You are currently browsing the category archive for the ‘Autoilu’ category.

Eilen mä pääsin äispän kanssa ihan vaan kaksistaan lenkille. Sellaselle tyttöjen lenkille, mihin Morsea ei ollenkaan huolittu. Tai niin mä luulin. Aluks meni ihan hyvin, mut sit mä tajusin, me oltiin menossa eläinlääkärille! Epistä! En olis millään menny sinne sisään, mut äispä anto mulle frolikkeja ja sit mä menin. Frolikkien takia voisin mennä vaikka mihin.

Mun silmät on ollut ihan hassut jo monta päivää. Niistä on tullu vettä, vaikkei mulla oo ollu yhtään ikävääkään eikä oo itkettäny. Lääkäri sano, et mulla on tulehdus ja pitää pistää tippoja monta kertaa. Ei se sattunu yhtään, vaikka kyllä mua vähän pelotti.

Iltapäivällä mä pääsin oikeen kunnon lenkuralle. Morseki pääs, ku sen pitää kauheesti liikkua. Se on alkanu tulla vissiin äijäks, ku sen maha on kasvanu. Äispä osti jotain laihisnapojaki ihan sen takia ja tajuuttekste, et munki pitää niitä syyä vaikken oo yhtään äijä!

Tossa mä alan just käskee Morsee vähän liikkumaan lujempaa.

No sit tänään me lähettiin autolla ajamaan johonki, ja voi vitsi, tultiinki Hofstaadeen! Se on kiva paikka, ku siellä on vettä joka puolella ja paljon lintuja! Äispä kyllä ei anna mun yhtään ajaa niitä lintuja, vaikka ihan hyvin voisin.

Me juostiin Morsen kanssa pitkin metsiä ja rantoja ja mä kävin melkeen uimassaki. Morseki kävi, muttei niin syvällä ku mä. Vesi oli kyllä aika kylmää vielä.

Taidanpa mennä uimaan.

En meekkään, tuun pois!

Sit ku me tultiin kotiin, me saatiin onneks ruokaa –  niitä tyhmiä laihisnapoja. Äispä sentään tajus laittaa jotain oikeeta lihaa niitten joukkoon. Joskus silläki leikkaa. Mä sain sit vielä appelsiinia ja porkkanaaki, ku ne on mun herkkua. Morse ei niistä tykkää.

– Titi-Uu

Mainokset

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Aika pitkään aikaan ei olla päästy reissuun. Eipä kyllä olla nähty meiän autoakaan missään. Se vaan yks päivä katos ja noi tuli kotiin jollain hassulla, turkoosilla kärryllä. Ei siihen olis koiriakaan sopinu.

Onneks meiän oma auto tuli takas perjantaina ja heti äispä meni kauppaan. Kyllä oli jo aikaki, ku vähän alko näyttää siltä, että meiän herkkuruuat olis ollu ihan loppu. Saatiin vaan sellasta tavallista.

Eilen ihmeteltiin, ku naapurista kannettiin lattioita ja kattoja ulos ja melkeen ei huomattukaan, että äispä meni autolle. Yhtäkkiä kuultiin, et ettekste tuukkaan. Ohoh! Me juostiin ihan täysillä autoon ja hypättiin koppeihin. Sillon ku sanotaan, et nyt mennään, ei kannata yhtään jäädä haikailemaan. Voi vaikka jäädä kyydistä. Ei me tiedetty, mihin mennään, mut aika pian taas arvattiin, et tietty Moniquen luo Hollantiin.

Siellä Hollannissa on aina paljon koiria, varsinki russeleita. Nyt siellä oli russelivauvoja, vaikka kyllä ne jo osas juosta ja syödä muutaki ku niitten äitiä. Ne on aika ahmatteja. Sit siellä oli kans Ayla. Seki on vasta vauva, mut paljon isompi, ku ne toiset vauvakoirat. Oikeestaan tätä ei kehtais sanoa, mut se oli isompi ku me vaikka oliki vasta ihan pieni.

Äispä sano, et meilläki vois olla joku tollanen niinku Ayla. Ihan pöljää! Ei meillä vois! Se vaan riekku ees taas eikä yhtään totellu mitään. Meni kaikkiin puskiinki ja ojiin. Äispä ei varmaan oo ajatellu ollenkaan. Mehän jouduttas koko ajan vahtimaan ja opettamaan sellasta riekkujaa. Ei paljoo huvittas. Ja missä se nukkuiski ja ei sille olis autossakaan paikkaa. Ja sit se varmaan söis meiän ruuatki. Onneks äispä ei ottanu sitä mukaan, ku lähettiin kotiin. Huh, ku hyvä!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Meillä eilen tuli yhtäkkiä mieleen, et olis varmaan hyvä, jos mentäis johonki. Yritettiin äispälleki sanoa, et mennään autolla ja se ymmärsi! Me on taidettu osata kouluttaa sitä aika hyvin.

