You are currently browsing the category archive for the ‘Tutkimuksia’ category.

w_titi-uu_kertoo Mä löysin tänään meiän patterin alta ihan hirveen vanhan muumion!  Äispä ei millään uskonu, et siellä oli muumio vaikka mä kuinka sille elekielellä ja ihan pikkusen vaan äänelläki kerroin. Tuu heti tänne! Täällön muumio! Kuuletsä! Eksä kuule mitään? Tuu nyt!

Lopulta se tuli ja sano, ettei siellä mitään ollu muka. Ihan varmana oli, kattois vaikka. Kyllä se sit suostu ähisemään polvilleen ja työntäämään kätensä sinne patterin alle. Eihän täällä oo muuta ku pölyä! se sano ja sen kädessä oli sellanen viis päivää vanhan koiranpennun kokonen karvakasa. Onpas, onpas, mä väitin, kato paremmin!

Sit se työs melkeen päänsäki sinne lattianrajaan ja lopulta näki sen muumion. Se oli ihan kaukana nurkassa. Äh, tää on pähkinä, äispä vaan sano ja anto mulle muumion. Ei oo pähkinä, ei oo. Tää on ihan aito Tutankhaamonin muumio, kyllä mä tiiän.

Mä kannoin sen muumion olkkarin matolle ja aloin riisua siltä kaikkia kääreitä, et äispä olis nähny et oon oikeassa. Se katteli kummissaan, et mikä juttu tää oikeen on. Sit se alko nauraa. Voi pöllö, se on kuivunut ruusukaali, äispä sano ja nauro lisää. Kyllä mäkin sit tajusin, etteihän se mikään Tutakhaamonin muumio ollukkaan, se oli vaan Rysselinkaalimuumio. Nyt se on vissiin kompostissa. Ihan oikeen muumiolle, mitäs tulee meille esittämään jotain Tutankhaamonia vaikkei ollu yhtään se.

Onneks äispällä oli maksapasteijaa leivän päällä ja mä sain kans. Ei jääny ihan kamalan paha mieli.

Titi-Uu

Me on tehty empiiristä tutkimusta siitä, miten ihmisiä vois kouluttaa pelkästään ajatuksensiirrolla. Se on osottautunuki tosi helpoks vaikka jotkuu asiat vielä vaatii vähän hiomista.

Esimerkiks perjantaina me ajateltiin, että pitäis saada herkkuja. Oikeen pinnistettiin aivonystyröitä. Sit äispä alko paistaa pullaa! Se paisto niitä niin paljon, että meki saatiin aika monta kertaa maistaa.

Samana päivänä mietittiin sitäki, et olis kiva, jos meillä olis joskus täällä jotain kavereita. Vaikka koiria. Tai jos ei koiria tulis, ni ainaki jotain kivoja ihmisiä. Iltapäivällä ispä tuli autolla pihaan ja autosta tuli aika monta ihmistä ulos. Ne oli jotain, ketä me ei ees ollenkaan tunnettu, mutta kyllä me aika nopeesti opittiin. Siinä oli yks Jaana ja sen pienet ihmiset. Vaikka ei ne kovin pieniä ollu paitsi yks. Me leikittiin niitten kans kaikenlaista ja Tiitu esitti majavatanssia. Välillä me laskettiin sataan ja sit etittiin namipaloja, mitä ne lapset oli piilottanu joka paikkaan. Illalla, ku ne oli lähteny, me oltiin tosi väsyjä. Oltiin ajateltu niin kamalasti.

Tänään me huomattiin, et ihan tavallinen palloajatteluki toimii ärsykkeenä. Niinku jos pudottaa pallon äispän varpaille ja oikeen sinnikkäästi ajattelee, et Heitä! Heitä! Heitä! ni sit se heittääki sen pallon. Ja vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ajatuksilla on kyllä kauheen vahva voima.

Yks asia ei oikeen vielä toimi. Se on aina yöllä, ku äispä nukkuu. Ei se ollenkaan herää, vaikka kuinka ajatellaan, et pitää päästä ulos pissille. Sillon pitää haukkua, et ajatukset menis perille ja toimis. Joskus se kyllä ymmärtää ihan väärin. Niinku viime yönä, ku haukuttiin. Se nous ylös, pisti tohvelit jalkaan ja kylpytakin päälle ja nous avaamaan meille ovea. Me vähän katottiin pitkään. Ajateltiin vaan, et olis vähän siirtyny, että meilleki tulis sängyssä tilaa. Tai tulihan sitä noinki. Kyllä se sit tuli takas nukkumaan ja työns meitä pois tieltä.Ihmisten aivot on vissiin yöllä ihan tyhjät, ku ei mikään ajatus kulje perille.

