You are currently browsing the category archive for the ‘Kaverit’ category.

Opittiin tänään uusi sana. Se on it-se-pal-ve-lu-pe-su-la. Eikö ookki hieno sana, ja pitkä! Se oppiminen tuli siitä, ku äispä sano, et nyt mennään ja hetihän me tietysti mentiin autoon. Ei tartte meitä kahta kertaa pyytää. Sit se kanto autoon ison kassin, jossa oli sängynpeittoja. Kyllä ihmeteltiin, et mikä juttu tää oikeen on, sängynpeitot mukaan lenkille. Ei oikein oo normaalia.

Autossa äispä sano, et mennään ensin itsepalvelupesulaan. Kyllähän me tiedettiin, mikä on esimerkiks pesulla tai pisulla, mut pesula! Se oli niinku ihan väärin sanottu. Ihan vaan vähän aikaa ajettiin ja oltiin Strombeek-Beverissä (Se on suomeks jotain niinku majavavirtaoja, muttei siellä majavia oo, tai ei oo ainakaan nähty.) Siellä me sit vietiin se kassi ihan niinku johonki pesukonekauppaan, mut ei se ollukkaan mikään kauppa. Se oli nyt se itsepalvelupesula. Aispäkään ei heti oikeen tienny, mitä pitäs tehdä, mut yks täti neuvo sitä. Siitä me se sana opittiin, kun oltiin pyykkien pesupaikassa ja itse piti kaikki tehdä. Se on tarpeellinen sana, vaikka pitkä kyllä.

Ne meiän peitot jäi sinne pesemään ihan itte ja me lähettiin kävelylle. Oli paljon uusia haisuja, kun ei siellä Majavapurolla olla ennen oikeestaan oltukaan. PIan kuitenki mentiin takasin ja äispä vaihto peitot toisiin koneisiin ja taas käveltiin. Lopulta se suostu hakemaan ne kokonaan pois ja arvatkaa mitä? Päästiin Lakenin puistoon! Kyllä oli hyvä sunnuntai-iltapäivä! Siellä me taas kaivettiin ja Tiitu juoksi ja juoksi. En mä yhtään piitannu, vaikka en ollukkaan irti, ku mulla on ihan uus fleksi, jossa on turvalenkki. Se on Turvallinen Fleksi.

Ja sit me nähtiin Helka! Tai ainaki luultiin niin ja huudettiin, et Hei Helka, ookko tullu Pelkiaan? Huhuu, Helka, me ollaan täällä! Ei se yhtään vastannu ja me vähän ihmeteltiin. Myöhemmin nähtiin ihan läheltä, et se taiskin olla vaikka Helkan esiäitiserkku tai joku muu kaukaista kaukaisempi sukulainen.

Tossa auton edessä näkyy vähän se Pelkian Helka vaikka voihan sillä olla vaikka toinenki nimi, niinku Veroniqué tai Virginie tai Andrea tai joku muu ihan pelkialainen nimi.

Tässä taas Tiitu jahtaa mustavarista. Ei saanu kiinni vaikka yritti. Varis vaan lähti lentämällä pois.

Näättekö mun uuden fleksin?

Oli tosi hyvä puistopäivä. Saatiin vielä kotona sikasipsit.

Terveisin Morse

Morse: Mentiin eilen taas käymään mun ekassa kodissa Hollannissa. Nyt matkustettiin Tiitun kanssa meiän matkustushäkeissä eikä se ollut yhtään hassumpaa, kun oli kaikenlaisia vinkuleluja mukana. Ja nannapaloja ja vettä.

Moniquen ja Theon luona mun nenään tuli ihan hirmu ihania tuoksuja! Siellä oli varmaan ainakin kaks tai kuus ihanaa neitirusselia odottamassa mua, niin paljon oli mulle jätetty lemmekkäitä viestejä. Menin vähän sekasin siitä seireenien kutsusta. Tiitu ei kyllä ollu moksiskaan, se vaan juoksenteli ja jätti omia viestejä joka paikkaan. Vaikka kyllä mäkin kerroin, että täällä mä nyt oon, tulkaa kaikki tytöt mun luo! Mä oon oikee miäs!

