You are currently browsing the category archive for the ‘Koirien hommia’ category.
Siis aatelkaa vähän! Me ei olla päästy tänne lokiin piiiitkiin, piiitkiin aikoihin, ku äispä on vaan tuijottanut sen uutta läppäriä. Se vanha meni niin hitaaks, ettei sitä enää voi käyttää ku verkon painona. Vaikka ei meillä kyllä oo verkkoja missään, muuta ku jotain hämämähäkin verkkoja. Vissiin niitä sillä läppärillä sitten painetaan.
Sillä välin, ku me ollaan oltu ihan muissa paikoissa, oli meille tullu Tahvolta tunnustus. Se tunnusti meiät goorzös plokkereiksi. Äispä sano, et se tarkottaa niinku upeita lokkaajia. Kiitos tosi paljon, Tahvo! Sä oot tosi tietäjä, kyllä me ollaanki upeita.
Siinä tunnustuksessa oli kans tehtävä, ja me yritetään nyt siihen vastata. Kattokaas, kun lokikamelin huut haukkuun vastataan aina.
Pelin idea on seuraava: Vastaa viiteen blogiin liittyvään kysymykseen ja jaa palkinto viidelle, jotka sen ansaitsevat
Milloin aloitit blogisi?
Me alettiin kirjottaa vissiin neljä vuotta sitten. Olikohan se 2007? Pyydettiin äispä kirjaamaan meiän juttuja, ku meillä oli niin paljon kerrottavaa.
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Hyvä kysymys! Tietty me kirjotetaan meistä! Ja sit kaikista sellasista jutuista, mitä meille on tapahtunu tai missä me ollaan käyty. Sit joskus me kans kirjotetaan muista koirista, mut aika harvoin ihmisistä. Ne saa ihan itte kirjottaa omat asiat.
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
No siks tää on niin erityinen loki, ku me kirjotetaan yhdessä, vaikka äispä kirjaaki sit jutut luettavaan muotoon. Sit se kans on erityistä, et meillä on pelkialaiset passit vaikka ollaan suomalaisia ja vaikka Morse onki alunperin hollantilainen ja Titi-Uu pelkialainen. Tää on niinku erityisen monikulttuurinen tai -kansallinen loki.
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Meillä oli vaan niin kamalasti sanottavaa eikä aina ollu kuulijoita. Haluttiin me kertoa vähän jotain erityisjuttuja, niinku matkustamisesta ja eri maistaki ja sillä lailla tiedottaa, että koiratki voi liikkua muuallaki ku omassa maassa.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Sitä me haluttas muuttaa, et päästäs useemmin kertomaan ja kirjottamaan. Meillä on monta asiaa jääny sanomatta, ku äispä ei oo jaksanu olla näppäimiä näpyttelemässä. Ei me muuta muutettais. Kuuliksä äispä?
Nyt ku me ollaan oltu niin kauan hiljaa, ni ei osata tätä tunnustusta kenellekään erityisesti luovuttaa. Meiän mielestä KAIKKI KOIRALOKIT ON UPEITA ja kaikki, ketkä haluu saa kans vastata! Nih!
Me oltiin eilen vestareilla! Ei me ihan sonisfereen asti menty, mutta vaan tohon uimahallin pihalle. Illalla kauheen myöhään pilkkopimeellä lähdettiin, ku kuultiin musiikkia. Haluttiin ehdottomasti mennä tarkistamaan, että mitä kummaa tapahtuu ihan meiän nurkan takana.
Sinne meni muitaki ja äispä sano, et ne näytti aika nuorilta. Ei se meitä haitannu, nuoria meki ollaan, paitsi äispä. Me käveltiin siihen portille ja sit toiselle puolelle ja kuunneltiin musiikkia. Kai se oli musiikkia. Äispän mielestä ei ollu, eikä mekään siitä ihan kauheesti tykätty, ku jytisi liikaa. Niinku ukkonen. Siellä vestareilla näkyi salamoitaki ja muita valoja ihan hirmeesti. Ja ihmiset huus.