Tota ajatuksensiirtoa öiseen aikaan pitää kyllä vielä treenata aika paljon.

Meillä, tai oikeestaan Titi-Uulla, on ihan kumma dieetti. Se syö vaan ruohoo. Ihan koko ajan pelkkää ruohoo! Äispä ei oo antanu sille tänään mitään ruokaa vielä. Tiitu heräs yölläki monta kertaa ja meni pihalle syömään, sillä oli varmaan karseen kova nälkä. Se ei ollu kuitenkaan vissiin mitään herkkumuonaa, ku Tiitu oksensi kaikki lattialle. Siltä tuli vielä päivälläki oksu. Vaikka kyllä multaki tulis, jos pelkkiä heiniä olisin syöny. Mitenkähän lehmät ja lampaat tulee toimeen pelkällä heinällä?

Äispä kyllä sanoi, että illalla Tiitu saa keitettyä riisiä ja raejuustoaki. Sittenhän sillä onkin joku latkoveketaristidieetti. Kuulosti jo vähän paremmalta, mutta kyllä koiran pitäis lihaaki saada syödä ainaki joka päivä. Vaikka kyllä raejuusto on hyvää. Ja muutki juustot. Mä sain tänään jonkun juuston jämät ja se hais ihan samalle ku hikiset sukat. Kumma ku sama haju sukissa ei oo yhtään herkullinen, mutta juustossa se saa kuolan valumaan. Tää on omituinen asia, pitää vissiin taas tutkia.

Kirjoitti Morse

Mentiin äispän kanssa eilen lentokentälle. On me siellä ennenki oltu, mutta ei oo ennen päästy sisälle. Äispä käski meiän olla nätisti, ettei kukaan ajais pois, mut kaikilla oli siellä niin kiire, ettei ne olis varmaan edes ehtiny ajaa meitä mihinkään.

Ei me nähty yhtään lentokoneita vaikka kuljettiinkin pitkin poikin käytäviä ja yritettiin niitä etsiä. Ihan kamalan paljon siellä oli vaan ihmisiä, jotka meni ristiin rastiin. Niiltäki oli varmaan lentokoneet hukassa. Äispä välillä katto jotain tylsää telkkariohjelmaa siellä lentokentän sisällä. Ei siin telkkarissa ollut mitään kuviakaan, pelkkaa kirjotusta vaan. Sit se mumisi, et jaa, tonne pitää mennä ja sano, et nyt mennään. Meille tuli vähän kiire, kun piti haistella joka puolelle ja sitten jalat liukasteli, ku se lattia oli vissiin tehty jostain lasista tai jäästä.

Kun me lopulta pysähdyttiin, niin vähän ihmeteltiin, että mitäs tää nyt on. Siellä pysähdyspaikassa oli vielä enemmän ihmisiä ku toisessa paikassa ja kaikilla oli isoja kasseja ja pusseja. Me vaan haisteltiin niitä kasseja ja yritettiin löytää salaisia tavaroita. Vaikka tehtiinki tosi hyvää tutkimustyötä, ni ei löydetty mitään hämärää eikä edes herkkuja. Me nähtiin muita koiria kans ja sanottiin niille tosi selkeesti, että tää on meidän tullihomma, menkää  pois! Ette te kumminkaan tiedä edes, mitä pitäis tehdä! Häipykää! Hyvin ne kaikki meitä usko, mutta äispä sano, ettei ihan niin kamalasti tarttis pomottaa vieraita koiria.

Me sit vaan jatkettiin kassien ja ihmisten nuuhkuttamista ja yhtäkkiä tuli nenään tuttua haisua! Me haistettiin ispä! Se oli ollu vissiin siellä lentokentällä vaikka kuinka kauan, ku ei kerran ollu kotona. Arvatkaapa, oltiinko iloisia, ku löydettiin se. Meiän piti tullata se ihan kokonaan päästä varpaisiin ja sen kassi kans. Ispä lähti meiän kanssa ulos sieltä lentokentästä ja sit me ajettiin autolla takas kotiin. Matkalla mietittiin, et voitais ihan hyvin ryhtyä ihan kokopäiväsiks tullikoiriks. Se on hauskaa hommaa.

