Kaikki aamujutut ei oo kivoja

Meillä on nykyisin ihan tympäle aamuja. Ollaan me kyllä ruokaa saatu ku on herätty, mut sit alkaa se ihan tyhmä osuus.

Heti nähdään, et äispä on menossa töihin eikä mihinkään lenkille meiän kanssa. Sen tietää siitä, et se laittaa erilaiset kengät jalkaan. Ja kans siitä, et se menee sinne ja tänne ja etsii ja hakee. Välillä mekin ihan hermostutaan.

Sit se kuitenki laittaa meille kaikki kaulapannat ja valjaat vaikkei ite ees lähe lenkille. Sellanen ei ole reilua ollenkaan. Jos kerran noin selvästi ilmottaa, että on lenkura-aika, ni sit pitäis kyllä itteki lähteä mukaan. Välillä varsinkaan Tiitua ei yhtään huvita lähteä autoon, se vaan kattelee ja kuljeskelee ja on niinku et emmä viitti, ku et säkään kuitenkaan lähe. Lopulta me kaikki sit kuitenki mennään autoon. Äispäki.

Sit me ajetaan johonki kaikkia kiertoteitä, ku noi isot tiet on niin täynnä autoja, ettei siellä pääse yhtään mihinkään. Joka aamu tiedetään, koska äispä lähtee autosta ulos.  Ekaks ajetaan moottoritien yli ja sit mennään sillan alta ja heti kohta käännytään oikeelle. Ihan melkeen sillon pysähdytään ja äispä vaan sanoo, et hei hei ja sit se lähtee. Kyllä mekin sanotaan, muttei mitään hei hei. Me sanotaan ÄLÄ MEE MIHINKÄÄN, KU SUN PITÄÄ TULLA MEIÄN KANSSA KATTOMAAN MEIÄN KAVEREITA TONNE PUISTOON! HEI, EKSÄ KUULE MITÄÄN! TUU TAKAS!

Ei se koskaan kuuntele, menee vaan. Menköön sitte, mekin jatketaan matkaa. Aika hyviä aamulenkkejä onki ollu, ku välillä juostaan pellolla ja sit taas joskus puistossa. Siellä puistossa on aina jotain meiän kavereitaki. Niitä on aina kiva tavata, mut joskus ne on vähän rasittavia, ku ne haluis vaan juosta ja meuhkata ja meiän hommia on oikeestaan kuoppien kaivaminen. Miksköhän kaikki ei tykkää kaivaa kuoppia?

Mitenniin täällä ei sais kaivaa?

Mä kaivan ainaki tästä!

Advertisement

Leijonaa mä metsästän, ja kania ja pupuja ja jäniksiä ja kissoja ja…

Mun piti jo eilen kertoa teille mun seikkailusta, mutta olin niin poikki, etten jaksanukkaan.

Kävi nimittäin silleen, että me oltiin Titi-Uun ja ispän kanssa lenkillä. Mentiin sille uudelle pellolle, tai siis meille uudelle, siihen moottoritien toiselle puolelle. Mäkin olen ollut siellä ihan ilman mitään naruja, ku oon valkonen ja kuulemma näyn hyvin ja sit pysähdyn kans, ku sanotaan ’paikka’. Tota mä en kyllä ite allekirjoittais, mä pysähdyn kyllä ihan sillon ku haluun. Jos joku nyt sattuu just sillon sanoo paikka, ei se oo mun vika.

Aikasemmin pellolla on ollu myyrähaisuja ja ihan vähän vaan pupun lemuja, hirveen paljon kyllä ruusukaalin löyhkää, ku niitä kasvaa siellä. Mut eilen siellä oli jäniksiä! Tai pupuja! Mä olin ihan siinä samassa kohtaa ispään nähden, ku ennenki ja näin pupun. Seki näki mut ja lähti kauheeta vauhtia loikkimaan moottoritielle päin. Mä menin perässä tietty, sehän nyt on ihan selvää. Kuulin mä jotain, että morSEE  paiKKA!!, mut just sillä hetkellä ei tuntunu siltä, et pitäis pysähtyy. Enkä mä sit enää kuullukaan mitään.

