You are currently browsing the category archive for the ‘Ulkomaat’ category.

Käytiin eilen pitkästä aikaa Hollannissa siellä Morsen ekassa kodissa. Äispä vaan sano, et nyt kyytiin ja sitten me mentiin. Sen ei tarvinnu yhtään odottaa.

Ei me heti kyllä tiedetty, mihin mennään, mutta arvattiin aika pian. Moniquen kanssa vähän juostiin ja juteltiin ja sit lähettiin pois. Aika tylsän lyhyt kyläilyreissu. Äispä kuitenki hais kaikille pikku rääpäleille. Se sano, et oli käyny kattomassa kaheksaa russelivauvaa! Miksköhän meille ei niitä näytetty?

Sit käytiin kans jonkun ison kaupan pihalla. Se ei varmaan ollu pienten koirien erityinen herkkukauppa, ku en päästy mukaan. Sellaseen me päästään. Joskus. Sit se vaan tuli takas ja sano, et nyt nasta lautaan ja nupit kaakkoon. Ei tajuttu. Etelään päin mehän oltiin menossa. Vaikka ei se kyllä aina muutenkaan tiiä, mihin on menossa. Ei sillä ollu nastoja eikä lautojakaan, mutta jonkun uuden seedeen se oli ostanu ja soitti sitä koko matkan ja laulo mukana vaikka parempi olis ollu, ettei olis hoilottanu.

Luulenpa, että tämä on lumiukon jämä.

Tänään me käytiin Laakenin puistossa. Sielläkään ei olla oltu pitkään aikaan. Arvatkaapa oliko myyrät innostunu, ku lumet oli sulanu? No oli, ja ihan kamalasti. Me kaivettiin ja kaivettiin niitten kasoja ja yritettiin taas saada ees yks myyrä kiinni, muttei saatu vieläkään. Myyrät on vissiin ihan hirmeen nopeita eläimiä niinku joku kepardi vaikka.

Mitenniin pitäs mennä pesulle?

Mainokset

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Aika pitkään aikaan ei olla päästy reissuun. Eipä kyllä olla nähty meiän autoakaan missään. Se vaan yks päivä katos ja noi tuli kotiin jollain hassulla, turkoosilla kärryllä. Ei siihen olis koiriakaan sopinu.

Onneks meiän oma auto tuli takas perjantaina ja heti äispä meni kauppaan. Kyllä oli jo aikaki, ku vähän alko näyttää siltä, että meiän herkkuruuat olis ollu ihan loppu. Saatiin vaan sellasta tavallista.

Eilen ihmeteltiin, ku naapurista kannettiin lattioita ja kattoja ulos ja melkeen ei huomattukaan, että äispä meni autolle. Yhtäkkiä kuultiin, et ettekste tuukkaan. Ohoh! Me juostiin ihan täysillä autoon ja hypättiin koppeihin. Sillon ku sanotaan, et nyt mennään, ei kannata yhtään jäädä haikailemaan. Voi vaikka jäädä kyydistä. Ei me tiedetty, mihin mennään, mut aika pian taas arvattiin, et tietty Moniquen luo Hollantiin.

Siellä Hollannissa on aina paljon koiria, varsinki russeleita. Nyt siellä oli russelivauvoja, vaikka kyllä ne jo osas juosta ja syödä muutaki ku niitten äitiä. Ne on aika ahmatteja. Sit siellä oli kans Ayla. Seki on vasta vauva, mut paljon isompi, ku ne toiset vauvakoirat. Oikeestaan tätä ei kehtais sanoa, mut se oli isompi ku me vaikka oliki vasta ihan pieni.

Äispä sano, et meilläki vois olla joku tollanen niinku Ayla. Ihan pöljää! Ei meillä vois! Se vaan riekku ees taas eikä yhtään totellu mitään. Meni kaikkiin puskiinki ja ojiin. Äispä ei varmaan oo ajatellu ollenkaan. Mehän jouduttas koko ajan vahtimaan ja opettamaan sellasta riekkujaa. Ei paljoo huvittas. Ja missä se nukkuiski ja ei sille olis autossakaan paikkaa. Ja sit se varmaan söis meiän ruuatki. Onneks äispä ei ottanu sitä mukaan, ku lähettiin kotiin. Huh, ku hyvä!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Ayla ja russelivauva. Ne oli kauheen nopeita!

Nonniin, nyt ollaan taas kotona eikä kertaakaan päästy kirjottamaan, missä me ollaan käyty. Tosi epistä meistä. Äispä vaan ite istui välillä kaikkien koneitten edessä ja puhisi. Meille se sano, et kesällä pitää olla ulkona. Kyllä me sit ulos mentiinki.