Oli aamuyö ja laiva oli juuri irronnut satamasta. Käytävillä kajahteli vielä muutaman väsyneen haukahduksen kaiku, mutta pian sekin hiljeni. En saanut kuitenkaan unta moottoreiden jylinältä. Apurini Titi-Uu oli väsähtänyt pitkästä ajomatkasta ja annoin hänen nauttia lepohetkestä. Huomenna olisi kiireinen päivä.

                                                 ww-mrmorse.jpg

Olimme lähteneet matkalle saadaksemme vastauksen kadonneen Loimun arvoitukseen. Edessä olevan tehtävän pohtiminen piti minua hereillä pitkään, mutta lopulta vaivuin uneen aaltojen rauhallisessa keinunnassa.

Aamulla aloitimme tutkimukset. Nuuskimme laivan kannen läpikotaisin ja luimme meille jätetyt salaiset viestit. Yritimme hoitaa viestien vaihdon hienotunteisesti ja nopeasti. Tällä kertaa meillä ei olisi varaa pilata tärkeää tehtäväämme. Nappulavarastoomme täytyi saada pikaisesti täydennystä, muuten meidät paha perii.

                                 ww-mrmorse2.jpg   ww-mrmorse3.jpg

Tutkimuksieni kriittisimmässä vaiheessa Titi-Uu joutui joutui tahtomattaan vaikeuksiin. Vaikka sanonkin tahtomattaan, oli syy silti kokonaan hänen. Ei edes hurmaavan neitokoiran sovi solvata laivan esimmäistä perämiestä tylsäksi turisijaksi ja kapteenia onnettomaksi navigoijaksi. Minun piti käyttää kaikki diplomatian kykyni saadakseni Titi-Uu jälleen vapauteen.

                                          ww-mrmorse4.jpg

Onnettoman tapahtuman jälkeen päätin vaivihkaa lähteä tiedustelemaan kapteenilta hänen osuuttaan mystisesti kadonneen Loimun kohtaloon. Valitettavasti Titi-Uu seurasi minua sinnikkäästi enkä koskaan saanut mahdollisuutta keskustella kapteenin kanssa kuin mies miehelle.

                                                   ww-mrmorse5.jpg

Toisaalta, Titi-Uun irrationaalinen käytös johti meidät lopulta ratkaisun äärelle. Juuri kun olimme poistumassa kannelta, silmäni osuivat seinälle asetettuun renkaaseen. En heti ymmärtänyt, miksi rengas minua kiehtoi, mutta yhtäkkiä kaikki selvisi! Rengas oli pelkkä kulissi, ainoastaan pateettinen yritys piilottaa arvokas jalokivi. Sehän oli ihan silmiemme edessä! Kuinka olinkin voinut olla niin sokea, etten ollut osannut lukea renkaan selkeää viestiä.

                                                   ww-mrmorse6.jpg

Loppumatkan ajan pidimme Loimua tarkasti silmällä ja varoimme visusti paljastamasta löytöämme. Vasta perille päästyämme voisimme julkistaa tietomme.

Olin yllättynyt, kuinka helposti loppujen lopuksi ratkaisimme arvoituksen. Vaikka Titi-Uu ei aina ymmärräkään pitää ajatuksiaan ominaan, on hän minulle kuitenkin paras mahdollinen apuri. Hänen ansiostaan saimme lepäillä loppumatkan ja antaa hyttipalvelijoiden pitää huolen hyvinvoinnistamme.

Meiän talossa asuu salainen koira. Se on harmaa ja siltä lähtee kauheesti karvoja. Me ei olla koskaan nähty sitä, mut ihan selvästi se liikkuu joka puolella. Sellasissakin paikoissa, mihin me ei päästä. Niinku kirjahyllyn päällä ja keittiön työpöydällä.

Kyllähän me mieluusti istuskeltas työpöydällä, mut äispä ei anna. Se salainen kolmas koira varmaan istuu siellä salaa sillon ku me nukustellaan.

Tänä aamuna äispä taas ihmetteli, et missähän se koira on, ku lakas portaita. Kihveli tuli ihan kuprulleen koirankarvoja eikä ne voinu olla meistä, ku meiän karvat on valkosia tai ruskeita. Kaikki kihvelin karvat oli harmaita. Me annettiin sille koiralle nimeks Vili, ku sen täytyy olla ihan hirmeen nopee ja vilistää aina näkymättömiin. Joskus se on juonu meiän vedetkin ja syöny ruuat ku ei oo huomattu. Ja sit se jättää tassunjälkiä matoille. Me ei koskaan jätetä mitään jälkiä, ku me ollaan siistejä. Vili taitaa olla aikamoine suttupytty.