Me juostiin sen pupun kanssa ihan hirmeetä vauhtia ja sit se sukelsi motarin alitustunneliin. Onneks meni, ku siinä tiellä kulki kauheesti autoja ja meiän olis varmaan ollut tosi vaikeeta puikkelehtia niitten välissä. Vaik olisin mä senkin osannu.

No, lopulta mä ja pupu tultiin ihan tuttuun metsään, Laarbeek bossiin. Sen mä tunnen kuin omat tassuni. ”Tänään saadaanki pupupaistia”, mä ajattelin ja juoksin ja juoksin sen loikkijan perässä ainaki monta sataa kilometriä.

Yhtäkkiä siellä polulla tuli vastaan kaks miestä ja koira. Se oli musta ja sellasen ranskan doggin näkönen. Ne alko puhuu mulle jotain ranskoja ja OTTI MUT KIINNI! Tajuuttekste, mä yritän hommata väelle ruokaa ja jotkut ventovieraat ranskalaiset ottaa mut ihan noin vaan kiinni. Siinä oli jotain mätää.

Se toinen mies otti mut syliin ja toinen räpläs mun kaulapantaa ja soitti johonki. Mustan koiran ei tarttenu mennä syliin, se vaan sai kävellä. Mäki olisin kävelly ja ihan varppina menny hakemaan sen pupun, mut ei ne antanu. Yhtäkkiä me tultiin meiän autolle ja ispä ja Tiituki oli siellä. Mua vähän nolotti, ku en ollukkaan saanu meille jänispaistia.

Nyt kun tiiän, mistä niitä pupuja löytää, ni suunnittelen jutun paremmin ens kertaa varten. Sitten ei kukaan löydä mua ennenku oon paistin napannu. Täytyy myöntää, että eilinen kiinniotto meni vähän oman mokailun piikkiin. Kaikki tapahtu niin äkkiä, ettei mulla ollu aikaa miettiä mitään skenaarioita. Nyt oon paljon viisaampi.

Terveisin Suuri Metsästäjä Morse

Vetiset silmät

Eilen mä pääsin äispän kanssa ihan vaan kaksistaan lenkille. Sellaselle tyttöjen lenkille, mihin Morsea ei ollenkaan huolittu. Tai niin mä luulin. Aluks meni ihan hyvin, mut sit mä tajusin, me oltiin menossa eläinlääkärille! Epistä! En olis millään menny sinne sisään, mut äispä anto mulle frolikkeja ja sit mä menin. Frolikkien takia voisin mennä vaikka mihin.

Mun silmät on ollut ihan hassut jo monta päivää. Niistä on tullu vettä, vaikkei mulla oo ollu yhtään ikävääkään eikä oo itkettäny. Lääkäri sano, et mulla on tulehdus ja pitää pistää tippoja monta kertaa. Ei se sattunu yhtään, vaikka kyllä mua vähän pelotti.

Iltapäivällä mä pääsin oikeen kunnon lenkuralle. Morseki pääs, ku sen pitää kauheesti liikkua. Se on alkanu tulla vissiin äijäks, ku sen maha on kasvanu. Äispä osti jotain laihisnapojaki ihan sen takia ja tajuuttekste, et munki pitää niitä syyä vaikken oo yhtään äijä!

Tossa mä alan just käskee Morsee vähän liikkumaan lujempaa.

No sit tänään me lähettiin autolla ajamaan johonki, ja voi vitsi, tultiinki Hofstaadeen! Se on kiva paikka, ku siellä on vettä joka puolella ja paljon lintuja! Äispä kyllä ei anna mun yhtään ajaa niitä lintuja, vaikka ihan hyvin voisin.

Me juostiin Morsen kanssa pitkin metsiä ja rantoja ja mä kävin melkeen uimassaki. Morseki kävi, muttei niin syvällä ku mä. Vesi oli kyllä aika kylmää vielä.

Taidanpa mennä uimaan.

En meekkään, tuun pois!