Sit lopulta me mentiinki aika nopeesti siitä ympäri, ku jotenki sitä jytinää ja valoja ja mekastusta oli vähän liikaa.
Vestarikylttien mukaan ne oli jotku Havaiji-bileet, mut ei siellä ukulelet soinu. Ei kuulunu edes surffimusiikkia. Kotona vielä kuunneltiin jytinää ja kateltiin ikkunasta, ku ihmisiä meni sinne lisää ja lisää, ihan koko ajan. Vasta aamulla neljältä ne lopetti ja meki mentiin sit nukkumaan, ku oltiin ens vahdittu, et kaikki pääsee kunnolla kotiin.
Vestarit on rankkaa puuhaa.
Meillä on nykyisin ihan tympäle aamuja. Ollaan me kyllä ruokaa saatu ku on herätty, mut sit alkaa se ihan tyhmä osuus.
Heti nähdään, et äispä on menossa töihin eikä mihinkään lenkille meiän kanssa. Sen tietää siitä, et se laittaa erilaiset kengät jalkaan. Ja kans siitä, et se menee sinne ja tänne ja etsii ja hakee. Välillä mekin ihan hermostutaan.
Sit se kuitenki laittaa meille kaikki kaulapannat ja valjaat vaikkei ite ees lähe lenkille. Sellanen ei ole reilua ollenkaan. Jos kerran noin selvästi ilmottaa, että on lenkura-aika, ni sit pitäis kyllä itteki lähteä mukaan. Välillä varsinkaan Tiitua ei yhtään huvita lähteä autoon, se vaan kattelee ja kuljeskelee ja on niinku et emmä viitti, ku et säkään kuitenkaan lähe. Lopulta me kaikki sit kuitenki mennään autoon. Äispäki.
Sit me ajetaan johonki kaikkia kiertoteitä, ku noi isot tiet on niin täynnä autoja, ettei siellä pääse yhtään mihinkään. Joka aamu tiedetään, koska äispä lähtee autosta ulos. Ekaks ajetaan moottoritien yli ja sit mennään sillan alta ja heti kohta käännytään oikeelle. Ihan melkeen sillon pysähdytään ja äispä vaan sanoo, et hei hei ja sit se lähtee. Kyllä mekin sanotaan, muttei mitään hei hei. Me sanotaan ÄLÄ MEE MIHINKÄÄN, KU SUN PITÄÄ TULLA MEIÄN KANSSA KATTOMAAN MEIÄN KAVEREITA TONNE PUISTOON! HEI, EKSÄ KUULE MITÄÄN! TUU TAKAS!
Ei se koskaan kuuntele, menee vaan. Menköön sitte, mekin jatketaan matkaa. Aika hyviä aamulenkkejä onki ollu, ku välillä juostaan pellolla ja sit taas joskus puistossa. Siellä puistossa on aina jotain meiän kavereitaki. Niitä on aina kiva tavata, mut joskus ne on vähän rasittavia, ku ne haluis vaan juosta ja meuhkata ja meiän hommia on oikeestaan kuoppien kaivaminen. Miksköhän kaikki ei tykkää kaivaa kuoppia?
Mitenniin täällä ei sais kaivaa?
Mä kaivan ainaki tästä!
Mun piti jo eilen kertoa teille mun seikkailusta, mutta olin niin poikki, etten jaksanukkaan.
Kävi nimittäin silleen, että me oltiin Titi-Uun ja ispän kanssa lenkillä. Mentiin sille uudelle pellolle, tai siis meille uudelle, siihen moottoritien toiselle puolelle. Mäkin olen ollut siellä ihan ilman mitään naruja, ku oon valkonen ja kuulemma näyn hyvin ja sit pysähdyn kans, ku sanotaan ’paikka’. Tota mä en kyllä ite allekirjoittais, mä pysähdyn kyllä ihan sillon ku haluun. Jos joku nyt sattuu just sillon sanoo paikka, ei se oo mun vika.