Me ajeltiin aika monta päivää Suomea päin ja nukuttiin matkamökissä yöt. Sit me tultiin meiän toiseen kotiin ja juostiin vaan pitkin metsiä ja ryteikköjä. Morsella oli aluks vähän ikävä, ku se olis vaan halunnu matkustaa.

Välillä me käytiin Mikkelin lähelläki ja uitiin Puulavedessä ja oltiin veneessä kans. Yhessä veneessä oli sellaset kummalliset kepit eikä yhtään moottoria. Ne kepit vaan laitettiin veteen ja vene liikku. Äispä sano, et ne oli airot.

Outo juttu toi airo

Outo juttu toi airo

Ollaan me uitu muuallaki, niinku esimerkiks Spitaalijärvessä ja puroissa ja meressä. Se Spitaalijärvi oli aika lähellä ja siellä voi käydä retkelläki ja paistaa makkaraa. Sellanen makkaranpaistoretki on kyllä ihan huippuu.

Uimamaisterin aamutreenit

Uimamaisterin aamutreenit

Saunassa me käytiin vaan sitä lämmittämässä, mutta ei me muuten saunottu. Äispä kyllä yritti sanoa, et vois saunassa koiratki olla, mut ei meiän mielestä. Siellä oli nurkassa sellanen outo laatikko, jossa oli kiviä ja siitä tuli ihan liian omituista ääntä ja pihinää. Melkeen ku ukkosta. Äispä oli kyllä tosi rohkee, ku se uskals istua siellä vaikka kuinka kauan joka päivä. Mut se ei pelkääkään ukkosta yhtään.

Saisinko makkaraa, kiitos

Saisinko makkaraa, kiitos

Nähtiin me aika paljon kaikkia meiän ihmiskavereitaki ja Tiitu kävi Justuksenki luona. Justus on mäyräkoira ja se vähän pelkäs Titi-Uuta.

Takas tänne kotiin me tultiin ekaks laivalla ja sit taas ajeltiin autolla. Aika kauan kesti ennenku oltiin perillä.

Kiireisiä laivakoiria

Kiireisiä laivakoiria

Matkalla meille kävi yks jännä juttu. Me nähtiin ihan oikee ja elävä villisika! Oltiin Hollannissa yhessä metsässä ihan vaan muina koirina juoksentelemassa, ku yhtäkkiä melkeen törmättiin siihen sikaan. Se söi mustikoita. Vähänks me sille sanottiin, et menis johonki muualle. Kyllä se totteliki meitä. Äispä luuli, et meitä pelotti se villisika, mut se oli kyllä ihan väärässä. Ei kai kukaan nyt yhtä villisikaa voi pelätä!

Tää on vähän niinku ittensä toistamista, mutta meillä on ollu kiire! Niin kiire, ettei oo yhtään ehitty tähän koneelle. Ekaks meillä oli Lotta kylässä ja sit Mikko ja sit meillä on kauheesti pakattu ja sit on ollu reissuressiä ja sit eilen, voitteks uskoo, meiät vietiin vielä koiratohtoritätin luo!

Se oli kyllä ihan vikatikki, ku lääkettä sai vaan madot ja punkit. Miksköhän äispä ei vieny vaan niitä meiän elukoita sinne lääkäriin? Ei meitä siellä olis tarvittu. Sitäpaitsi se lääkäri meinas myrkyttääki meiät. Ekaks se työns suuhun niille madoille jotain (eikä madot ees asu meiän suussa) ja sit se anto sellaset namupalan näköset pötköt. Ei syöty. Äispä otti ne mukaan ja sano, ettei ne oo yhtään myrkkyä, ni sit kotona kyllä syötiin.

Nyt me ollaan sit lähössä johonki reissuun, ku matkamökkiä on pakattu hiki päässä. Jos me ehitään ja päästään johonki koneen viereen, ni kerrotaan kyllä, missä ollaan.

Terve vaan kaikki kamut, meillä tais alkaa kesäloma!

Tossa alla me ollaan viime lauantaina Monschaussa. Sillon oli vähän sateista. Nyt on kyllä ihan kuumis-luumis.

w-koirat monschau

Meillä eilen tuli yhtäkkiä mieleen, et olis varmaan hyvä, jos mentäis johonki. Yritettiin äispälleki sanoa, et mennään autolla ja se ymmärsi! Me on taidettu osata kouluttaa sitä aika hyvin.

