You are currently browsing the category archive for the ‘Koirat’ category.

Siis aatelkaa vähän! Me ei olla päästy tänne lokiin piiiitkiin, piiitkiin aikoihin, ku äispä on vaan tuijottanut sen uutta läppäriä. Se vanha meni niin hitaaks, ettei sitä enää voi käyttää ku verkon painona. Vaikka ei meillä kyllä oo verkkoja missään, muuta ku jotain hämämähäkin verkkoja. Vissiin niitä sillä läppärillä sitten painetaan.

Sillä välin, ku me ollaan oltu ihan muissa paikoissa, oli meille tullu Tahvolta tunnustus. Se tunnusti meiät goorzös plokkereiksi. Äispä sano, et se tarkottaa niinku upeita lokkaajia. Kiitos tosi paljon, Tahvo! Sä oot tosi tietäjä, kyllä me ollaanki upeita.

Siinä tunnustuksessa oli kans tehtävä, ja me yritetään nyt siihen vastata. Kattokaas, kun lokikamelin huut haukkuun vastataan aina.

Pelin idea on seuraava: Vastaa viiteen blogiin liittyvään kysymykseen ja jaa palkinto viidelle, jotka sen ansaitsevat

Milloin aloitit blogisi?
Me alettiin kirjottaa vissiin neljä vuotta sitten. Olikohan se 2007? Pyydettiin äispä kirjaamaan meiän juttuja, ku meillä oli niin paljon kerrottavaa.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Hyvä kysymys! Tietty me kirjotetaan meistä! Ja sit kaikista sellasista jutuista, mitä meille on tapahtunu tai missä me ollaan käyty. Sit joskus me kans kirjotetaan muista koirista, mut aika harvoin ihmisistä. Ne saa ihan itte kirjottaa omat asiat.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No siks tää on niin erityinen loki, ku me kirjotetaan yhdessä, vaikka äispä kirjaaki sit jutut luettavaan muotoon. Sit se kans on erityistä, et meillä on pelkialaiset passit vaikka ollaan suomalaisia ja vaikka Morse onki alunperin hollantilainen ja Titi-Uu pelkialainen. Tää on niinku erityisen monikulttuurinen tai -kansallinen loki.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Meillä oli vaan niin kamalasti sanottavaa eikä aina ollu kuulijoita. Haluttiin me kertoa vähän jotain erityisjuttuja, niinku matkustamisesta ja eri maistaki ja sillä lailla tiedottaa, että koiratki voi liikkua muuallaki ku omassa maassa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Sitä me haluttas muuttaa, et päästäs useemmin kertomaan ja kirjottamaan. Meillä on monta asiaa jääny sanomatta, ku äispä ei oo jaksanu olla näppäimiä näpyttelemässä. Ei me muuta muutettais. Kuuliksä äispä?

Nyt ku me ollaan oltu niin kauan hiljaa, ni ei osata tätä tunnustusta kenellekään erityisesti luovuttaa. Meiän mielestä KAIKKI KOIRALOKIT ON UPEITA ja kaikki, ketkä haluu saa kans vastata! Nih!

Tiiättekö, me melkeen ollaan unohdettu, et meillä on tää loki. Ei olla pitkään aikaan muistettu kirjottaa vaikka olis paljon ollutkin kaikenlaista kerrottavaa. Tänään muistettiin, ku meillä on taas synttäriaika ja se jotenkin parantaa muistia. Tai ei meillä tänään vielä synttäreitä ole, kun vasta sunnuntaina, mutta sillon on kuulemma paljon muuta tekemistä.

Arvatkaa, kumpi on 8- ja kumpi 6-vuotiaan kakku?

Tietysti me saatiin synttärikakut, Morselle 8 ja Tiitulle 6 koristetta. Vaikka lopulta me kyllä syötiin väärät kakut, ku äiti sekos laskuissa. Sillä on huono kakkulaskupää, mut ei se haittaa, hyviä ne oli silti ja mahat tuli aika täyteen. Kyllä me silti vielä jaksettiin rillikanaaki syödä jälkiruuaks, ainakin vähän.

Meille meinas tulla ihan syömäkilpailu.