Sit ku me tultiin kotiin, me saatiin onneks ruokaa –  niitä tyhmiä laihisnapoja. Äispä sentään tajus laittaa jotain oikeeta lihaa niitten joukkoon. Joskus silläki leikkaa. Mä sain sit vielä appelsiinia ja porkkanaaki, ku ne on mun herkkua. Morse ei niistä tykkää.

– Titi-Uu

Talvinen lahjamatka

Tiiättekö, että me tultiin vähän aikaa sit vanhemmiks ku ennen? Me ollaan nyt yhteensä 12 eli täys tusina. Morse on seittemän ja Titi-Uu viis. Ei meiän synttäriä oikeen juhlittu paljon mitenkään, mut saatiin me erikois-super-ruoka-annokset kyllä. Oli jukurttia ja verimakkaraa ja riisiä ja parsakaalia (Tiitu aina haluu parsakaalia) ja sit ihan tavis napoja. Niitä ei olis kyllä tarvittu.

Synttärilahjaks me saatiin matka. Eilen oltiin siellä. Ensin autossa istuttiin aika kauan kunnes päästiin Saksin viereen. Noi toiset meni hiihtämään, mutku se matka oli meiän synttärilahja, ni me päätettiin, ettei mennä. Ei me ihan niin hirmeesti lumesta tykätä. Me syötiin vaan autossa luukeksejä ja sellasia pötköjuttuja. Se oli paljon parempaa, ku hiihtäminen. Meiän ei tarvinnu yhtään kaatuakaan niinku vaikka äispän.

Sarvipäisiä karvaeläimiä

Käytiin me kyllä lenkurallakin ja nähtiin tosi outoja otuksia. Ne oli aika paljon karhun näköisiä, mutta puhu ihan lehmää. Sit niillä oli sarvet. Ei me tiietä, miks meitä ei päästetty niihin tarkemmin tutustumaan. Ehkä ne oli vähän arkoja ja olis pelänny meitä. Tollasista oudoista otuksista ei koskaan tiedä.

7-vuotias Morse-herra

Eilen meiän piti toivottaa vielä kaikille meiän kamuille tosi mukavaa ja iloista ystävänpäivää, mutta tehdäänki se nyt tänään. Ystävä voi olla joka päivä.

Löytökoirina

Me oltiin eilen äispän kanssa lenkillä. Ihan lähellä yhtä peltoa, sitä missä se on ylämäessä, me nähtiin yks nainen ja sen koira. Katottiin kummissaan, et sillä oli vaan yks koira, ku yleensä niitä on kaks niinku meitäki. Ei ne kyllä ole yhtään niinku me, ne on mustia ja valkosia ja niillä on korvat pystyssä.

Sit ne, siis se nainen ja koira, lähti sinne meiän pellolle ja äispä sano, et nyt ei mennäkään tonne, ettei tuu mitään ristiriitoja. Mentiin vaan eteenpäin. Yhtäkkiä me löydettiin sieltä toiselta tieltä sen edellisen koiran kaveri. Se oli kai käyny jossain omilla asioilla. Äispä käänty heti takasin ja sano, et mennään sittenki tonne pellolle. Se musta ja valkonen koira seuras meitä ja me huudettiin sille, et tuu meiän perässä, me tiietään, missä sun äispä on.

Meinas siinä vähän tulla jotain sanomista puolin ja toisin, mut onneks äispä näki sen toisen äispän ja huus, et me oltiin löydetty sen toinen koira. Se tuli oikeen iloseks ja ne meniki sit kaikki niitten kotiin. Se on ihan lähellä, yhen tien varressa. Meki tultiin ilosiks, ku päästiin sittenki pellolle juoksemaan.

Kepardimyyriä

Käytiin eilen pitkästä aikaa Hollannissa siellä Morsen ekassa kodissa. Äispä vaan sano, et nyt kyytiin ja sitten me mentiin. Sen ei tarvinnu yhtään odottaa.

