You are currently browsing the category archive for the ‘Koirien hommia’ category.

Siis vähänkö on ollu kiire! Meiän on ollu ihan pakko vahtia tota naapurin papan taloa, kun siellä on rampannu ihmisiä koko päivän. Äispä sano, et siellä on vissiin näyttö. Mikä näyttö? Ei siellä ennenkää mitään näytetty, ku pappa vielä eli.

Me on vähän jaettu tätä vahtimishommaa. Morse istuu yläkerran ikkunalla ja ilmottaa, ku tulee taas väkeä. Titi-Uu ryntää pihalle ja sanoo kaikille, ettei tänne oikeestaan tarttis tulla. Ei se teiän perheelle sovi kumminkaan. Sitäpaitsi teiän pitäis tehä kauheesti remonttia ja siitä tulee meteliä. Menkää pois!

Kurkkuki tulee ihan kipeeks tässä hommassa. Vahtiessa täytyy olla aika äänekäs, että ihmiset tietäis, kuka oikeen sanoo ja mitä. Onneks välillä on hiljasta, että voidaan levätä. Kohta kumminki taas joku koputtelee seiniä ja kurkkii puutarhan aidan yli. Huh, tulis jo ilta ja loppuis toi näyttö. Ei tällasta jaksa kuumana päivänä.

w_ikkunalla_MorseKysyn vaan, onko hännällä väliä? Eilen taas osoittautui aika turhaksi koko liehuva lisäke.

Meiän ovelle tuli joku perhe utelemaan jotain asioita ja mun piti just mennä niitä moikkaamaan, kun äispä ihan tosta vaan vetäs oven kiinni mun hännän kohdalta. Mä olin ulkona ja häntä sisällä! Ei ollut mikään kiva temppu, se nimittäin sattui. Onneks ei menny poikki ja pääsin ehjin hännin tervehtimään vieraita.

Äispä vielä tutki myöhemmin hännän kunnon eikä löytäny siitä mitään vikaväännöksiä.

Miksköhän meillä koirilla oikeen on toi häntä, ku se kuitenki on joskus liikaa? Onhan sitä kyllä hyvä heilutella ja kertoa asioita. Jos ei häntää olis, niin kuinka mä sitten sanoisin, mikä on mukavaa tai vielä mukavampaa.

Uidessaki hännästä on apua, ku se voi toimia vähän niinku peräsimenä ja ohjata ulapalta takas rantaan. Mut muuten en oikeen ymmärrä sen olemassaolon tärkeellisyyttä. Varsinki jos se jää oven väliin.

Oisko jollain lisää hännänkäyttöehdotuksia? Aattelin nimittäin jos en olekaan oivaltanut hännän syvintä olemusta.

Pohti Mr Morse

Lopultakin päästiin kertomaan matkajuttuja! Ihmiset on ihan kummia, ku ei muka ehi päästää koneelle tai sit vaan kirjottelee omiaan. Niin pölhön ihmismäistä!

Me lähettiin autolla ja niin ku aina, lötköteltiin matkapokseissa. Meiän reissumökki tuli meiän takana. Sellanen on kyllä vähän tylsää reissaamista, ku ei nähä mitä autoja meiän perässä ajaa.

Oltiin välillä siinä matkamökissä yötä ja sit taas mentiin. Yhtäkkiä tapahtu jotain outoo ja meiän auto meni rikki. Me oltiin monta päivää Resdenin kaupungissa ja välillä oltiin siellä mökissä ihan ypöinäki, ku noi meni vaan kaupunkiin. Meki oltais menty, mut oli kuulemma liian kuuma. Niin oliki, ihan kuumis, luumis.

Ku taas päästiin jatkamaan matkaa, me ajettiin Prahan ohi. Se on Tsekinmaalla. Siellä oli kauheen huonot tiet, koko auto vaan pomppi. Sit käytiin jättämässä matkamökki yhelle autiolle leirimysalueelle ja taas lähettiin. Meiän mielestä oltiin vähän hukassa, ku vaan seisoskeltiin ja ihmeteltiin, mut me kyllä oltiin oikeesti Brnossa. Ja sit tapahtu jotain kummaa! Meitä lähesty yks mies ja se näytti jotenki tutulta. Hei, me tunnetaan sut! sanottiin ja ryntäiltiin. Se oli meiän Mikko! Mitä kummaa se siellä pitkällä oikeen teki? Outoo. Se tuli meiän autoonki.

Yks päivä me käytiin Olomoucissa ja kuunneltiin skaaloja. Me ei tiietä, mitä ne skaalat on, mutta Mikko sano niin. Se onki kauheen viisas. Se osas puhua sitä kummaa kieltäki.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Siellä leirimysalueen lähellä oli vähän kuivunu joki.