Paketteja me ei oltais millään jaksettu avata, mut onneks saatiin apuja. Ja arvatkaa mitä saatiin? Orava ja elukka ja iso pussi sikasipsejä!

Tää on mun elukka!

Et varmasti ota mun oravaa!

Äispä olis kyllä ottanu meistä vielä virallisenki synttärikuvan, mut ei me jaksettu poseerata.

 

Täällähän on ollu kovin hiljasta! Tarkotetaan siis täällä meiän plokissa. Vaikka ihan vaan näennäistä se on ollu. Oikeesti ei olla hiljaa ainakaan sillon, ku joku vieras yrittää tulla meiän kotiin.

Niinku sunnuntaina yritti tulla kaikkia noitia ja velhoja ja muita tsompeja. Ei me niitä hiljaa tervehditty, ei. Ja sit äispä anto niille suklaata ja tikkareita! Noidille! Meni kyllä ihan yli ymmärryksen.

Ollaan muuten viime aikoina käyty vähän eri paikoissa, Kamppenhutissa  ja Pöienprukissa ja Hofstaadessa (Kampenhout, Puyenbroek ja Hofstade). Eilen siellä Pöienprukin puistossa Morse loukkas selkänsä, mutta kuka käski mennä labyrintin sillan alle tutkimusmatkalle?

Hofstaadessa me kerättiin kastanjettejä kastanjoita. Niitä voi syödä. Ihan parhaita ne kastanjet- eiku kastanjat on, ku ne paistaa uunissa. Raakana niitä voi heitellä ilmaan ja ottaa kiinni ja heittää taas ja… Mutta niitten piikkikuoria pitää kyllä varoa, ne on meinaan te-rä-vi-ä.

Varokaa te kaikki muutkin näitä kastanjoitten piikkikuoria.

Kamppenhutissa käytiin vähän veneitä kattelemassa. Ja metsässä kans. Siellä oli aika hyvät mutakylpypaikat ja sit sellanen puro, jossa voi harrastaa multitaskinkia, niinku juoda ja juosta yhtä aikaa.

Tää olis niinku unohtanu Dolse ja Kappanan lasit tonne mun veneen hyttiin. James, aurinkolasit!!

Tänään me vaan nukutaan. Äispä on kotona, ku se sano et sillä on vapaapäivä. Vapaapäivät on parhaita.

Koko kesä me ollaan ihmetelty, ku mitään ei tapahdu. Me ei olla käyty oikeastaan yhtään missään. Onhan meillä tietty ollu niitä tavallisia tapahtumia niinku lenkuroita, puutarhan hoitoa, liikenneseurantaa, kissoille huutelua ja sellasta, mutta ei olla menty yhtään mihinkään. Autolla siis.

Vähän aikaa sitten äispä ei enää mennykkään töihin, se vaan nukku vaikka kuinka pitkään ja oli niinku ei olis mihinkään kiire. Yleensä sellanen on tarkottanu, että lähetään lomalle. Nyt ei lähetty kuitenkaan mihinkään. Oltiin vähän, että häh, mitä tää tällanen oikeen on? Viime päivinä on täällä kuitenki ollu ressin hajua ja reissuaavistusta.

Meiän matkamökkiä on siivottu ja äispä alko viemään sinne astioita ja vaatteita kans. Siitä tiedetään, et jotain on tapahtumassa. Toinen merkki reissusta on se, että meiän piti mennä eläinlääkäriin. Ekaks mentiin tohon ihan meiän kodin viereen, minne mennään kävellen. Onneks ei päästy sisään ja tultiin takas kotiin. Ehdittiin jo huokaista helpotuksesta. Sitten äispä soitti johonki ja me päästiin autoon, jeee! Ei ollu pitkä ilo. Aika äkkiä pysähdyttiin ja mentiin toiselle lääkärille. Haisuista se tiedettiin.

Se olikin kiva lääkäri! Anto meille tosi herkullista sulatejuustoa. Äispä sano, et madot sai taas ruokaa. Aika hyvä dieetti niillä. Tiitu ei oikeen halunnu juustoa, vaikka yleensä se kyllä syö mitä vaan. Nyt se sylki kaikki koko ajan ulos. Lääkäri työns välillä sormet ihan Tiitun kurkkuun asti, mut silti Tiitu ei nielassu, meinas vaan purra. Onneks lääkäri lopulta kyllästy ja pesi kädet. Äispäki pesi. Sit ne nauro, vaikkei koko tilanteessa ollu mitään naurettavaa.