Ei me heti kyllä tiedetty, mihin mennään, mutta arvattiin aika pian. Moniquen kanssa vähän juostiin ja juteltiin ja sit lähettiin pois. Aika tylsän lyhyt kyläilyreissu. Äispä kuitenki hais kaikille pikku rääpäleille. Se sano, et oli käyny kattomassa kaheksaa russelivauvaa! Miksköhän meille ei niitä näytetty?

Sit käytiin kans jonkun ison kaupan pihalla. Se ei varmaan ollu pienten koirien erityinen herkkukauppa, ku en päästy mukaan. Sellaseen me päästään. Joskus. Sit se vaan tuli takas ja sano, et nyt nasta lautaan ja nupit kaakkoon. Ei tajuttu. Etelään päin mehän oltiin menossa. Vaikka ei se kyllä aina muutenkaan tiiä, mihin on menossa. Ei sillä ollu nastoja eikä lautojakaan, mutta jonkun uuden seedeen se oli ostanu ja soitti sitä koko matkan ja laulo mukana vaikka parempi olis ollu, ettei olis hoilottanu.

Luulenpa, että tämä on lumiukon jämä.

Tänään me käytiin Laakenin puistossa. Sielläkään ei olla oltu pitkään aikaan. Arvatkaapa oliko myyrät innostunu, ku lumet oli sulanu? No oli, ja ihan kamalasti. Me kaivettiin ja kaivettiin niitten kasoja ja yritettiin taas saada ees yks myyrä kiinni, muttei saatu vieläkään. Myyrät on vissiin ihan hirmeen nopeita eläimiä niinku joku kepardi vaikka.

Mitenniin pitäs mennä pesulle?

Urheilemisia ja taisteluita

Päätettiin nyt pitkästä aikaa taas kertoa, mitä kaikkea meillä on tapahtunu. Äispä on jo kauan sanonu, et päivittäkää nyt, mut meillä on vissiin ollu lokiväsymystä. Sellasta on vissiin liikkeellä.

Nyt on kuulemma toinen vuosi ku ennen, eli onnee vaan tälle vuodelle. Sillon, ku tuli tää toinen vuosi, ni melkeen heti me lähettiin johoki Kaleisiin. Se on jossain Ranskassa ja sieltä näkyy Enklantiin. Ei me ennen kyllä oltu tiedetty, et Enkanti on valkonen vaan luultiin, et se on saman värinen ku vaikka Saksin maa taikka Ruåtti. Siellä Kalaisin rannalla me huudettiin ’Hellou Enklantiii!’

Tossa kuvassa me juostaan Kalaisin rannalla. Äispä otti sen kännykällä, siks kuva on kuulemma huono. Juostiin me muuallakin ja käveltiin ja melkeen uitiinki. Se on sitä urheilua.

Kaleisissa me vallattiin yks hirmeen pieni huone. Se oli niin pieni, et me voitiin vaan maata sängyllä, mikä on ihan ok, jos tykkää vaan maata, mut joskus olis kiva sisälläki vähä kävellä. Käveltiin me kyllä vessaan, ku meiän vesikuppi oli siellä. Onneks se valtaus ei kestäny ku ihan vähän aikaa vaan ja päästiin taas autolla ajamaan kotiin.

Ku me lähettiin pois sieltä valtaukselta, tapahtu yks aika tyhmä juttu. Se tapahtu Morselle. Asia oli nimittäin niin, että me oltiin menossa autoon, ku jostain ihan vaan yhtäkkiä puskan tai penkin takaa tuli esiin mini-eläimiä. Morse luuli, et yks niistä oli rotta ja sit se hyökkäs. Kauheesti kuulu huutoa ja haukkumista ja muutaki meteliä ja sit ispä kanto meiät autoon. Morse oli hyökänny yhen mini-eläimen kimppuun! Se oliki kuulemma koira, vaikka se oli kyllä niin pieni, et olis voinu olla rotta tai kissa ainaki. Arvatkaa, hävettikö Morsea? No hävetti!

Onneks äispä osas puhua sen Tysonin (se oli sen koiran nimi) äispän kanssa. Sillä toisella äispällä oli ihan märät silmät ja se vaan pussaili sen Tyson-eläintä. Ei siihen mitään ollu tullu. Ihan vaan pieni naarmu leuan alle. Äispä kirjotti sit  jonku lapun ja sano, et oli paholai- eiku pahoillaan.