Ei heti tiedetty, mihin mennään, mut sit huomattiin, et ollaan Hollannin tiellä. Ulkona sato ihan kamalasti, eikä me oikeen nähty ees ulos kunnolla. Onneks sentään nähtiin lehmiä ja heposia. Niille on aina tärkeetä kertoa, kuka menee autossa ohi.

Baarle-Nassaussa oli tietysti Monique ja Theo ja me juostiin ja jätettiin niitten koirille paljon viestejä. Äispä pisti meiät taas autoon välillä, mut jätti onneks oven auki, ni nähtiin kaikki ja voitiin osallistua keskusteluun. Ja sit tapahtu kummia! Siihen ihan meiän eteen tuli Sasha ja Fitz! Ne on jotain Pelkian laakenin paimenkoiria, vähän isompia ku me. Sillä Sashalla oli just vauvoja ja se oli vähän tärkee. Fitz on sen veli. Me ollaanki oikeesti Pelkiasta! Älkää tulko tähän autoon, tää on meiän! me sanottiin niille. Mikshän meille kukaan ei ollu kertonu, et Moniquen luona asuu sellasiaki koiria. Taas on meiltä pimitetty tietoa. Ei oo reiluu.

Kotona taas äispä lähti meiän kanssa kävelemään. Me saatiin kiskoa sitä ihan tosissaan, et se kävelis vähän nopeemmin. Se on hidas! Sit yhtäkkiä, ku ensin oltiin nähty se yks kissa, me löydettiin lammas! Tuleekohan Titi-Uusta nyt lammaskoira, ku se meni moikkaamaan sitä lammasta. Nähtiin me sit vielä meiän tutut aasit ja riikinkukot. Niillä on ihan kamala ääni.

Mä oon nyt lammaskoira!

Mä oon nyt lammaskoira!

Eilen tooosi, tooosi aikaisin meillä oli kotona ihan selvää matkaressiä. Ihmiset nousi ylös ja alkoi tehdä eväitä ja heittää vaatteita kassiin ja sitten ne kans puhui välillä aika kovaa. Siitä tiedettiin, että ressiä on. Me yritettiin nukkua, mutta eväitten tekeminen on kyllä niin tärkeetä, et sillon oli pakko nousta.

Pidettiin kans huolta, et meitä ilman ei lähdetä mihinkään! Heti vilahdettiin autoon, kun ovi aukes. Me ajettiin aika kauan vaikka välillä kyllä pysähdeltiin ja syötiin eväitä. Kahvia me ei juotu, vettä vaan. Taas kerran me pysähdyttiin ja sillon oltiinki jossain sisällä. Äispä sano, et se on parkkitalo ja että meiän ei tulis siellä kuuma. Ihan viilee paikka.

Sit aika pian äispä tuli ihan yksin takas ja sano, et lähetään kotiin. Häh? Eihän me ees olla oltu missään. Kuitenki lähettiin ja äispä ajo kaikenlaisia pikku teitä ja mutkia ja mäkiä. Välillä se huus, et Kato, linna! tai et Onpas kaunista! ja Taas linna! Ei me niistä välitetty. Onneks se pysähty aina välillä ja me päästiin kaivamaan myyriä. Lopulta tultiin taas kotiin.

Aateltiin, et olipas tyhmä reissu, ku ei mihinkään ees menty oikeesti. Äispä anto onneks meille kotona lihaluut ja sano, et oltiin oltu tosi kilttejä siellä Saksassa. Vai että Saksassa käytiin! Olipas oikeen huijausreissu. Oisko ollu vaikeeta kertoa se vähän aikaisemmin, täh? Hyvä silti, et saatiin ne luut.

Lopultakin päästiin kertomaan matkajuttuja! Ihmiset on ihan kummia, ku ei muka ehi päästää koneelle tai sit vaan kirjottelee omiaan. Niin pölhön ihmismäistä!

Me lähettiin autolla ja niin ku aina, lötköteltiin matkapokseissa. Meiän reissumökki tuli meiän takana. Sellanen on kyllä vähän tylsää reissaamista, ku ei nähä mitä autoja meiän perässä ajaa.

Oltiin välillä siinä matkamökissä yötä ja sit taas mentiin. Yhtäkkiä tapahtu jotain outoo ja meiän auto meni rikki. Me oltiin monta päivää Resdenin kaupungissa ja välillä oltiin siellä mökissä ihan ypöinäki, ku noi meni vaan kaupunkiin. Meki oltais menty, mut oli kuulemma liian kuuma. Niin oliki, ihan kuumis, luumis.