Nyt aletaan tehdä salaisia tutkimuksia ja etsiä Vili. Jos meillä kerran on kolmas koira, ni se pitää löytyä että voidaan vähän jutella sen kanssa ja sanoo, ettei tarttis sotkee niin kauheesti. Ainakaan niitä harmaita karvoja ei tarttis levitellä pitkin poikin.

Kun kerran ollaan nähty aika monta ulkomaata, aateltiin että voitais vähän jakaa näitä kokemuksia ja antaa pikku vinkkejä matkojen varalle. Tehtiin yhdessä tällanen lista, joka ei varmaan oo ihan täysin kattava, mutta saa siitä ainaki vähän viitteitä. Ihan pakosta meiän täytyy keskittyä vaan automatkailuun ja vähän laivoihinki. Ei olla vielä päästy testaamaan lentämistä.

– Pidä huoli, että pääset mukaan reissuun. Hyvä konsti on rynnätä autoon heti kun ovet aukeaa. Matkalaukun päällä istuminen toimii kans, mut sillon täytyy varmistaa, et istuu oikeen laukun päällä.

– Alkumatkasta kannattaa pitää jonkin verran meteliä, että pääsee ekalle reissupissille nopeesti. Sillä tavalla saa parhaiten tietoa siitä, mihin suuntaan ollaan menossa.

– Moottoritieajon aikana on parasta vaan tsillailla. Pian on kuitenkin odotettavissa jotain kiinnostavampaa. Paitsi jos takana ajaa suuria rekkoja, ne täytyy ehdottomasti hätistellä pois tai käskeä kuskia ajamaan nopeemmin.

– Pysähdyspaikoissa on muistettava vaatia ruokaa. Jos ei ihan liharuokaa saakaan, niin ainakin hyvät herkkupalat on paikallaan.

– Mahdollista hotelliyöpymistä varten kannattaa sopia vahtimisvuorot. Ne on siitä kummia paikkoja, että aina joku liikkuu oven ulkopuolella ja niille liikkujille täytyy kertoa, mikä on meiän huone.

– Valitse sellanen hotelli, jossa on koirien vesiallas valmiina, ettei tartte kanniskella juomakuppia autosta. Sellasia koiraystävällisiä hotelleja on ainaki Italiassa ja Ranskassa. Vesiallas on usein asennettu hotellin kylppäriin pöntön viereen. Se on niinku lavuaari, mut paljon matalammalla. Just sopivalla korkeudella koirille. Ennen käyttämistä se kannattaa kuiteski pestä oikeen tosi huolellisesti, ku ollaan kuultu, et ihmiset käyttää sitä ihan muuhun tarkoitukseen.

– Aamupala on hotellissa tosi tärkee ja siitä on aina pakko muistuttaa mukana matkaavia avustajia. Yleensä ne onki ihan kiitettävästi tarjoillu meille aamupalan huoneeseen. Maukkaat kinkkupalat ja juustosiivut on hyvä alku päivälle.

– Olis hyvä, jos hotellissa olis parveke. Se on oikeen kätevä ulkomaitten seurailupaikka.

– Jossain ulkomaitten rajoilla on vielä tullitarkastuksia ja sillon kannattaa olla jämäkkänä. Mitä reippaammin arvostelee vaikka tullimiesten tai -naisten univormua, sitä nopeemmin pääsee jatkamaan matkaa.

– Oo utelias. Ulkomaat on siitä kummallisia paikkoja, et niissä on ihan outoja haisuja. Kannattaa tutkia tarkkaan kaikki paikat ja yrittää kans päästä kosketuksiin alkuperäisväestön kanssa. Sellanen avartaa.

– Jos joudut laivamatkalle, ni sillon on syytä ihan ekaks ettiä koirien ulkovessa. Ei se haittaa, vaikkei aina ihan vessaan saakka ehtiskään, kuhan ehtii ulkokannelle. Laivan purserin toimiston edessä ei kuitenkaan oo suositeltavaa nostaa jalkaa.

– Sit vähän kielitaidosta. Ainaki Italiassa kannattaa olla tarkkana, ettei sekota sanoja kani ja koira. Meki luultiin, et meiän hotellihuoneessa on kaneja, ku yks siivoojatäti sano niin (cane, toim.huom.), mut se puhuki meistä!

Me voidaan joskus jatkaa tätä listaa, ku tulee esiin uusia juttuja. Toivottavasti kuitenki tääki vähän auttaa, ku ootte lähössä reissaamaan.