Ei heti tiedetty, mihin mennään, mut sit huomattiin, et ollaan Hollannin tiellä. Ulkona sato ihan kamalasti, eikä me oikeen nähty ees ulos kunnolla. Onneks sentään nähtiin lehmiä ja heposia. Niille on aina tärkeetä kertoa, kuka menee autossa ohi.

Baarle-Nassaussa oli tietysti Monique ja Theo ja me juostiin ja jätettiin niitten koirille paljon viestejä. Äispä pisti meiät taas autoon välillä, mut jätti onneks oven auki, ni nähtiin kaikki ja voitiin osallistua keskusteluun. Ja sit tapahtu kummia! Siihen ihan meiän eteen tuli Sasha ja Fitz! Ne on jotain Pelkian laakenin paimenkoiria, vähän isompia ku me. Sillä Sashalla oli just vauvoja ja se oli vähän tärkee. Fitz on sen veli. Me ollaanki oikeesti Pelkiasta! Älkää tulko tähän autoon, tää on meiän! me sanottiin niille. Mikshän meille kukaan ei ollu kertonu, et Moniquen luona asuu sellasiaki koiria. Taas on meiltä pimitetty tietoa. Ei oo reiluu.

Kotona taas äispä lähti meiän kanssa kävelemään. Me saatiin kiskoa sitä ihan tosissaan, et se kävelis vähän nopeemmin. Se on hidas! Sit yhtäkkiä, ku ensin oltiin nähty se yks kissa, me löydettiin lammas! Tuleekohan Titi-Uusta nyt lammaskoira, ku se meni moikkaamaan sitä lammasta. Nähtiin me sit vielä meiän tutut aasit ja riikinkukot. Niillä on ihan kamala ääni.

Mä oon nyt lammaskoira!

Mä oon nyt lammaskoira!

Eilen tooosi, tooosi aikaisin meillä oli kotona ihan selvää matkaressiä. Ihmiset nousi ylös ja alkoi tehdä eväitä ja heittää vaatteita kassiin ja sitten ne kans puhui välillä aika kovaa. Siitä tiedettiin, että ressiä on. Me yritettiin nukkua, mutta eväitten tekeminen on kyllä niin tärkeetä, et sillon oli pakko nousta.

Pidettiin kans huolta, et meitä ilman ei lähdetä mihinkään! Heti vilahdettiin autoon, kun ovi aukes. Me ajettiin aika kauan vaikka välillä kyllä pysähdeltiin ja syötiin eväitä. Kahvia me ei juotu, vettä vaan. Taas kerran me pysähdyttiin ja sillon oltiinki jossain sisällä. Äispä sano, et se on parkkitalo ja että meiän ei tulis siellä kuuma. Ihan viilee paikka.

Sit aika pian äispä tuli ihan yksin takas ja sano, et lähetään kotiin. Häh? Eihän me ees olla oltu missään. Kuitenki lähettiin ja äispä ajo kaikenlaisia pikku teitä ja mutkia ja mäkiä. Välillä se huus, et Kato, linna! tai et Onpas kaunista! ja Taas linna! Ei me niistä välitetty. Onneks se pysähty aina välillä ja me päästiin kaivamaan myyriä. Lopulta tultiin taas kotiin.

Aateltiin, et olipas tyhmä reissu, ku ei mihinkään ees menty oikeesti. Äispä anto onneks meille kotona lihaluut ja sano, et oltiin oltu tosi kilttejä siellä Saksassa. Vai että Saksassa käytiin! Olipas oikeen huijausreissu. Oisko ollu vaikeeta kertoa se vähän aikaisemmin, täh? Hyvä silti, et saatiin ne luut.

Lopultakin päästiin kertomaan matkajuttuja! Ihmiset on ihan kummia, ku ei muka ehi päästää koneelle tai sit vaan kirjottelee omiaan. Niin pölhön ihmismäistä!

Me lähettiin autolla ja niin ku aina, lötköteltiin matkapokseissa. Meiän reissumökki tuli meiän takana. Sellanen on kyllä vähän tylsää reissaamista, ku ei nähä mitä autoja meiän perässä ajaa.

Oltiin välillä siinä matkamökissä yötä ja sit taas mentiin. Yhtäkkiä tapahtu jotain outoo ja meiän auto meni rikki. Me oltiin monta päivää Resdenin kaupungissa ja välillä oltiin siellä mökissä ihan ypöinäki, ku noi meni vaan kaupunkiin. Meki oltais menty, mut oli kuulemma liian kuuma. Niin oliki, ihan kuumis, luumis.