Aikasemmin pellolla on ollu myyrähaisuja ja ihan vähän vaan pupun lemuja, hirveen paljon kyllä ruusukaalin löyhkää, ku niitä kasvaa siellä. Mut eilen siellä oli jäniksiä! Tai pupuja! Mä olin ihan siinä samassa kohtaa ispään nähden, ku ennenki ja näin pupun. Seki näki mut ja lähti kauheeta vauhtia loikkimaan moottoritielle päin. Mä menin perässä tietty, sehän nyt on ihan selvää. Kuulin mä jotain, että morSEE paiKKA!!, mut just sillä hetkellä ei tuntunu siltä, et pitäis pysähtyy. Enkä mä sit enää kuullukaan mitään.
Me juostiin sen pupun kanssa ihan hirmeetä vauhtia ja sit se sukelsi motarin alitustunneliin. Onneks meni, ku siinä tiellä kulki kauheesti autoja ja meiän olis varmaan ollut tosi vaikeeta puikkelehtia niitten välissä. Vaik olisin mä senkin osannu.
No, lopulta mä ja pupu tultiin ihan tuttuun metsään, Laarbeek bossiin. Sen mä tunnen kuin omat tassuni. ”Tänään saadaanki pupupaistia”, mä ajattelin ja juoksin ja juoksin sen loikkijan perässä ainaki monta sataa kilometriä.
Yhtäkkiä siellä polulla tuli vastaan kaks miestä ja koira. Se oli musta ja sellasen ranskan doggin näkönen. Ne alko puhuu mulle jotain ranskoja ja OTTI MUT KIINNI! Tajuuttekste, mä yritän hommata väelle ruokaa ja jotkut ventovieraat ranskalaiset ottaa mut ihan noin vaan kiinni. Siinä oli jotain mätää.
Se toinen mies otti mut syliin ja toinen räpläs mun kaulapantaa ja soitti johonki. Mustan koiran ei tarttenu mennä syliin, se vaan sai kävellä. Mäki olisin kävelly ja ihan varppina menny hakemaan sen pupun, mut ei ne antanu. Yhtäkkiä me tultiin meiän autolle ja ispä ja Tiituki oli siellä. Mua vähän nolotti, ku en ollukkaan saanu meille jänispaistia.
Nyt kun tiiän, mistä niitä pupuja löytää, ni suunnittelen jutun paremmin ens kertaa varten. Sitten ei kukaan löydä mua ennenku oon paistin napannu. Täytyy myöntää, että eilinen kiinniotto meni vähän oman mokailun piikkiin. Kaikki tapahtu niin äkkiä, ettei mulla ollu aikaa miettiä mitään skenaarioita. Nyt oon paljon viisaampi.
Terveisin Suuri Metsästäjä Morse
Me oltiin eilen äispän kanssa lenkillä. Ihan lähellä yhtä peltoa, sitä missä se on ylämäessä, me nähtiin yks nainen ja sen koira. Katottiin kummissaan, et sillä oli vaan yks koira, ku yleensä niitä on kaks niinku meitäki. Ei ne kyllä ole yhtään niinku me, ne on mustia ja valkosia ja niillä on korvat pystyssä.
Sit ne, siis se nainen ja koira, lähti sinne meiän pellolle ja äispä sano, et nyt ei mennäkään tonne, ettei tuu mitään ristiriitoja. Mentiin vaan eteenpäin. Yhtäkkiä me löydettiin sieltä toiselta tieltä sen edellisen koiran kaveri. Se oli kai käyny jossain omilla asioilla. Äispä käänty heti takasin ja sano, et mennään sittenki tonne pellolle. Se musta ja valkonen koira seuras meitä ja me huudettiin sille, et tuu meiän perässä, me tiietään, missä sun äispä on.
Meinas siinä vähän tulla jotain sanomista puolin ja toisin, mut onneks äispä näki sen toisen äispän ja huus, et me oltiin löydetty sen toinen koira. Se tuli oikeen iloseks ja ne meniki sit kaikki niitten kotiin. Se on ihan lähellä, yhen tien varressa. Meki tultiin ilosiks, ku päästiin sittenki pellolle juoksemaan.