Sitten mun suureks harmiks mut käskettiin takas autoon ja koppiin. Se oli tosi väärin, en millään ois halunnu. Onneks jäi ikkunat auki, niin kuulin kuinka ihanat neidit ryntäili pihalla. Kotimatkalla mä haistoin, et ainaki yks sellanen rakastunu neitokoira oli meiän autossa. En kyllä kuullu yhtään sen ääntä, mikä oli oikeestaan omituista. Kotona odottiki oikeen ylläri-pylläri! Äispän farkut oli ihan sellasen suloisen koiran haisuset ja mä jotenki ihan rakastuin niihin farkkuihin. Ei haitannu yhtään, vaikken sitä tyttökoiraa mistään löytänytkään. Mä halusin vaan haistella ja maistella niitä äispän farkkuja. Se kyllä sano, et ei siinä mitään tyttökoiraa oo, että sen sylissä vaan oli niitä istunu siellä Hollannissa. Asia meni jotenki yli mun ymmärryksen, mutta piti kai uskoa, koska ei meillä muita koiria näkyny ku Titi-Uu vaan. Emmä silti niitä farkkuja hyljänny. Paitsi nyt ne on menny johonki piiloon, ku en enää aamulla mistään niitä löytäny.

Kiitos Onni haasteesta! Eihän me heti tajuttukaan, että pitää ihan totta puhua, mutta äispä vähän valisti. Kun kerran ei yhtään saa narrata, sanotaan sitten asiat ihan oikeesti ja tosissaan. Koska meitä on yhdessä kaks, niin päätettiin pistää ne tosiasiatki melkeen yhteen. Koittakaa ottaa selvää, kumpi on Morsen ja kumpi Titi-Uun totta:

1. Mä oon Meisen paras muovipullojen lytistäjäkoira.

1. Mua nopeempaa koiraa ei helpolla löydä, ainakaan Pelkiasta.

2. Tykkään juosta pupujen perässä. Oon kerran saanukki yhen kiinni, mut ispä käski heittää sen pois.

2. Mä tykkään ihan kamalasti juosta lentävien pallojen perässä ja palauttaa ne heittäjälle.

3. Matkustaminen on parasta, varsinkin autolla matkustaminen.

3. Automatkailu on ihan kertakaikkiaan parasta mitä voi olla.

4. Tykkään kulkea ekana lenkillä ja vainuta vihulais-kissoja.

4. Tykkään kokkaamisesta ja kaikista keittiötouhuista.

5. Mun lempipuuhaa on kaivaa myyriä pois koloista. En oo vielä kyllä yhtäkään saanut ylös.

5. Mä harrastan kyttäämistä yläkerran ikkunalla.

6. Mun paras kaveri on varmaan Titi-Uu. Muista koirista mä en oikeen piittaa.

6. Tietysti mun paras kaveri on Morse, vaikka melkeen kaikki koirat on mun hyviä kavereita.

7. Mä haluisin joskus saada höyhentää naapurin puluja, mutta ne on epäreiluja ja lentää aina pois.

7. Mä haluaisin oman siilin.

Ja ku Onnillaki oli boonusjuttu, ni meilläki on. Tää on meidän ihan yhteinen:

8. Me tykätään ihan kamalasti äispän tekemästä lihamurekkeesta. Syötäis sitä vaikka koska ja vaikka kuinka paljon.

Nyt me haastetaan Topi-koira ja Tahvo mukaan kertomaan omia totuuksia.

Päästiin eilen ajelulle. Ispä siivos auton meitä varten ja kun lähdettiin, saatiin savustetut lampaan sorkat evääks. Oli äispä sikasipsejäki ottanu, muttei se antanu niitä meille.

