You are currently browsing the category archive for the ‘Vääryyksiä’ category.
Ollaan oltu kauan hiljaa. Ei me olla millään lomalla oltu, mutta muuten vaan kirjottamatta. Ois meillä ollu monta kertaa asiaakin, mut ei oo koskaan ehitty koneelle asti.
Nyt on kuitenkin pakko sanoa yks juttu. Tai sitten monta juttua. Se alko eilen, ku äispä meni apteekkiin. Ens se vaan nukku ja nukku ja nukku ja sit yhtäkkiä se hyppäs ylös ja sano, et nyt on kiire. Sit se oli jo ulkona. Kauhee hösöttäjä! No, sit ku se tuli takas, silloli juustoa mukana! Ihmeteltiin vähän, et saako apteekista juustoaki, mut äispä sano, et oli käyny myös torilla.
Se sano, et toinen juusto oli 8 vuotta vanhaa pyreneesiläistä. Me oltiin kyllä sitä mieltä, että kun se kerran oli vanhempaa ku Morse, meiän olis pitänyt saada se kokonaan. Ei saatu. Äispä sano, et Tiitu ei meinannu pysyä housuissaan vaikkei sillä mitään housuja ollutkaan. Onneks sentään saatiin juustoa jonkun verran, muttei kyllä yhtään tarpeeksi.
Myöhemmin äispä rupes tekee lihipullia ja sit me sanottiin, että nyt meiän kyllä tarvii saada kunnon lihipullaruokaa. Arvatkaa mitä? Me saatiinki. Parempaa ei voi ollakaan!
Lihipullat pisti Tiitun pyörimään ja hyörimään
Tänään äispä taas pilkko juustoa, sellasta toista, mikä ei ollu niin kauheen vanhaa tai ainakaan vanhempaa kuin Morse. Sit se vei ulos viltin ja sano, et nyt meitä tarvittais. Tottakai mentiin viltille, ku kerran tarvittiin. Vähänkö se huijas meitä, se alko leikata meiän kynsivynsiä! Onneks saatiin niitä juustonpaloja kans. Saatiin me tänään simpukoitaki, mut Morselta tuli siitä oksu. Äispä sano, ettei enää saada simpukoita vaikka kuinka vinguttais. Ei se kyllä mitään haittaa, jos saadaan vaan lihipullia.
Morse ei tykänny kynsivynsien leikkaamisesta ja meni perunapeltoon makaamaan.
Mä pääsinki tänään äspän kanssa ihan yksin aamulenkille. Paitsi et ei se kyllä ollukkaan mikään lenkki. Se vei mut eläinlääkäriin. Äispä sano siellä odotushuoneessa, et ei mun tarttis itkee, ku ei siellä mitään kamalaa kuitenkaan tapahdu.
Mä mitään itkeny! Mä hyräilin. Silleen että: Meee ooolllaaaaankiii nyyyt lääääkääriiiillääää, hyyyy, hyyyyyy, hyyyyy. Koooohtaaa meee läääheeetäään täääältäää uuloooos, hyyyyy, hyyyy, hyyyy. Ittekki se joskus hymisee jotain lauluja, ni miksen sit mä.
Mua pistettiin siellä kaks kertaa. Siis kaks! Ei oo kyllä millään enää mitään väliä! Enhän mä oo kipeekään. No, sit me käytiin pikaisesti taas kotona ja käveltiin pankkiin. Siis äispä ja mä. Morse ei vieläkään päässy mukaan. Pankissa oli tylsää, piti taas hyräillä ajankuluks.
Sen jälkeen mentiin torille ja se oli hyvä mesta! Siellä oli ihania lihan lemukkeja ja kalan haisuja ja juustoo ja rillikanaa ja koiria, joita piti moikata ja kaikkee. Äispä osti yhen rillikanan ja sit se osti kukkia kans. Sit vasta me mentiin takas kotiin.
Äispä lähti vielä kauppaan ja sit se lähti Morsen kanssa johonki. Ja jätti mut yksin kotiin! Vaikka mua oli pistetty! En kyllä tykänny yhtään. Morse hais ihan oikeelle lenkuralle, ku se tuli takas. Epistä, toinen pääsee oikeelle lenkuralle ja mun vaan piti mennä torille haistelemaan.