Käytiin eilen pitkästä aikaa Hollannissa siellä Morsen ekassa kodissa. Äispä vaan sano, et nyt kyytiin ja sitten me mentiin. Sen ei tarvinnu yhtään odottaa.
Ei me heti kyllä tiedetty, mihin mennään, mutta arvattiin aika pian. Moniquen kanssa vähän juostiin ja juteltiin ja sit lähettiin pois. Aika tylsän lyhyt kyläilyreissu. Äispä kuitenki hais kaikille pikku rääpäleille. Se sano, et oli käyny kattomassa kaheksaa russelivauvaa! Miksköhän meille ei niitä näytetty?
Sit käytiin kans jonkun ison kaupan pihalla. Se ei varmaan ollu pienten koirien erityinen herkkukauppa, ku en päästy mukaan. Sellaseen me päästään. Joskus. Sit se vaan tuli takas ja sano, et nyt nasta lautaan ja nupit kaakkoon. Ei tajuttu. Etelään päin mehän oltiin menossa. Vaikka ei se kyllä aina muutenkaan tiiä, mihin on menossa. Ei sillä ollu nastoja eikä lautojakaan, mutta jonkun uuden seedeen se oli ostanu ja soitti sitä koko matkan ja laulo mukana vaikka parempi olis ollu, ettei olis hoilottanu.
Luulenpa, että tämä on lumiukon jämä.
Tänään me käytiin Laakenin puistossa. Sielläkään ei olla oltu pitkään aikaan. Arvatkaapa oliko myyrät innostunu, ku lumet oli sulanu? No oli, ja ihan kamalasti. Me kaivettiin ja kaivettiin niitten kasoja ja yritettiin taas saada ees yks myyrä kiinni, muttei saatu vieläkään. Myyrät on vissiin ihan hirmeen nopeita eläimiä niinku joku kepardi vaikka.
Mitenniin pitäs mennä pesulle?
Ollaan taas tehty vaativaa työtä. Meistä tuli yhtäkkiä viikonloppuna hoitohenkilökuntaa eli omaishoitajia. Äispä tuli kamalan kipeeks ja me ollaan hoidettu sitä tosi ahkerasti.
Viime viikolla se vei meitä iltaisin tosi pitkille lenkuroille ihan erilaisille teille kuin ennen. Välillä tuntu, et se oli ihan eksyksissäki, ku käveltiinvaan pois päin eikä yhtään takas. Sit yhtäkkiä taas oltiinki ihan entisillä paikoilla.
Sit se sairastu, oisko ollu niitten uusien maisemien syytä, ei tiietä. Onneks se sentään pääs kerran kauppaan ja makso meiän hoitohenkilökuntapalkan lihana ja luina. Se oli kyllä tarpeellisen tärkeä palkka! Ekaks se anto meille isot luut, joita syötiin aika kauan. Morse söi sohvalla, mikä ei kyllä oikein sovi, mut sitten äispä laitto pyyhkeen sen luun alle.
Sit ku oltiin taas hoidettu äispää, me saatiin naporuokaa ja siihen joukkoon LIHAA! Eikä se ollu mitä vaan lihaa, vaan ihan oikeeta lehmää! Äispä sano, et lauantai-iltana kaupasta saa ostaa hirveen halvalla, ihan jollain rosentilla vaan niitä lihoja. Kumma, ku ei aikasemmin ole sellasia tajunnu ostaa. Onneks nyt ymmärsi, ku kerran meille piti maksaa palkkaa.
Niille luille kyllä kävi myöhemmin vähän oudosti. Ne oli kadonnu. Kun oltiin ne melkeen syöty jo kokonaan, ni meiän piti vähän pohtia kovaan ääneen, et kummalla on parempi ja sit taidettiin vähän painia liikaa ja huutaa. Äispä käski meiät ulos ja sillä aikaa ne luut oli menny hukkaan. Niitä ei löytyny enää mistään. Jotain outoa täällä kyllä tapahtuu, ku luut tolla tavalla häipyy koirien näkyviltä.