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Me tehtiin aika paljon töitäki siellä Brnossa. Oltiin nääs punkkipyydyksinä. Äispä meinas ihan hermostuu, ku saatiin oikeen tosi monta punkkia kiinni.

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Kotimatkalla me ajettiin jonkun idässä olevan vallan läpi. Siellä oli vuoria niinku Sveitsissäki, ja niitä punkkejaki.

Vuoria oli vahdittava!

Vuoria oli vahdittava!

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Kotonaki vielä löydettiin niitä punkkielukoita. Morse vissiin katto yhtä punkkia vähän liian pitkään.

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Tiitu taas istu yhen päälle ja se punkki meni melkeen peppuun. Onneks äispä ei siitä mitään kuvaa ottanu. Olis ollu vähän noloa.

Meillä on taas ollu niin ihan hirmee kiire, ku on pitäny hoitaa tota puutarhaa. Ei me ihan yksin oo siellä touhuttu, mutta apuna kuiteski. Ollaan käännetty maata ja kaivettu kuoppia. Sit ollaan kans yritetty vähän laajentaa meiän puutarhaa naapurin puolelle, mut ei siitä tietysti mitään tullu. Meiät käskettiin pois.

Tää on varmana punaherukka. Ei oo marjat vielä kypsiä.

Tää on varmana punaherukka. Ei oo marjat vielä kypsiä.

Voiks tätä syödä?

Voiks tätä syödä?

Yks päivä, se tais olla eilen, kun oltiin ihan läkähdyksiin asti tehty hommia, me saatiin palkkaa. Äispä toi meille ihan oikeet luut! Sellaset lehmän luut, joissa oli lihaaki. Meillä meni aika kauan niitten syömisessä. Oikeestaan ei ne oo vieläkään loppu, mut lihat on kyllä syöty.

Emmä näistä heinistä oikeen piittais.

Emmä näistä heinistä oikeen piittais.

Sit tänä aamuna Morselle tuli vähän outo olo vissiin siitä luusta ja siltä tuli oksu. Ei se tahtia haitannu. Morse ehti onneks syödä ne luun palat takas ennenku äispä meni siivoomaan sitä länttiä. Se sit sano, etä onkohan joku olkkariinki oksunu, ku haisee. Ei meiän oksut kyllä haise.

Hei, tätä voi syödä tälleen kyljelläänki!

Hei, tätä voi syödä tälleen kyljelläänki!

Meillä on tänään palkkapäivä. Äispä makso meiän palkan sikasipsuina. Hyvin se näköjään arvostaa tärkeetä hoito- ja rapsutustyötä.

Me on ihan kamalan ahkerasti pidetty sen vasemmasta jalasta huolta. On maattu sen kipeen lonkan päällä ja lämmitetty. On oltu ihan kiinni, et sen olis helpompi rapsuttaa meitä. Sit on yritetty nuolemalla levittää sen lääkerasvaa. Sillon se kyllä on vähän ärähtäny.

On me autettu sitä pesemisessäki. On pesty äispän naamaa ja korvia ja varpaita. Se kyllä sanoo, et osaa se ittekin, mut ei oikeen voitu ottaa sitä tosissaan.

Meillä on ollu niin kiire tässä hoitotyössä, ettei oo ehditty yhtään lenkillekään. Vaikka äispä kyllä sano, ettei se ois voinu lähteä meiän kanssa. Nyt tuntuu kyllä, et jotain muutosta on tulossa, kun se puki päälle lenkurafarkut, laitto meille kaulapannat ja aina välillä kattoo kelloa. Ihan selvästi jotain nyt odotetaan.

Mä istun usein äispän sylissä, kun se kirjailee meiän juttuja tänne lokiin. Mun täytyy nääs vahtia, et kaikki tulee just eikä melkeen oikein. Joskus sen kirjailut on kyllä niin tylsän pitkästyttäviä, että mä pistän pään siihen näppäimille ja alan nukkua. En saa kyllä kauaa siinä kuorsata, ku äispä sanoo, et ei voi mitään tehä ku mun pää on edessä. Se ei kyllä oo totta!

Sunnuntaina mä en ehtiny vahtimaan, ku piti katella lohi- ja karhuohjelmaa telkkarista. Aika käteviä ne karhut, ku sai lohia kiinni ihan vaan lennosta. Äispäki katto niitä välillä ja meni sit istumaan ruokapöydän viereen ja alko siinä tekee jotain juttua. Mä kattelin vähän ihmeissäni, et hei, onks toi joku tietokone vai?