Nyt tänään on taas ollu lisää sitä ressinhajua ja me mentiin välillä puutarhan perälle sitä hajua karkuun. On me kuultu, et huomenna pitäis kaikki olla kunnossa. Me pidetäänki nyt häntiä pystyssä, et päästään reissuun. Kyllä nyt olis jo aikaki, ku kohta on ihan syksy. Tai ei kai sentään vielä.

Siks en oo pitkään aikaan kertonu mitään, kun oon ollu aika vihanen. Se alko jo joskus, mutta viime lauantai oli viiminen niitti. Titi-Uu pääs yksi lenkille äispän kanssa! Vaikka myöhemmin kyllä haistoin, että lääkärissä se oli ollu. Onneks mun ei tarvinnu mennä.

Sit äispä lähti mun kanssa ihan super-lenkille, ni ei sen puolesta mun kyllä tarvitsis olla vihanen. Mä tapasin yhen ystävällisen kanan sillä lenkillä. Kun pistin nenän sen kanan aidan läpi, se nokkas mua. Sit mä työnsin taas nenän sille ja taas se nokkas. Aika monta kertaa se sai nokata, mut sitä äispä sano, et pitää mennä. Aasit ei nokkassu  yhtään vaikka työnsin niillekin nenän. Ne vaan haisteli.

Illalla kotona mä tajusin, et jotain on outoo. Mä sain ruuaks sellasia uusia napoja enkä mitään muuta. Tiitu sai ihan tavallista ruokaa. Napot oli kyllä hyviä ja kun pyysin lisää, äispä sano, et en saa, ku mä oon dieetillä! Millä ihmeen dieetillä? Tai kyllä mä voin olla vaikka kolmella dieetillä, jos vaan saan ruokaa. Äispä sano, et mä oon lihava ja mun täytyy laihtua. Voihan kissa! Laihtukoon ite! Mä olen komea ja lihaksikas könsikäs, enkä ees haluu olla mikään laihimus. Jos jotkuu russelit haluu olla laihimuksia, ni olkoon, mut mä en. Nih!

En silti oo enää saanu muuta ku napoja. Ja tosi vähän joka päivä, siis 130 grammaa vaan! Ei riitä mulle, tartten muutakin ruokaa. Äispä kyllä sano, et ne napot jotenkin antas sellasen viestin mun aivoille, et mulla on maha täynnä eikä yhtään nälkä. Söis ite napoja, ni tietäs! Jos mä näännyn nälkään, se on äispän vika!

Sit toinen juttu. Me ollaan viime aikoina oltu aika paljon yksin Tiitun kanssa. Tai siis kaksin. Äispä vaan lähtee aamulla pyöräilemään ja tulee vasta illalla takasin. Ei tiietä, missä se oikeen pyöräilee koko päivän. Tosi outoo. No, sit ku se tulee kotiin, se yleensä heti lähtee meiän kanssa lenkuralle. Me ollaanki oltu tosi pitkillä lenkuroilla sen kanssa iltasin.

Yks ilta meiän seuraan tuli yhen aidan alta sellanen tosi iso koira. Se oli ihanku rotvaileri, mut vaaleen ruskee ja isompi. Äispä sano sille, et menis takas sinne mistä tuliki, mut se meniki kakalle toisen naapurin oven eteen. Me ei mentäis ainakaa oven eteen. Sit se vaan juoksi monta kertaa tienki yli eikä yhtään piitannu vaikka autot tööttäs. Onneks yhen kolmannen naapurin poika otti sen kiinni ja vei kotiin. Aika röyhkeetä käytöstä siltä koiralta, ku ei yhtään välittäny vaikka mitä sille sanottiin.

No, eilen sit kävi niin, et mä menin illalla ihan meiän pihan perälle ja tutkin vähän aitaa, et jos siinä vaikka olis reikä. Ei ollu reikää, mut aidan alla oli kolo ja mun piti vähän kaivaa sitä isommaks. Siitä mä sit lähin tohon kissanaapuriin. Emmä heti oikeen päässy sinne, ku ihmiset on rakentanu kauheesti uusia aitoja, mut sit mä löysin oikeen tien. Oliki hyvä reissu! Pääsin kunnon tappeluun!