Onneks mä sain nuolla lautaselta peston jämät.
Eilen mä pääsin äispän kanssa ihan vaan kaksistaan lenkille. Sellaselle tyttöjen lenkille, mihin Morsea ei ollenkaan huolittu. Tai niin mä luulin. Aluks meni ihan hyvin, mut sit mä tajusin, me oltiin menossa eläinlääkärille! Epistä! En olis millään menny sinne sisään, mut äispä anto mulle frolikkeja ja sit mä menin. Frolikkien takia voisin mennä vaikka mihin.
Mun silmät on ollut ihan hassut jo monta päivää. Niistä on tullu vettä, vaikkei mulla oo ollu yhtään ikävääkään eikä oo itkettäny. Lääkäri sano, et mulla on tulehdus ja pitää pistää tippoja monta kertaa. Ei se sattunu yhtään, vaikka kyllä mua vähän pelotti.
Iltapäivällä mä pääsin oikeen kunnon lenkuralle. Morseki pääs, ku sen pitää kauheesti liikkua. Se on alkanu tulla vissiin äijäks, ku sen maha on kasvanu. Äispä osti jotain laihisnapojaki ihan sen takia ja tajuuttekste, et munki pitää niitä syyä vaikken oo yhtään äijä!
Tossa mä alan just käskee Morsee vähän liikkumaan lujempaa.
No sit tänään me lähettiin autolla ajamaan johonki, ja voi vitsi, tultiinki Hofstaadeen! Se on kiva paikka, ku siellä on vettä joka puolella ja paljon lintuja! Äispä kyllä ei anna mun yhtään ajaa niitä lintuja, vaikka ihan hyvin voisin.
Me juostiin Morsen kanssa pitkin metsiä ja rantoja ja mä kävin melkeen uimassaki. Morseki kävi, muttei niin syvällä ku mä. Vesi oli kyllä aika kylmää vielä.
Taidanpa mennä uimaan.
En meekkään, tuun pois!
Sit ku me tultiin kotiin, me saatiin onneks ruokaa – niitä tyhmiä laihisnapoja. Äispä sentään tajus laittaa jotain oikeeta lihaa niitten joukkoon. Joskus silläki leikkaa. Mä sain sit vielä appelsiinia ja porkkanaaki, ku ne on mun herkkua. Morse ei niistä tykkää.
– Titi-Uu
Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.
Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’
Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.
Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.
Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!
Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.
Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.
Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.
Äispä vei mut eilen lääkäriin. Emmä kyllä ekaks tienny, mihin ollaan menossa. Vähän kyllä ihmettelin, et miks äispä ei Titi-Uuta ottanu mukaan. Mut ei se kyllä yhtään haitannu, joskus on kiva olla ihan vaan kaksinki lenkillä. Saa niinku enemmän irti, ku ei tarvii pelätä, etä toinen löytäis vaikka parempia kissahaisuja ku mä.
Kyllä mä lopulta tajusin, et hei, täähän on se eläinlääkäritätin talo! Emmä tonne mee! Ei auttanu yhtään. Mulla on aika kauheesti viime aikoina kutissu toi haitariosasto. Äispä luuli, et mullon joku ihottuma, ku purin ja nuolin mun selkää siitä kohtaa, mistä häntä alkaa. Väärin se luuli. Kyllä mä yritin monta kertaa sanoa, et jotain pitäis tehdä.
No, se lääkäri sit teki. Vähänks mua nolotti, ku se alko kaivaa mun hanuria ja puristella pyllyä. Ihan selvästi se käytti mua jonain koe-eläimenä. Oli ihan pakko murista vaikka äispä yritti sanoa, et ei oo mitään hätää. Höh, oliks sekin mukana juonessa? Onneks sitä tutkimuselämöintiä ei kestäny kauheen kauan ja mä pääsin alas pöydältä ja sain alkaa omat ympäristötutkimukset.
Yhtäkkiä mä kuulin jotain tuttua ääntä. Oven takana oli ihan varmana kissa! Mun oli ihan pakko kertoa sille lääkärille, et nyt tänne on tullu kissa vaikka tää on vaan koirille tarkotettu paikka. Äispä käski olla hiljaa, mutten mä suostunu. Lääkäri vaan nauro ja anto mulle jonkun tyhmän pötkön. Söin sen vasta kotona. Ku me lähettiin pois, mä näin, et olin ollu oikeassa. Odotushuoneessa oli kissa! Äispä ei päästäny mua sinne vaikka ihan selvästi se kissaki olis halunnu tutustua muhun.