Se laite oli sellanen kummallisen näkönen, valkonen vempele. On siinä johtoja ja oikeen valoki. Sit siitä lähtee aika kova ääni, paljon kovempi ku meiän omasta tietokoneesta tuolla ylhäällä. Mut sit mä ajattelin, et olkoon, kai se joku kone toiki on ja yritin mennä auttamaan äispää. Monta kertaa meinasin hypätä sen syliin, mut aina se vaan sano, et ei siihen voinu mennä, eikä se voi tehdä mitään, jos mä istun edessä. Sitä paitsi sua vois sattua, se sano kans.

Höh, sattua muka! Ei kirjottaminen satu. Sit se alko nauraa ja hihittää ja kysy, et luulinks mä, että se oli tietokone. Täh? Tottakai se on tietokone. Äispä vastas, et höpsö koira, tää on ompelukone ja mä lyhennän mun farkkuja.

Mä menin takas kattoo niitä karhuja ja aattelin, et ei pitäis koiria tollai höynäyttää. Ompelukone, pah!

Morse

Me taidettiinki jo Helkalle mainita, et löydettiin jotain aika kummaa eilen. Mentiin yhteen metsään lenkkeilemään ja ihan muina koirina vaan käppäiltiin.

Niinku kaikki tietää, metsässä kasvaa puita, siks se kai onki metsä. Niin siinä eilisessäki metsässä kasvo ihan kamalasti puita, jotain sellaisia pöykkejä. Ensin me nähtiin yksi harmaalänttinen heponen, joka meni tosi lujaa meiän ohi. Sit nähtiin ruskee laporatoriokoira, se oli opettamassa kahta miestä juoksemaan. Mut sit me tultiin yhteen kummaan kohtaan siinä metsässä!

Onkohan tuolla lisää näitä nurin menneitä?

Tuolla voi olla näitä lisää...

 Siellä oli tapahtunu joku luonnonmullistus vissiin, kun ne puut oli menny ihan poikki. Niitä makaili pitkin ja poikin ja päällekkäin ja vierekkän. Meillä oli aika homma merkata joka puun kohdalla, et me oltiin se löydetty. Niitä oli ihan hirmeesti ja ne oli suuria! Kyllä me siinä merkkaamisessa kuitenki onnistuttiin aika hyvin.

Mä löysin tän ekaks!

Mä löysin tän ekaks!

Lauantaina noi vaan alko yhtäkkiä pohtia, et otetaanko koirat? Eikö oteta koiria? Otettaisko? Eikö otettaisko? Me siinä sanottiin, et otetaan, otetaan ja mennään, mennään. Sit äispä anto meille kanankaulat ja meni ulos ja sano, et jääkää te vahtimaan taloa. Häh? Ainahan me vahditaan, miks nytki pitää?

Ei me mitään tehty, nukuttiin vaan. Ja sit vähän leikittiin vinkuputkikoiralla. Morse sai sellasen joskus viikolla. Tiitu sai pallon, tai oikeestaan kaks. Oltais me syöty kalankuorivälipalojaki, mut ne oli kaapissa liian ylhäällä. Me saatiin niitä kalankuorivälipaloja yks pussillinen, mut äispä ei antanu kaikkia meille heti. Olis kyllä pitäny, ku niissä on omekaa ja se on terveellistä.

Sit oli jo ihan pimeetä, ku noi tuli kotiin. Kauheesti yritettiin kertoa, kuinka tylsä päivä meillä oli ollu ja et missä kummassa te oikeen viivyitte, ku yhtäkkiä tajuttiin. Ne hais koirilta! Ja Hollannilta! Ja Morsen ekalta kodilta! Ihan selvästi Morsen sisko Latitia oli ollut äispän sylissä. Ei, tää ei voinu olla totta! Lähtee nyt Baarle-Nassauhun eikä ota meitä mukaan, tosi väärin! Ne hais jollekin pikkusinttikoiralleki ja äispä sano, et se oli Numi. Se oli ollu oikee riiviö vaikka on vasta kolme kuukautta. Ihan oikeen noille, et riiviö retuutti puntteja, ku ei me kerran päästy mukaan.

Illalla me kyllä saatiin tosi hyvää ruokaa, niinku kinkun paloja ja raejuustoo. Varmaan jotain hyvittelyruokaa muka.

Meillei oo oikeen paljoo sellasia koirakavereita, joitten kanssa voitais juosta ja remuta. Paitsi onhan meillä me, muttei se oo sama. Joskus olis kiva, ku päästäis jonneki päivähoitoon niinku Helka, tai sit koirapuistoisiin. Mutku ei me vaan päästä, ku ei täällä oo koirapuistoja.