Yhtäkkiä äispä oli mun vieressä, en tiiä mistä se oli tullu, ja se kisko mua irti siitä kissasta ja oli ihan hirveen vihanen, niin vihanen, et se melkeen itki. Se huus mulle ja kisko lisää ja sit se laitto mulle remmin kaulaan ja veti perässään kotiin vaikka mä olisin vielä tapellu. En tajunnu mitään. Miks se mulle oli vihanen vaikka se kissa oli mua raapinu verille? Tottakai mun piti sille näyttää, että kuka mä oikeen oon.  Sit se vielä vei mut suihkuun ja sielläki se vielä sano, et en olis saanu mennä. Jos aidassa on koiran mentävä, tai ainaki melkeen, aukko, ni tietysti siitä pitää mennä. Vaihtoehtoja ei oo.

Sit ku mä olin taas syöny niitä hyvänmakusia, mutta tyhmiä napoja, mua alko nukuttaa. Mun jalkoihinki sattu ja päästä tuli verta. Mä nukuinki ihan aamuun asti ja vielä päivälläki.

terveisin Morse

Meillä on nykyisin ihan tympäle aamuja. Ollaan me kyllä ruokaa saatu ku on herätty, mut sit alkaa se ihan tyhmä osuus.

Heti nähdään, et äispä on menossa töihin eikä mihinkään lenkille meiän kanssa. Sen tietää siitä, et se laittaa erilaiset kengät jalkaan. Ja kans siitä, et se menee sinne ja tänne ja etsii ja hakee. Välillä mekin ihan hermostutaan.

Sit se kuitenki laittaa meille kaikki kaulapannat ja valjaat vaikkei ite ees lähe lenkille. Sellanen ei ole reilua ollenkaan. Jos kerran noin selvästi ilmottaa, että on lenkura-aika, ni sit pitäis kyllä itteki lähteä mukaan. Välillä varsinkaan Tiitua ei yhtään huvita lähteä autoon, se vaan kattelee ja kuljeskelee ja on niinku et emmä viitti, ku et säkään kuitenkaan lähe. Lopulta me kaikki sit kuitenki mennään autoon. Äispäki.

Sit me ajetaan johonki kaikkia kiertoteitä, ku noi isot tiet on niin täynnä autoja, ettei siellä pääse yhtään mihinkään. Joka aamu tiedetään, koska äispä lähtee autosta ulos.  Ekaks ajetaan moottoritien yli ja sit mennään sillan alta ja heti kohta käännytään oikeelle. Ihan melkeen sillon pysähdytään ja äispä vaan sanoo, et hei hei ja sit se lähtee. Kyllä mekin sanotaan, muttei mitään hei hei. Me sanotaan ÄLÄ MEE MIHINKÄÄN, KU SUN PITÄÄ TULLA MEIÄN KANSSA KATTOMAAN MEIÄN KAVEREITA TONNE PUISTOON! HEI, EKSÄ KUULE MITÄÄN! TUU TAKAS!

Ei se koskaan kuuntele, menee vaan. Menköön sitte, mekin jatketaan matkaa. Aika hyviä aamulenkkejä onki ollu, ku välillä juostaan pellolla ja sit taas joskus puistossa. Siellä puistossa on aina jotain meiän kavereitaki. Niitä on aina kiva tavata, mut joskus ne on vähän rasittavia, ku ne haluis vaan juosta ja meuhkata ja meiän hommia on oikeestaan kuoppien kaivaminen. Miksköhän kaikki ei tykkää kaivaa kuoppia?

Mitenniin täällä ei sais kaivaa?

Mä kaivan ainaki tästä!

Tiiättekö, että me tultiin vähän aikaa sit vanhemmiks ku ennen? Me ollaan nyt yhteensä 12 eli täys tusina. Morse on seittemän ja Titi-Uu viis. Ei meiän synttäriä oikeen juhlittu paljon mitenkään, mut saatiin me erikois-super-ruoka-annokset kyllä. Oli jukurttia ja verimakkaraa ja riisiä ja parsakaalia (Tiitu aina haluu parsakaalia) ja sit ihan tavis napoja. Niitä ei olis kyllä tarvittu.