Ekaks ajettiin Heyzelin metroasemalle ja ihan kummissamme luultiin, et äispä lähtee töihin vaikka oli lauantai. Mut siellä asemalla me vaan odoteltiin ja yhtäkkiä Kati tuli meiän autoon! Sitten me lähdettiin matkaan ja kuunneltiin, ku äispä sano et A12 ja Antverpen ja Kontik ja Hoogstraat ja Baarle-Nassau. Jippii, oltiin menossa Hollantiin!

Heti kohta me moikattiin Moniqueta ja saatiin juosta pitkin pihoja ja peltoja ja puskametsiä ihan vapaasti. Me kuultiin, et kaikki muut koirat olis sisällä, mut ei nähty niitä ollenkaan. Siellä peltotiellä kun juostiin pitkin poikin, me saatiin yhtäkkiä ihana tuoksu nenään. Siellä oli haisuvuori! Yritettiin tietty heti juosta sinne niin lujaa kuin vaan päästiin, mut ispä oli vähän nopeempi. Ei se juossu, ku se vaan huus. Siinä tuli vaikee tilanne, ku ispä huus takana ja haisuvuori kutsui edessä. Päätettiin kuitenki kääntyä takas, ku tuntu, et ispällä oli tärkeetä asiaa. Kyllä se sanoki, et jos oltas vuorelle kiivetty, oltas ihan varmana päästy pesulle.

Moniquelta kuultiin, et se vuori oli lehmän lantaa ja sian sontaa ja se oli naapurin puolella. Ei kuulemma jonkun eeuu-säännön mukaan sellasta haisuvuorta sais rakentaa ollenkaan. Miksköhän? Sehän oli tosi upee!

Äispä ja Kati nauro meille ja sano, et olipas hyvä, ku ei menty vuorelle. Niitten mielestä autossa olis vaikeeta olla, jos oltas löyhkätty. Ne puhu varmaan palturia.

Oli kyllä hieno reissu. Harmi vaan ku jäi se vuori valloittamatta.

Meiän naapurin pappa on nyt mun kirjeenvaihtokaveri! Siis se lintupappa. Mä kirjotin sille sunnuntaina kirjeen, ku joku kumma oli viskannu mun Kaikista Tärkeimmän Pallon naapurin kanatarhaan. Sit mä allekirjotin sen mun tassulla. Allekirjotuksesta tuli oikeen hieno, ku tassussa oli paljon hyvää painoväriä.

Siinä kirjeessä mä kerroin hollanniks (!), et mun pallo oli nyt sen kanoilla ja et mä en päässy sitä hakemaan. Se setä vastas kyllä heittämällä pallon takas mulle. Onneks ne kanat ei ehtiny alkaa hautoa mun palloa pikku tipuks.

Vaikka lintupappa ei kirjottanutkaan mulle takas, ni mun mielestä se on ihan selkeesti mun kirjeenvaihtokaveri. Mä voin kirjottaa sille taas uudestaan, jos joku mun lelu eksyy sinne pihalle.

Titi-Uu

Ai niin, melkeen unohdettiin: ME TOIVOTETAAN OIKEEN SUPER-YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE MEIÄN SUPER-KAMELEILLE!!!

Me ollaan taas kotona Pelkiassa! Vähän pelättiin, että koti ois johonki hävinnyt matkan aikana, mutta täällähän se oli odottamassa. Heti rynnättiin puutarhaa tutkimaan. Huomattiin, että kaikki meiän viestit olikin jo ehtiny kadota puskista. Täälläki on vissiin satanut vettä.

Me tuotiin Suomesta mukana yks kinkku ja äispä paisto sen eilen illalla. Ihanku ois taas ollu joulu, ku haisteltiin kinkun haisuja. Äispä ens luuli, et Morse on kipee, kun se vaan kulki pitkin taloa nenä pystyssä eikä yhtään ollu rauhallinen. Mut sit äispä tajus, et sehän on toi kinkku, mitä Morse haistelee.