Ku taas päästiin jatkamaan matkaa, me ajettiin Prahan ohi. Se on Tsekinmaalla. Siellä oli kauheen huonot tiet, koko auto vaan pomppi. Sit käytiin jättämässä matkamökki yhelle autiolle leirimysalueelle ja taas lähettiin. Meiän mielestä oltiin vähän hukassa, ku vaan seisoskeltiin ja ihmeteltiin, mut me kyllä oltiin oikeesti Brnossa. Ja sit tapahtu jotain kummaa! Meitä lähesty yks mies ja se näytti jotenki tutulta. Hei, me tunnetaan sut! sanottiin ja ryntäiltiin. Se oli meiän Mikko! Mitä kummaa se siellä pitkällä oikeen teki? Outoo. Se tuli meiän autoonki.

Yks päivä me käytiin Olomoucissa ja kuunneltiin skaaloja. Me ei tiietä, mitä ne skaalat on, mutta Mikko sano niin. Se onki kauheen viisas. Se osas puhua sitä kummaa kieltäki.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Tuolta niitä skaaloja kuului.

Siellä leirimysalueen lähellä oli vähän kuivunu joki.

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Pitäisköhän tätä vähän kastella?

Me tehtiin aika paljon töitäki siellä Brnossa. Oltiin nääs punkkipyydyksinä. Äispä meinas ihan hermostuu, ku saatiin oikeen tosi monta punkkia kiinni.

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Ei saa häiritä, me tehdään töitä!

Kotimatkalla me ajettiin jonkun idässä olevan vallan läpi. Siellä oli vuoria niinku Sveitsissäki, ja niitä punkkejaki.

Vuoria oli vahdittava!

Vuoria oli vahdittava!

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Tollanen peikko anto meille juomavettä siellä itävallassa

Kotonaki vielä löydettiin niitä punkkielukoita. Morse vissiin katto yhtä punkkia vähän liian pitkään.

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Siinä se kököttää, ihan melkeen silmässä

Tiitu taas istu yhen päälle ja se punkki meni melkeen peppuun. Onneks äispä ei siitä mitään kuvaa ottanu. Olis ollu vähän noloa.

Taitaa olla reissu edessä. Täällä on ihan selvästi havaittavissa matkaressiä ja pakkaamishermostelua. Se on kyllä vähän rasittavaa. Ja sitten se, ettei oikeen tiietä, mihin mennään. Tolla matkamökillä kyllä ollaan vissiin lähdössä, kun noi sitä niin kauheesti täyttää.

Me yritetään vaan haukotella ja olla kuuleina. Silleen voi opettaa ihmisiäki olemaan rauhallisia. Vaikka ne on kyllä kauheen hankalia oppilaita. Niitten päähän ei mikään oppi tunnu menevän.

Jos ei ehitä ennen reissua mitään enää kirjottaa, ni sit sen jälkeen kerrotaan kyllä, missä oltiin ja miksi. Näkymisiin ja kuulemisiin vähäks aikaa!

Arvatkaa, onks ollu karmeeta? Äispä vei Tiitun yks aamu lääkärille eikä yhtään ekaks sanonu, mihin ne menee. Se vaan sano, et nyt mennään.Onneks ei kaikkien tarvinnu mennä, ni oli niinku vaan puolikas kärsimys.

Se lääkäritäti oli pistelly Tiitun nahkaa ainaki kaks kertaa ja nyt äispä tiputtelee jotain rasvatippuja Titi-Uun silmiin joka päivä. Saatiin me jotain sellasia valkosia nappuloitaki. Äispä murusti ne ja laitto murut kinkun sisään. Kyllähän me kinkkua syödään, mutta valkoset murut ei oikeen maistu. Äispä kyllä sano, et ne murut oli madoille. Vissiin ne tarttee taas ruokaa eikä tykkää mistään kinkusta.

Onneks päästiin vielä matkailemaan, ettei ihan älyttömäks nää jutut menny. Lauantaina me käytiin Hollannissa ja nähtiin Moniquen hevonen ja aika monta Morsen sukulaista. Sit sunnuntaina oltiin Hallen metsässä. Siellä hais ihan kamalan paljon sinisille kukkasille ja me jouduttiin poseeraamaan niitten haisukukkien joukossa. Mieluummin oltais kyllä juostu. Kyllä me sitten vielä juostiinki. Kotona vielä rillattiin. Ei ollakaan tänä vuonna ennen vielä saatu rillikanaa. Oli aika maukas läkähdyspäivä se sunnuntai.

Mää en jaksa enää!

Mää en jaksa enää!