Synttärilahjaks me saatiin matka. Eilen oltiin siellä. Ensin autossa istuttiin aika kauan kunnes päästiin Saksin viereen. Noi toiset meni hiihtämään, mutku se matka oli meiän synttärilahja, ni me päätettiin, ettei mennä. Ei me ihan niin hirmeesti lumesta tykätä. Me syötiin vaan autossa luukeksejä ja sellasia pötköjuttuja. Se oli paljon parempaa, ku hiihtäminen. Meiän ei tarvinnu yhtään kaatuakaan niinku vaikka äispän.

Sarvipäisiä karvaeläimiä

Käytiin me kyllä lenkurallakin ja nähtiin tosi outoja otuksia. Ne oli aika paljon karhun näköisiä, mutta puhu ihan lehmää. Sit niillä oli sarvet. Ei me tiietä, miks meitä ei päästetty niihin tarkemmin tutustumaan. Ehkä ne oli vähän arkoja ja olis pelänny meitä. Tollasista oudoista otuksista ei koskaan tiedä.

7-vuotias Morse-herra

Eilen meiän piti toivottaa vielä kaikille meiän kamuille tosi mukavaa ja iloista ystävänpäivää, mutta tehdäänki se nyt tänään. Ystävä voi olla joka päivä.

Nyt meiän pitää ihan oikeesti pyytää anteeksi, kun ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia. On kattokaas ollu muutaki tekemistä. Sitäpaitsi äispä sano, ettei saa tulla nettiriippumatoks. Vaikka se kyllä on sellanen ihan ite, paraskin puhuja!

Tänään lopulta päätettiin vähän muistella, ku ollaan oltu koko päivä ihan ypöinä ja on siks ollu hyvin aikaa pohtia.

Ihan ekaks sellanen tosi erikoinen juttu, Morsesta on tullu salainen akentti! Se kävi silleen, et yks lauantai ne meni eläinlääkärin luo vaikka se ei kyllä koskaan ole mitään hyvää tietäny. No, tällä kerralla tuli kertakaikkinen ylläri! Morsen selkään, sen leveitten ja miehekäitten hartioitten väliin upotettiin implamantti. Äispä kyllä väittää, että se on hormoonikapsuli, mutta kyllä me tiietään paremmin. Implamantti se on! Se ilmottaa heti, jos on naamioituneita vihulaisia lähiympäristössä. Eilenki, ku oltiin Saksissa, siltä tuli tieto, että just siinä arkeolokiamuseon pellolla on vihulaismyyriä. Kyllä meillä oli kauhee homma ettiä niitä. Äispä oli vaan niin tympäle, ettei antanu meiän hakea niitä yli kahta tuntia. Oltais me neljäki tuntia jaksettu.

Sit yks toinen juttu on se, ku Titi-Uu oli kipee. Se oli ihan kamalan kipee ja siltä tuli oksuja ja oksuja ja lisää vaan oksuja. Yks oksu jopa äispän sänkyyn, vaikka ei äispä olu yhtään vihanen. Sit Tiitu makas hullusti pylly pystyssä ja anto äispän hieroo sen mahaa. Ei se mitään syönykkään vaikka muuten syökin i-h-a-n  m-i-t-ä  v-a-a-n. Nyt Tiitu on taas terve ku puk- eiku Tiitu. Onneks on, oksut haisee nimittäin pahalta.

Noi oli nyt ne jutut, mitä me muistettiin tänään. On tietty muutaki tapahtunu, niinku ollaan oltu kylppäriremonttikoirina ja sit kans putkimiehille on pitäny vähän sanoa. Niillä ei olis ihan oikeesti ollu mitään asiaa meiän kellariin.

Onpas meillä omituinen syksyn alku! Ekaks Morsen hanuri alko vaivata ja sit tuli Tiitulle korvatulehdus.