Kotona äispä käski mun olla ihan paikallaan ja työns sellasen putken kanssa rasvaa mun peppuun. Se sano, et nyt pitää tätä laittaa joka päivä kaks kertaa ja sit mennään taas sinne lääkärille. Mä en nyt oo ihan varma, et oonko samaa mieltä. Tää koko juttu on ihan hanurista.
Tää on vähän niinku ittensä toistamista, mutta meillä on ollu kiire! Niin kiire, ettei oo yhtään ehitty tähän koneelle. Ekaks meillä oli Lotta kylässä ja sit Mikko ja sit meillä on kauheesti pakattu ja sit on ollu reissuressiä ja sit eilen, voitteks uskoo, meiät vietiin vielä koiratohtoritätin luo!
Se oli kyllä ihan vikatikki, ku lääkettä sai vaan madot ja punkit. Miksköhän äispä ei vieny vaan niitä meiän elukoita sinne lääkäriin? Ei meitä siellä olis tarvittu. Sitäpaitsi se lääkäri meinas myrkyttääki meiät. Ekaks se työns suuhun niille madoille jotain (eikä madot ees asu meiän suussa) ja sit se anto sellaset namupalan näköset pötköt. Ei syöty. Äispä otti ne mukaan ja sano, ettei ne oo yhtään myrkkyä, ni sit kotona kyllä syötiin.
Nyt me ollaan sit lähössä johonki reissuun, ku matkamökkiä on pakattu hiki päässä. Jos me ehitään ja päästään johonki koneen viereen, ni kerrotaan kyllä, missä ollaan.
Terve vaan kaikki kamut, meillä tais alkaa kesäloma!
Tossa alla me ollaan viime lauantaina Monschaussa. Sillon oli vähän sateista. Nyt on kyllä ihan kuumis-luumis.
Mä löysin tänään meiän patterin alta ihan hirveen vanhan muumion! Äispä ei millään uskonu, et siellä oli muumio vaikka mä kuinka sille elekielellä ja ihan pikkusen vaan äänelläki kerroin. Tuu heti tänne! Täällön muumio! Kuuletsä! Eksä kuule mitään? Tuu nyt!
Lopulta se tuli ja sano, ettei siellä mitään ollu muka. Ihan varmana oli, kattois vaikka. Kyllä se sit suostu ähisemään polvilleen ja työntäämään kätensä sinne patterin alle. Eihän täällä oo muuta ku pölyä! se sano ja sen kädessä oli sellanen viis päivää vanhan koiranpennun kokonen karvakasa. Onpas, onpas, mä väitin, kato paremmin!
Sit se työs melkeen päänsäki sinne lattianrajaan ja lopulta näki sen muumion. Se oli ihan kaukana nurkassa. Äh, tää on pähkinä, äispä vaan sano ja anto mulle muumion. Ei oo pähkinä, ei oo. Tää on ihan aito Tutankhaamonin muumio, kyllä mä tiiän.
Mä kannoin sen muumion olkkarin matolle ja aloin riisua siltä kaikkia kääreitä, et äispä olis nähny et oon oikeassa. Se katteli kummissaan, et mikä juttu tää oikeen on. Sit se alko nauraa. Voi pöllö, se on kuivunut ruusukaali, äispä sano ja nauro lisää. Kyllä mäkin sit tajusin, etteihän se mikään Tutakhaamonin muumio ollukkaan, se oli vaan Rysselinkaalimuumio. Nyt se on vissiin kompostissa. Ihan oikeen muumiolle, mitäs tulee meille esittämään jotain Tutankhaamonia vaikkei ollu yhtään se.
Onneks äispällä oli maksapasteijaa leivän päällä ja mä sain kans. Ei jääny ihan kamalan paha mieli.
Titi-Uu
Oltiin tänään taas meiän uudella röymypellolla. Juostiin eestaas ja sit taas takas. Äispä yritti vähän heitellä mulle jotain kälystä keppiä, muttei paljoo kiinnostanu. Morse kaivo kuoppia ja yritti saada myyriä kiinni, muttei vieläkään onnistunu nappaamaan yhtään.