Ku taas päästiin jatkamaan matkaa, me ajettiin Prahan ohi. Se on Tsekinmaalla. Siellä oli kauheen huonot tiet, koko auto vaan pomppi. Sit käytiin jättämässä matkamökki yhelle autiolle leirimysalueelle ja taas lähettiin. Meiän mielestä oltiin vähän hukassa, ku vaan seisoskeltiin ja ihmeteltiin, mut me kyllä oltiin oikeesti Brnossa. Ja sit tapahtu jotain kummaa! Meitä lähesty yks mies ja se näytti jotenki tutulta. Hei, me tunnetaan sut! sanottiin ja ryntäiltiin. Se oli meiän Mikko! Mitä kummaa se siellä pitkällä oikeen teki? Outoo. Se tuli meiän autoonki.

Yks päivä me käytiin Olomoucissa ja kuunneltiin skaaloja. Me ei tiietä, mitä ne skaalat on, mutta Mikko sano niin. Se onki kauheen viisas. Se osas puhua sitä kummaa kieltäki.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Siellä leirimysalueen lähellä oli vähän kuivunu joki.

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Me tehtiin aika paljon töitäki siellä Brnossa. Oltiin nääs punkkipyydyksinä. Äispä meinas ihan hermostuu, ku saatiin oikeen tosi monta punkkia kiinni.

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Kotimatkalla me ajettiin jonkun idässä olevan vallan läpi. Siellä oli vuoria niinku Sveitsissäki, ja niitä punkkejaki.

Vuoria oli vahdittava!

Vuoria oli vahdittava!

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Kotonaki vielä löydettiin niitä punkkielukoita. Morse vissiin katto yhtä punkkia vähän liian pitkään.

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Tiitu taas istu yhen päälle ja se punkki meni melkeen peppuun. Onneks äispä ei siitä mitään kuvaa ottanu. Olis ollu vähän noloa.

Käytiin sunnuntaina Kluisperkissä. Se on siinä ihan Ronsen vieressä ja siellä on tosi hyvä metsä! Sen metsän nimi on Kluisbos, koska bos on metsä pelkiaks.

Me mentiin sinne metsään siks, ku haluttiin löytää kevät. On meillä vähän ollu jo aavistusta, että kyllä se lähellä on, ku välillä on aurinkoki paistanu eikä koko ajan vaan satanu. Joskus on ollu melkeen lämmintäki.

Meiän piti lenkuroida ispän kanssa aika kauan ennen ku löydettiin mitään kevään tapastakaan, mutta sitten se löyty! Yhdessä mäessä oli valkovuokkoja ja sinne me mentiin. Vähän me ajateltiin, et olisko tuolla tai tuolla muualla enemmän kevättä, mutta ei nähty. Tossa alla me katotaan lisää kevättä.

Hei, onks se tuolla? Eiku tuolla se on!

Hei, onks se tuolla? Eiku tuolla se on!

Äispä vei meiät tänään retkelle. Se sano, et on ihan pakko mennä, ku aurinko paistaa ja on kaunis kevätpäivä. Niin oliki ja me oltiin samaa mieltä. Ekaks me mentiin ihan tohon Lakenin puistoon ja aateltiin, että voitais vähän juosta ja kaivaa ja rehata siellä. Äispä ei kuiteskaan antanu.

Siellä oli ihan kamalasti pieniä ihmisiä ja isojaki. Ne vaan istuskeli ruohikolla ja söi kaikkia ruokia. Äispä sano, et ne oli piknikillä. Me oltais ihan mieluusti kans menty piknikille, ku siellä oli sitä ruokaaki. Ei päästy, jouduttiin vaan kääntymään takas ja hyppäämään autoon. Onneks sentään päästiin ajelulle.

Me ajettiin johonkin Strompeekkiin ja nähtiin, ku yhen tätin hieno ankka oli päässy karkuun. Pysäytä heti! me huudettiin. Me mennään auttamaan, saadaan varmasti toi ankka kiinni! Äispä vaan sano, et olkaa hiljaa, ette pääse mihinkään. Ihan tylsä äispä.

Sit me ajettiin pellolle siihen vanhojen ihmisten kodin taakse. Siellä oli tosi hyvät haisut. Vähän me päästiin juoksemaan, mut sit äispäki haisto ja taas mentiin takas. Me kuultiin, et siellä pellolla oli tosi paljon lantaa ja siks piti mennä pois. Kyllä me se lanta haistettiin ennenku äispä, muttei sanottu sille mitään. Eihän lanta mikään ongelma pitäis olla.

