaan lisää kevättä.

Hei, onks se tuolla? Eiku tuolla se on!

Hei, onks se tuolla? Eiku tuolla se on!

Äispä vei meiät tänään retkelle. Se sano, et on ihan pakko mennä, ku aurinko paistaa ja on kaunis kevätpäivä. Niin oliki ja me oltiin samaa mieltä. Ekaks me mentiin ihan tohon Lakenin puistoon ja aateltiin, että voitais vähän juosta ja kaivaa ja rehata siellä. Äispä ei kuiteskaan antanu.

Siellä oli ihan kamalasti pieniä ihmisiä ja isojaki. Ne vaan istuskeli ruohikolla ja söi kaikkia ruokia. Äispä sano, et ne oli piknikillä. Me oltais ihan mieluusti kans menty piknikille, ku siellä oli sitä ruokaaki. Ei päästy, jouduttiin vaan kääntymään takas ja hyppäämään autoon. Onneks sentään päästiin ajelulle.

Me ajettiin johonkin Strompeekkiin ja nähtiin, ku yhen tätin hieno ankka oli päässy karkuun. Pysäytä heti! me huudettiin. Me mennään auttamaan, saadaan varmasti toi ankka kiinni! Äispä vaan sano, et olkaa hiljaa, ette pääse mihinkään. Ihan tylsä äispä.

Sit me ajettiin pellolle siihen vanhojen ihmisten kodin taakse. Siellä oli tosi hyvät haisut. Vähän me päästiin juoksemaan, mut sit äispäki haisto ja taas mentiin takas. Me kuultiin, et siellä pellolla oli tosi paljon lantaa ja siks piti mennä pois. Kyllä me se lanta haistettiin ennenku äispä, muttei sanottu sille mitään. Eihän lanta mikään ongelma pitäis olla.

Ku me ajettiin pellolta pois, meiän edessä siinä tiellä oli yhtäkkiä lampaita ja sit takana tuli hevosratsastajia! Äispää alko taas naurattaa, ku oltiin ihanku jossain maalla. Se sano, et oltiin melkeen ku elokuvissa. Se on kyllä ihan tyhjännauraja. Meitä ei yhtään ne heposet naurattanu, ku ne melkeen kurkki auton ikkunasta sisään.

Onneks turhan kevätretken jälkeen saatiin sentään pannukakkua ja parsakaalia. Ei kyllä samaan aikaan. Varsinkin pannukakku on tosi herkullista, ja jäätelö ja mansikkahillo kans.