Mäkin kaivoin ja löysin toooosi monta myyränkoloa. Emmäkää kyllä saanu yhtään saalista. Ne taitaa olla vielä nopeempia kuin mä. Äispä kyllä sanoo, et me ollaan liian kovaäänisiä. Ne myyrät kuulemma kuuntelee meiän murinoita ja puheita ja sit menee vaan syvemmälle ja syvemmälle. Menköön, kyllä me joskus vielä ne saadaan kiinni.
Sit ku oltiin jo menossa kotiin päin, mä äkkäsin jotain hienoo. Mun nenään tuli ihan älyttömän ihanaa ja tyrmäävää tuoksua. Hei, mä käyn äkkii vaan tuolla, mä huusin ja sit mä menin. Voi, että mitä siellä pellon reunassa oli! Siellä oli joku ihan mätä, kuollu otus. Se hais niin kertakaikkisen hyvälle, et mun oli ihan pakko heittäytyä siihen selälleni ja pyöriä ja kieriä ja hinkata ja…
Äispä päästi ihan kamalan äänen ja käski mut heti pois. En olis millään lähteny, mut se oikeen KÄSKI! Äispä otti mut hihnaan ja sano, et nyt mennään suihkuun, sä löyhkäät. Täh? Ei noita ihmisii voi tajuta ollenkaan. Jos kerranki koira on saanu oikeen super-hyper ihanan tuoksun itteensä, ni sit se pitäis pilata suihkulla. Suuri vääryys!
Kotimatkalla mä yritin mennä ihan Morsen viereen ja siirtää tuoksua siihenki, mut äispä huomas mun aikeet ja sano, et älä yritäkään. Musta kyllä olis ihan reiluu, et Morseki menis suihkuun, jos munkin kerran täytyy.
Sit äispä vei mut kylppäriin ja pesi oikeen samppoolla. Sit se vielä laitto jotain jojopa-hoitoainetta ja sano, et nyt haisee hyvälle. Oon kyllä eri mieltä. Se raatotuoksu oli kerrassaan huumaavaa. Äispällä on vissiin vikaa hajuaistissa.
Ihmiset on, taas kerran.
Tosta alla olevasta kuvasta tuli tosi huono, ku äispällä oli vaan puhelin mukana eikä oikeeta kameraa ollenkaan. Siinä mä kuiteski kaivan meiän pellolla. Takana näkyvä ihan rämä talo on myytävänä. Mä en kyllä ostais.
Kaivuuhommissa ennen haisupläjäystä
Mä istun usein äispän sylissä, kun se kirjailee meiän juttuja tänne lokiin. Mun täytyy nääs vahtia, et kaikki tulee just eikä melkeen oikein. Joskus sen kirjailut on kyllä niin tylsän pitkästyttäviä, että mä pistän pään siihen näppäimille ja alan nukkua. En saa kyllä kauaa siinä kuorsata, ku äispä sanoo, et ei voi mitään tehä ku mun pää on edessä. Se ei kyllä oo totta!
Sunnuntaina mä en ehtiny vahtimaan, ku piti katella lohi- ja karhuohjelmaa telkkarista. Aika käteviä ne karhut, ku sai lohia kiinni ihan vaan lennosta. Äispäki katto niitä välillä ja meni sit istumaan ruokapöydän viereen ja alko siinä tekee jotain juttua. Mä kattelin vähän ihmeissäni, et hei, onks toi joku tietokone vai?
Se laite oli sellanen kummallisen näkönen, valkonen vempele. On siinä johtoja ja oikeen valoki. Sit siitä lähtee aika kova ääni, paljon kovempi ku meiän omasta tietokoneesta tuolla ylhäällä. Mut sit mä ajattelin, et olkoon, kai se joku kone toiki on ja yritin mennä auttamaan äispää. Monta kertaa meinasin hypätä sen syliin, mut aina se vaan sano, et ei siihen voinu mennä, eikä se voi tehdä mitään, jos mä istun edessä. Sitä paitsi sua vois sattua, se sano kans.