Äispä vei meitä taas tällä viikolla eläinlääkärille ja sano, ettei se oo helppoo elämää koskaan halunnutkaan. Nyt se pruuttaa jotain valkosta ainetta Tiitun korvaan joka ilta. Ei tunnu kivalta, mutta pruutatkoon, jos se auttaa. Onneks saan syödä juustoa samalla.

Se lääkäritäti puristeli taas eilen Morsen peräpäätä ja sano, että vielä viikon verran sitä rasvaa. Vähänks mä sille huusin, ettei tässä oo mitään järkee! Sorkitaan nyt aikuisen koiran hanuria joka päivä, en enää suostu!

Tänään me ollaan vaan nukuttu ja oltu iisisti. Joskus on pidettävä tällanen rauhallisuuspäivä, että tulis taas terveeks. Voidaan me vielä tänään juostaki, mut ei tiietä viittitäänkö.

Ai niin, unohdettiin sanoa, et meiän pihan perällä on ampparipesä. Ne ampparit tykkää kauheesti omenankuorista ja omenoistaki. On yritetty saada niitä kiinni (siis niitä amppareita, ei omenoita), mut se hauskuus kiellettiin heti. Ne otukset kuulemma pistää ja sit voi sattua tosi kovaa. Sattuu kyllä sekin, kun hevoskastanjapuusta on pudonnu kastanjoita ja sit ku vahingossa astuu siihen kastanjankuoreen. Kuoret on kauheen piikkisiä.

Nyt tulee se varoitus: Älkää astuko hevoskastanjoitten kuorien päälle! Ne piilottelee tosi hyvin lehtien joukossa ja hyökkää ennalta arvaamattomasti kaikkien koirien tassuihin, huis vaan! Sitten ne menee takas piiloon. Ei ne oo koirien kavereita, v-a-r-o-k-a-a!!!

wMorse_kertooÄispä vei mut eilen lääkäriin. Emmä kyllä ekaks tienny, mihin ollaan menossa. Vähän kyllä ihmettelin, et miks äispä ei Titi-Uuta ottanu mukaan. Mut ei se kyllä yhtään haitannu, joskus on kiva olla ihan vaan kaksinki lenkillä. Saa niinku enemmän irti, ku ei tarvii pelätä, etä toinen löytäis vaikka parempia kissahaisuja ku mä.

Kyllä mä lopulta tajusin, et hei, täähän on se eläinlääkäritätin talo! Emmä tonne mee! Ei auttanu yhtään. Mulla on aika kauheesti viime aikoina kutissu toi haitariosasto. Äispä luuli, et mullon joku ihottuma, ku purin ja nuolin mun selkää siitä kohtaa, mistä häntä alkaa. Väärin se luuli. Kyllä mä yritin monta kertaa sanoa, et jotain pitäis tehdä.

No, se lääkäri sit teki. Vähänks mua nolotti, ku se alko kaivaa mun hanuria ja puristella pyllyä. Ihan selvästi se käytti mua jonain koe-eläimenä. Oli ihan pakko murista vaikka äispä yritti sanoa, et ei oo mitään hätää. Höh, oliks sekin mukana juonessa? Onneks sitä tutkimuselämöintiä ei kestäny kauheen kauan ja mä pääsin alas pöydältä ja sain alkaa omat ympäristötutkimukset.

Yhtäkkiä mä kuulin jotain tuttua ääntä. Oven takana oli ihan varmana kissa! Mun oli ihan pakko kertoa sille lääkärille, et nyt tänne on tullu kissa vaikka tää on vaan koirille tarkotettu paikka. Äispä käski olla hiljaa, mutten mä suostunu. Lääkäri vaan nauro ja anto mulle jonkun tyhmän pötkön. Söin sen vasta kotona. Ku me lähettiin pois, mä näin, et olin ollu oikeassa. Odotushuoneessa oli kissa! Äispä ei päästäny mua sinne vaikka ihan selvästi se kissaki olis halunnu tutustua muhun.

Kotona äispä käski mun olla ihan paikallaan ja työns sellasen putken kanssa rasvaa mun peppuun. Se sano, et nyt pitää tätä laittaa joka päivä kaks kertaa ja sit mennään taas sinne lääkärille. Mä en nyt oo ihan varma, et oonko samaa mieltä. Tää koko juttu on ihan hanurista.