Ku me ajettiin pellolta pois, meiän edessä siinä tiellä oli yhtäkkiä lampaita ja sit takana tuli hevosratsastajia! Äispää alko taas naurattaa, ku oltiin ihanku jossain maalla. Se sano, et oltiin melkeen ku elokuvissa. Se on kyllä ihan tyhjännauraja. Meitä ei yhtään ne heposet naurattanu, ku ne melkeen kurkki auton ikkunasta sisään.

Onneks turhan kevätretken jälkeen saatiin sentään pannukakkua ja parsakaalia. Ei kyllä samaan aikaan. Varsinkin pannukakku on tosi herkullista, ja jäätelö ja mansikkahillo kans.

Me ollaan täällä ihan kateellisina luettu, kuinka kaikilla meiän lokikavereilla on lunta joka päivä ja paljon. Meillä ei oo ollu yhtään, mutta sit kuitenki oli! Lunta sato ihan meiän pihallaki, mut sunnuntaina noi päätti, et mennään etsimään jostain lisää lunta.

Siitä tiedettiin, et lähetään, ku äispä teki eväitä ja etti karttoja. Sit se otti meiän talvitakitki mukaan ja sano, et jos vaikka tarvittais. Vähän meitä jännitti, et mihin oikeen mennään. Autossa me vaan nukuttiin ku oltiin edellispäivänä oltu pitkällä kuralenkillä ja sellaset aina väsyttää. Yhtäkkiä kuultiin, et missä kamera, missä kamera ja äispällä tuli joku kumma kiire. Meki nähtiin ne! Ne oli niinku ponihevosia, mut ei kuitenkaan ollu. Äispä sano, et ne oli vissiin saksanhirviä. Harmi, ku ne meni pois sinne metsään ennenku me ehdittiin autosta ulos. Oltais menty varmana tervehtimään.  Kai ne vissiin meni takas Saksaan, ku se oli aika lähellä siinä.

Saksanhirvet matkalla Saksaan

Saksanhirvet matkalla Saksaan

Ei kyllä kauaa muisteltu niitä saksalaisia, ku päästiin metsään lumen sekaan. Me kuljettiin ja juostiin ja kaivettiin siellä vaikka kuinka kauan.

Morse lumipuvussa

Morse lumipuvussa

Hei mä upposin!

Hei mä upposin!

 

 

 

 

 

 

 

 

Niin kauan oltiin, et äispä puki meille takit päälle ku mentiin takas autoon. Se sano, et olis muuten voinu tulla kylmä. Vähän oli kyllä tyhmää pitää jotain takkeja, mutta onneks kukaan ei nähny.

w_morse_32    w_titi-uu_32

Ollaan varmaan joskus kerrottu sellasesta nummesta, Kalmthoutse Heidestä. Se on tosi hyvä lenkurapaikka vaikka onki aika kaukana. Ei se kaukana oleminen kyllä haittaa, kun saadaan ajaa autolla sinne. Viime sunnuntaina me taas lähdettiin ajamaan. Ei me tiedetty ihan ekaks, että mihin mennään, mutta selkis se kuitenki. Mentiin nummelle!

Ekaks vaan käveltiin ja haisteltiin ojia ja sit meiän piti mennä oikeen kunnolla tutustumaan siihen nummeen, mutta ei päästykään. Meiän edessä oli vaan piikkilankaa ja kyltti, että koirat ei oo ollenkaan tervetulleita, ei vaikka ne ois hihnassa. Siellä piikkilangan takana olis ollu jotain erikoisvillalampaita ja ne ei vissiin tykkää koirista. Oltais me kyllä oltu ihan hienosti eikä yhtään oltais kiusattu niitä lampaita, mutta ei silti päästy.

Sit me vaan juostiin metsässä. Tai oikeestaan vaan polulla, ku taas oli niitä piikkilankoja joka puolella. Onneks välillä ne oli niin ylhäällä, et ihan hyvin pääs alta pujahtamaan. Ja joskus niitten yliki voi hyppiä, ainaki Titi-Uu. Sellaset piikkiset langat on aika kamalia eikä me yhtään ymmärretä, miks sellasia pitää olla pitkin metsää. Ei me kuitenkaan kauaa viittitty niistä langoista välittää, ku oli muutaki tekemistä.

Mä vaan käyn tuolla, tuun kohta takas!

Mä vaan käyn tuolla, tuun kohta takas!

Me juostiin metsässä ihan vapaina ja villeinä ja tultiin aika kurasiks. Ei se yhtään meitä kyllä haitannu, kurasena on rento olla. Me nähtiin paljon maastopyöräilijöitäki ja neki oli ihan kurassa. Vissiin siellä nummimettässä pitääki olla maastovärinen, että ei liikaa erotu.

Nyt uimaan!

Nyt uimaan!

Se mettälenkura kesti tosi kauan ja kotona ei enää jaksettu ku nukkua. Tai jaksettiin me vielä syödä kyllä.