Suomessa me nähtiin paljon meiän ihmiskavereita. Jotkut niistä on vielä aika pieniä ja Tiitu ei oikein ymmärtäny niitä. Pienet ihmiset hyppeli kummallisesti ja tuli äkkiä ihan lähelle naamaa. Tai sit ne vaan ilmesty jostain ihan yllättäen. Sellanen vähän hermostutti Tiitua ja jonkun kerran se ärjäs niille pelottavasti. Titi-Uun pitäis varmaan olla enemmän pienten ihmisten kanssa, ettei sen tarttis ihmetellä niitten vikkelyyttä.

Meiän kaveri, Justus-mäyris muuten hoitaa ihan pienen pientä ihmistä. Se synty ku oltiin lomalla ja äispä sano, et se on sulonen. Me ei olla sitä pikkusta tyttöihmistä vielä nähty. Onneks Justus on tottunu pieniin ihmisiin eikä pelästy vaikka se uusi ihminen vähän hyppelis. Tiitun hyppelystä Justus ei kyllä oikeen välittäny.

Äispä sano aamulla, et illalla tulee Yllätys! Kukahan se on? Jännittää, jännittää!

Tunteeks kukaan Yllätys-nimistä olentoa? Me ei olla ennen kuultu kenestäkään sellasesta, mut toivottavasti se on kiva. Äispä kyllä puhu jotain ispästäki, mut ei me ehditty kuuntelee, ku mietittiin sitä Yllätystä. Ispä ei oo ollu pitkään aikaan kotona, mut ollaan me puhuttu sen kanssa puhelimessa.

Sit ku tiietään kuka tai mikä se Yllätys on, ni kerrotaan kyllä heti.

Muistatteks ku äispä piilotti jotain sipuleja meiän nurmikon alle ja sano, et keväällä sieltä kasvaa narsissoksia?

Ei vielä pitäis kevät olla, mut nyt sieltä oli kasvanu NAKKEJA! Nakkinarsissokset oli tosi hyviä. Etittiin niitä ihan karmeen kauan, ku aina vaan löyty uusia. Oli sellasii ihan pieniä pätkiä ja sit isompia. Niitä oli kasvanu ihan joka paikkaan, sellasiinki kohtiin, mihin äispä ei ollu upottanu sipuleita. Oliskohan myyrät kuljettanu niitä maan alla?

Meistä nakkinarsissien viljely on oikeen hyödyllistä. Pitää varmaan mennä huomenna uudestaan tutkimaan, olisko niitä kasvanu lisää. Sitä ei vaan ymmärretä, et miks ne nakit kasvaa maassa, ku yleensä ne on jääkaapissa. Oliskohan tolla klopaalilla ilmastonmuutoksella asian kanssa jotain tekemistä.

Ku me etittiin niitä nakkinarsisseja, ni äispä kävi jossain makrosuuressa kaupassa, ku sieltä olis saanu tänään jotain rosentteja. Ne on varmaan hyviä, ku piti ihan varta vasten lähteä hakemaan. Vaikka sitten se tuli kyllä melkeen heti takas eikä sillä ollu mitään rosentteja mukana. Se vaan sano, et pitäköön rosenttinsa, jos parkkipaikalleki pitää ottaa jonotuslappu.

Ai niin, niitäs narsissoksista vielä: Sillon ku Mikko oli täällä, me käytiin sen ja äispän kanssa riehumassa Lakenin puistossa. Ja tiiätteks mitä? Siellä kukki jo sellaset narsissokset! Eikä ne ollu mitään nakkikukkia vaan sellasia keltasia niinku kuulemma keväällä. Äispää harmitti, ku ei tullu kameraa mukaan, et se ois voinu kuvata pikkujoulunarsissoksia. Ei se meistä ollu yhtään kummallista, mut äispä ja Mikko vähän ihmetteli.

Kyllä tää on kumma talo, ku ei saa ees nukkua! Aamulla ihan hirmeen aikasin (klo 6:45 toim.huom.) Tiitu alko röhkii sängyssä ja sit siltä tuli oksu. Yritä nyt nukkua siinä, ku äispä hyppäs pystyyn ja alko repii lakanoita sängystä ja samalla rynnätä portaisiin viemään Tiitua pihalle.  Tiitu kyllä tais ehtiä keittiön ovelle ensin, ku kuulin jotain kaukaista vinkunaa. Sit äispä tuli takas ja suihkutti patjaa jollain ällöliemellä ja hinkkas niin, että piti pistää tassut korville.