Tänään tapahtu ihan kamalaa! Oltiin lenkuralla ispän kanssa ja ihan melkeen jo kotona takas, kun Morselle tuli mieleen mennä toiselle puolelle tietä moikkaamaan paria russelia aidan takana.

Se vaan vetäs päänsä pois kaulapannasta ja lähti tien yli vaikka takaa tuli auto. Onneks se huomas auton melkeen heti ja käänty takas, mut se auto ehti tönästä Morsen jalkoja. Ispä huomas heti, mitä tapahtu, muttei se ehtiny tehdä mitään. Eikä se auto ees pysähtyny.

Sit me tultiin heti kotiin. Morse nilkutti vaan ihan vähän aikaa ja käveli sitten loppu matkan kunnolla. Äispä ja ispä lähti heti viemään Morsea eläinlääkärille, ku ne halus mennä tarkistuttamaan, ettei luita vaan ollu menny poikki. Onneks ei ollu, sillä on vaan pintahaavoja jaloissa. Sitten se lääkäri pisti Morseen pari piikkiä, ettei se saa sokkia ja ettei satu. Mä en tiiä mikä on sokki, mut oisko se sellanen juttu, että kissat ei kiinnosta. Morse nimittäin oli nähny siellä lääkärin odotushuoneessa toooosi suuren kissan, muttei yhtään piitannu. Olikohan sillä sillon se sokki? Se lääkäri oli kans sanonu, et Morsella kävi tosi hyvä tuuri ja onni ja et sillä autonkuljettajalla ei ollu mitään käytöstapoja, ku ei pysähtyny kattomaan miten oli käyny. Mun mielestä sillä kyllä oli huonot käytöstavat.

Morse oli kuulemma tavannu siellä eläinlääkärissä kivan tyttökoiranki. Sen nimi oli Mieke ja se oli tullu rokotuksia saamaan. Mut ei Morse siitä kauheesti piitannu, vissiin siks ku sillä tais olla se sokki. Miekekin on kotoisin samanlaisesta koirien tarhasta ku mä.

Äispä on lelliny Morsea nyt illalla. Se sai ruuanki sänkyyn, ku ei jaksanu mennä keittiöön syömään! Ei mua kuitenkaan yhtään harmita, täytyyhän mun parhaan kaverin tulla pian taas kuntoon. Sitä paitsi mä pääsen pari päivää yksin lenkuralle ja saan haistella kaikkia hienoja haisuja ihan ekaks.

Titi-Uu

Mä vaan kuuntelen      pohdintaa.jpg

Ihan ekaks aateltiin sanoa, et tästä lähtien kutsutaan emäntää äispäks ja iskää ispäks. Ai mikskö? No tietysti siks, että ne kuulostaa kivoilta ja pehmosilta sanoilta ja sit vielä, et eihän ne oikeesti oo meiän iskä ja emäntä (tai no, äispä on meiän emäntä). Sit haluttiin yhtenäistää termiistöjä. Näissä lokeissa me vasta noi kivat sanat nähtiin eka kertaa.

Saatiin muuten tänään tietää, et nyt on julkastu tutkimus siitä, et oikeesti naiset ei puhu sen enempää ku miehetkää (kattokaa vaikka täältä: http://www.sciencemag.org/cgi/content/full/317/5834/82)

Vaikee kyllä uskoo, että näin olis. Meillä ainaki äispä puhuu ja puhuu vaikka kukaan ei kuunteliskaa. Tai sit sil on jotain näkymättömiä kavereita. Lisäks Titi-Uukin on koko ajan äänessä eikä sitä saa hiljaseks ku vähäks aikaa, ku mä kerran rähästän. Sillä tuntuu olevan hirmeesti asiaa kaikille. Yleensä sen asiat koskee leluja tai ruokaa tai ulkona tallustavia koiria. Sit ku ulkona hiipii kissoja, ni mullaki on siihen kyllä sanomista.

Mä luulen, että teen ton tutkimuksen uusiks. Täytyy varmaan koota tosi kattava vertailuryhmä. Toihan oli tehty joittenkin opiskelijoitten joukossa ja kaikkihan sen tietää, et opiskelijat puhuu ihan koko ajan. Jos ne ei nuku. Taianki alkaa heti kerätä porukkaa. Vai pitäisköhän jättää syksyyn, hmm? Sit ois varmaan enemmän vapaaehtosii, ku syksysin kaikki haluu aina alottaa jotain uutta niinku airopikkii, epsanjan kieltä tai sukeltamista.