Höh, sattua muka! Ei kirjottaminen satu. Sit se alko nauraa ja hihittää ja kysy, et luulinks mä, että se oli tietokone. Täh? Tottakai se on tietokone. Äispä vastas, et höpsö koira, tää on ompelukone ja mä lyhennän mun farkkuja.
Mä menin takas kattoo niitä karhuja ja aattelin, et ei pitäis koiria tollai höynäyttää. Ompelukone, pah!
Morse
Oon jo pitkään ajatellu, et mun täytyy vähän kertoa tästä nimenomaisesta aamiaisasiasta, tai oon mä voinu joskus jo aiemmian asiasta mainitaki. Tää on rassannu mua kuitenki jo pitkään, enkä oo oikeen löytäny mitään ratkasua tilanteeseen.
Asia on nimittäin niin, että joka aamu äispä nousee ekaks ja lutraa kylppärissä aikansa. Sit se menee alas ja mä kuulen, ku meiän kahvikone alkaa murista ja pitää muutaki meteliä. Siitä mä tiiän, et kohta äispä tulee takas ylös. Mä oon ihan hiljaa ja odotan peiton alla. Kohta se seisoo tossa ovella ja kysyy, tuleeks kukaan aamiaiselle. Mä oon salamana lattialla ja sanon, et mä tuun tietty! Morse ei yleensä piittaa, se vaan kääntää kylkeä ja vähän mulkasee.
Me mennään äispän kans alas, ja joka aamu on sama juttu. Ei siellä mitään aamiaista oo! Siis sellasta oikeeta aamiaista, niinku pekonia ja nakkeja ja munia ja appelsiineja ja muroja ja jukurttia. Tarjolla on pelkästään leipää ja kinkkua ja juustoa ja..
Mä kyllä pidän huolen, että saan ainaki jonkun osan niistä kinkuista ja juustoista. Oonki opettanu äispän aika taitavaks kinkunrasvanleikkaajaks ja pudottajaks. Juuston kanssa on vähän vaikeempaa, sillon mun tarttee joskus istua ja huitoa tassulla. Sitä mä en tajuu, enhän mä sitä juustoo mihinkään tassuun taho, suuhunhan se pistetään ja nopeesti!
No, sit me juostaan olkkariin. Tai mä juoksen ja näytän äispälle tietä, et se tietäis missä aamupalaa pitää syödä. Se tulee kahvin ja sen leipien kans perässä. Mä muistutan sitä koko ajan, et mulle pitää antaa kans. Aika hyvin se on muistanu. Tänään tuli Morseki vähän maistelemaan, mut se meni onneks pian takas nukkuun. Leipien jälkeen mullon kauhee kiire keittiöön, ku pitää mennä huutaa, et Hei, täällon vielä nää madeleinet! Ne on sellasia pieniä kakkutikkuja. Vissiin jotain Pelkian rinsessatikkuja, ku täällä on sen niminen rinsessa. Tai se ne vissiin leipooki. Leipominen taitaa ollaki rinsessojen tärkeetä työtä. Mäki rupeen rinsessaks, kuhan opin ekaks leipomaan. Äh, nyt tää tais mennä vähän ohi topiikin.
Onneks äispä on oppinu hyvin mua tottelemaan ja taas tänäänki se tuli hakee kakkutikkuja, me syötiin ne kimppaan. Yleensä mä sit taas yritän sanoo, et nyt pitäis saada jälkiruuaks sitä oikeeta aamiaista: pekonia, munia, nakkeja jne. Mut arvatkaa mitä? Äispä avaa vaan meiän napotynnyrin ja antaa mulle ja Morselle puoli kupillista LAIHISnapoja! Siis LAIHISnapoja! Aamiainen on päivän tärkein ateria ja me saadaan LAIHISnapoja! Täällä meillä vallitsee valtavan suuri vääryys.
No, kun en kerran muuta saa vaikka kuinka kinastelen, ni kyllä mä niitä napojaki sit voin vähän syödä. Sit mä meen takas peiton alle ja nään unia oikeesta pekoni-muna-nakki-aamiaisesta.
Jotain tälle aamupala-asialle pitäis kyllä tehdä. Ei oo oikeen tollanen aamiaisniuhotus.
Terveisin Titi-Uu
Titi-Uun ja Morsen jutut 