Jos mä oisin ollu äispä, ni oisin kyllä ollu vihanen ku tollai yrjöömällä herätetään, mut se ei ollu yhtään. Sano vaan, että nyt pitää vaihtaa lakanat ja voi, voi, sattuuko masuun. Mä yritin vielä puristaa silmät kiinni ja jatkaa unia, mut ei se enää onnistunu. Menin alas aamupalalle ja sit vähän kuritin Titi-Uuta, ku tollasta meni tekemään.

Äispä meni taas sinne nilkkaveivaushoitolaan ja kun se tuli takas, me luultiin, et nyt päästään töihin  mukaan. Ei taaskaan päästy. Pitäis kyllä joskus nähdä, miks se on siellä koko päivän.

Lähtiessään äispä sano, et Mikko tulee huomenna. Jeeee!! Mikko on mun kaveri. Se on äispän poika ja silleen vähän niinku meiän veli. Titi-Uu ei sitä oikeen hyvin tunne, mut mä oon aika monta kertaa hengaillu sen kanssa.

Aattelin ottaa tänään ihan iisisti, ku viikonlopusta tulee varmaan rankka.

– Morse

                  Nyt otetaan lunkisti

Äispä meni lauantaina ostoksille. Se sano, et nyt pitää olla kiltisti kun tulee joulu. Me kyllä luultiin, että me mennään jouluun eikä se tuu meille, eli tän täytyy olla joku ihmisten juoni. Mennään ja tullaan, tullaan ja mennään, tollasesta menee kyllä koirien päät sekasin. Vaikka oltiinhan me kiltisti. Nukusteltiin ja painittiin ja käytiin kellarissa. Ei kiltimmin voi enää olla.

Kun se tuli takas, sillä oli isoja kasseja mukana ja se sano, et jollain Villellä ja Roilla oli ollu loppuunmyynti. Ei varmaan oo enää, ku äispä osti niitten laatikot.

Mut sunnuntaina meillä vasta tapahtui! Äispä alko leipoo leipää!! Ei oo tiedettykään, et leipää voi tehä ite. Varsinki Titi-Uu seuras tarkkaan koko leipomisoperaatiota ja anto äispälle neuvoja, kuinka sitä töhnää pitää veivata. Saatiin me sitä maistaakin, mut ei se ollu oikeen hyvää. Niistä leivistä tuli kyllä niin hirmeen hyviä, et oltas syöty kaikki. Äispä ei kuitekaan antanu ku vaan vähän. Sit se teki vielä omppupiirakkaaki ja taas Tiitun piti olla suuna päänä. Piirakkatöhnä oli parempaa ku leipätöhnä, eikä se valmis piirakkakaan hullummalta maistunu, mut sitäkään ei saatu kokonaan.

Ku me lopulta päästiin ulos lenkille, äispä vei meiät peräti lähimmille liikennevaloille saakka. Se sano, ettei tästä tuu mitään. Me yritettiin kiskoa sitä pitemmälle, mut se vaan tylysti käänty takas. Sit me nähtiin yks epsanjalainen, joka kävelyttää kahta lamppuharjaa. Äispäki näki sen ja sano, et nyt mennään toiselle puolelle. Sieltä toiselta puolelta me huudettiin niille harjoille moit moit ja ne vastas aika kovalla äänellä. Se epsanjalainen vilkutti ja heitti meille lentosuukkoja.

Se eilinen oli tosi kumma päivä. Illalla myöhään äispä vielä kaato sohvan ihan nurin niskoin yläkerrassa ja väänsi ja käänsi ja hupsista vaan! Sohva oliki nyt ikkunan edessä ja me päästään taas valvomaan liikennettä ja laskemaan ohikulkijoita. Ja antamaan hyviä neuvoja, tietty.