Tänään kuiteski mentiin autolla johonki metsään. Ekaks yritettiin sellaseen paikkaan, jossa ei olis kauheesti muita, mut eihän sellasta paikkaa voi olla, ku oli kerran sunnuntai ja aurinko paisto. Kaikki ihmiset oli joka paikassa. Sit äispä ajo vielä pitemmälle ja mentiin hevoskoulun ohi ja sit sen linnan ohi ja sit meinattiin mennä vieläki eteenpäin, mut tiellä oli puomi. Ja sillä toisellaki tiellä oli puomi. Me jäätiin siihen, hypättiin autosta suoraan metsään ja lähettiin kävelemään. Tai tietysti me kaivettiin kans, ku lehtien alla oli taas kerran myyrähaisuja. Kummaa, ku niitä haisuja on aina lehtien alla.

Sit ihan vaan yhtäkkiä meitä vastaan tuli kavereita. Niitä oli aika paljon ja me vähän leikittiinki niitten kanssa vaikka ei ollakaan totuttu, että yhtä aikaa on niin monta kaveria ympärillä. Eikä me yhtään ees viisasteltu niille, ku vaan juostiin ja telmittiin. Ja yks laporatorionnoutaja tykkäs Morsesta ihan kamalasti. Morseki tykkäs siitä.

Ei me tiietä, mitkä niitten nimet on eikä vissiin enää niitä nähdäkään, mutta ei se haittaa. Oli kiva tavata kuitenki. Nähtiin me hevosiaki siellä mettässä ja sit mentiin pois, ku niitä hevosia tuli ihan liikaa ja ne rimpuili. Ihan vähän vaan me haukuttiin niille.

Tultiin just kotiin lenkuralta. Äispä vei meiät pitkästä aikaa tonne moottoritien toiselle puolelle. Aluks me luettiin kaikki meille jätetyt viestit ja vastattiin kans niihin. Sit me vaan jatkettiin matkaa ja yhtäkkiä saatiin myyrähaisua neniin.

Kaikkihan tietään, et myyrähaisu on yks parhaimmista. Sellasen ku haistaa, ni aina tarttee yrittää löytää se haisun lähde eli myyrä. Äispää ei ois huvittanu seistä sateessa ja oottaa meitä, mut sen vaan täytyi. Ei lähetty mihinkään. Jotenki se kuitenki koko ajan pyys meitä pois siitä samasta paikasta vaikka varmaan itteki ties, että just tässä ja tässä on paras tuntu.

Vähitellen me oltiin yhen ojan vieressä. Se on aika syvä oja ja siinä on petoniseinät. Siks vissiin, ettei myyrät menis uimaan, ku myyrät ei osaa kaivaa petonia. Sit ku Morse kaivo ihan kaksin tassuin, ni ihan vaan humpsista ja se putos ojaan. Ei me vieläkään oikeen tiietä, että kuinka se tapahtu. Äispää nauratti ja se käski Morsen tulla ylös. Oli vähän vaikeeta, ku oli ne petoniseinät. Onneks ojassa ei ollu paljon vettä, mut se oli aika pahan hajusta kumminki. Morse oli aika märkä ja kuranen.

Jatkettiin taas matkaa ja kaivettiin lisää ja kohta taas humpsista vaan. Morse hyppäs uudestaan vahingossa sinne ojaan. Äispä sano, et ei enää naurata yhtään tommonen haisukoira. Me oltiin vähän noloja, ku ei tarkkailtu tarkkoina sitä ojaa, et missä se oikeen kulkee. Siellä moottoritien toisella puolen me taas jatkettiin kaivauksia ja sit tuli ihmisiä, jotka nauro meille. Äispä yritti selittää niille, et ei me oikeesti olla semmosen näkösiä.

Melkeen kotona me pysähdyttiin rilliroilerikauppiaan luona ja ostettiin roileria. Me meinattiin jäädä sinne töihin, ku ois ollu kyllä hyvät työsuhteet. Pelkkää rilliroileria päivät pitkät. Äispä ei kuiteskaan jättäny meitä sinne töihin vaikka ihan tosissamme sanottiin. Se vaan meni kotiin ja veti meiän mukana. Sit kotona se ei ees päästäny meitä mihinkään sohvalle tai sänkyyn. Ihan vaan vei heti kylppäriin ja nosti ammeeseen. Kyllä me arvattiin, et taitaa tulla suihkutusta. Mut ei tullukkaan pelkkää suihkutusta vaan samppoota kans. Se on aika ällöä se samppoo. Sitäpaitsi se on pitkäkarvasten koirien samppoota, ni yritettiin äispälle sanoa, että ei tää meille sovi. Meille pitää ostaa lyhytkarvasten koirien samppoota! Ei se lähteny ostamaan vaan sano, että tää on ihan hyvää. Älkää valittako.

Vähän taas nolotti, ku oltiin märkärättejä ja naapurin epsanjalaiskoirat katto meiän ikkunoihin just ku äispä anto meille isot pyyhkeet ympärille. Vaikka se kyllä tuntu ihan hyvältä. Nyt me mennään nukustelemaan, ku vähän on väsytystä.