Oltiin viikonloppuna hommissa. Ekaks piti hoitaa tärkeitä sotilasvahtikoirahommia, ku ne viralliset koirat oli viikonloppuvapaalla. Ei me kyllä enää niitä hommia tehdä, ku se oli tylsää ja ihan liian vakavaa. Eikä edes mitään vahditavaa nähty, ei edes pupuja tai oravia.
Sotilasvahtikoirapoliisit ahkerina
Onneks päästiin hyvin lenkille ja juoksemaan pitkin sitä militaarialuetta, vaikka pian taas piti vaan olla ja möllöttää. Sellanen oleminenki vaan on aika outoo. Kyllä jotain tekemistä pitäis koirilla olla. Onneks Morse tajus, että nyt ollaan oikein kertakaikkisen mainioilla kaivausalueilla.
Hei, täältähän pääsee vaikka minne!!
Älä yritäkään! Tää on mun käytävä.
Jokohan tää riittäis?
Hei, tuolta kuuluu jotain!
Pakko jatkaa vielä ainaki vähän.
Kyllä oltiin illalla ihan poikki. Käytäväkaivuu on tosi rankkaa työtä ja sit kanssa sellasen seuraaminen. Ja seki oli rankkaa, ku jouduttiin kotona suihkuun.
Eile oli kuuma! Niin kuuma, ettei me jaksettu yhtään mitään. Oltiin vaan. Sillon ku on tosi kuuma, ni joskus menee vähän hermot ja eilen vähän kävi niin. Onneks ei menny pitkäks aikaa. Kyllä me ollaan taas ihan kavereita.
Äispään kyllä tänään hermostuttiin, kun se rupes putsaamaan meiän korvia ja yritti truutata jotain ainetta ihan korvien sisään. Ei sellanen tosiaan käy! Sehän on ihan selvästi vastaan kaikkia koirien itsensä määräämissääntöjä. Korvalitkusta voi vaikka tulla irentiteettikriisi. Nih!
Onpas täällä kuuma!
Kyllä tätä yrttimaataki pitäis kitkeä.
Saniaispuska on kyllä paras kesäkuumapiilopaikka!
Puruluu parhaimmillaan. Onneks mä löysin tän eikä Morse
Anna tänne se luu! Se on mun!
Läl-läl-lää, enkä anna! Eti oma luus!
Höh, olkoon. Tuu kattoon, mitä tuolla puskassa on.
Arvatkaa mitä? Me oltiin tänään piiitkällä päivälenkuralla. Meiän yks Lotta on täällä ja sen ja ispän kanssa kierrettiin vaikka kuinka iso järvi. Siinä järvessä on yks tosi hyvä juttu. Se on vettä! Vesi on oikeen kamalan tärkeetä, ku sitä voi juoda. Sit siinä voi viilennellä, jos on kuumis-luumis ja sit kaikkei tärkein. Siinä voi uida! Arvatkaa uitiinko? Uitiin ihan varmana! Tai ei Morse uinu, mut Titi-Uu vaan. Sen oli ihan pakko pelastaa pallo ainaki satatriljoonaa kertaa sieltä järvestä.
Missä se pallo on?
Se oli kyllä yks oikeen super-ulkoilu, ku nyt ollaan ihan väsyjä. Ei me kyllä heti ehitty kotona lepäilemään, ku piti tehä ruokaa. Me tehtiin sitä Lotan kanssa. Jauhelihasta. Sillon on kans oltava koko ajan tarkkana, jos kokki olis vaikka sellanen köppänäppi. Lotta oli kyllä huono köppänäppi, ei siltä mitään pudonnu. Se oli kyllä aika outoo, ku siellä järvellä siltä lens se pallo vaikka kuinka pitkälle. Kumma, ettei se saanu yhtään sitä jauhelihaa lentämään ees lattialle.
Nyt me mennään ihan kohta nukkumaan. Piti vaan ensin raportoida. Öitä vaan kaikille uimamaisterilta ja myyräekspertiltä….
En taaskaan saanu sitä kiinni.
Titi-Uun ja Morsen jutut 