Meki sanottiin, mut kukaan ei kuunnellu. Kyllä me vielä vilkutettiinki Tysonille ja sen veljelle, vaikka oikein ei vieläkään uskota, et ne oli koiria. Äispä sano, et ne oli jotain lelu- tai taskukoiria vissiin.

Ei me sit jaksettu niin kauheesti niitä enää ajatella, ku päästiin autolla ajamaan. Sit oli kyllä taas ihan outoo, ku tultiin kotiin. Täällä oli lunta ja nytki koko ajan sataa lisää. Taitaa olla talvi. Muuten tää on ihan kivaa, mutku joku huono kokki on heittäny ihan kamalan hirmeesti suolaa tonne jalkakäytäville.Me on nähty, et äispä laittaa joskus suolaa kattilaan, muttei se sitä ulos heitä. On vissiin menny Meisen kokilta kadut ja kattilat sekasin.

Katoamistemppu

Ollaan taas tehty vaativaa työtä. Meistä tuli yhtäkkiä viikonloppuna hoitohenkilökuntaa eli omaishoitajia. Äispä tuli kamalan kipeeks ja me ollaan hoidettu sitä tosi ahkerasti.

Viime viikolla se vei meitä iltaisin tosi pitkille lenkuroille ihan erilaisille teille kuin ennen. Välillä tuntu, et se oli ihan eksyksissäki, ku käveltiinvaan pois päin eikä yhtään takas. Sit yhtäkkiä taas oltiinki ihan entisillä paikoilla.

Sit se sairastu, oisko ollu niitten uusien maisemien syytä, ei tiietä. Onneks se sentään pääs kerran kauppaan ja makso meiän hoitohenkilökuntapalkan lihana ja luina. Se oli kyllä tarpeellisen tärkeä palkka! Ekaks se anto meille isot luut, joita syötiin aika kauan. Morse söi sohvalla, mikä ei kyllä oikein sovi, mut sitten äispä laitto pyyhkeen sen luun alle.

Sit ku oltiin taas hoidettu äispää, me saatiin naporuokaa ja siihen joukkoon LIHAA! Eikä se ollu mitä vaan lihaa, vaan ihan oikeeta lehmää! Äispä sano, et lauantai-iltana kaupasta saa ostaa hirveen halvalla, ihan jollain rosentilla vaan niitä lihoja. Kumma, ku ei aikasemmin ole sellasia tajunnu ostaa. Onneks nyt ymmärsi, ku kerran meille piti maksaa palkkaa.

Niille luille kyllä kävi myöhemmin vähän oudosti. Ne oli kadonnu. Kun oltiin ne melkeen syöty jo kokonaan, ni meiän piti vähän pohtia kovaan ääneen, et kummalla on parempi ja sit taidettiin vähän painia liikaa ja huutaa. Äispä käski meiät ulos ja sillä aikaa ne luut oli menny hukkaan. Niitä ei löytyny enää mistään. Jotain outoa täällä kyllä tapahtuu, ku luut tolla tavalla häipyy koirien näkyviltä.

Salainen akentti

Nyt meiän pitää ihan oikeesti pyytää anteeksi, kun ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia. On kattokaas ollu muutaki tekemistä. Sitäpaitsi äispä sano, ettei saa tulla nettiriippumatoks. Vaikka se kyllä on sellanen ihan ite, paraskin puhuja!

Tänään lopulta päätettiin vähän muistella, ku ollaan oltu koko päivä ihan ypöinä ja on siks ollu hyvin aikaa pohtia.

Ihan ekaks sellanen tosi erikoinen juttu, Morsesta on tullu salainen akentti! Se kävi silleen, et yks lauantai ne meni eläinlääkärin luo vaikka se ei kyllä koskaan ole mitään hyvää tietäny. No, tällä kerralla tuli kertakaikkinen ylläri! Morsen selkään, sen leveitten ja miehekäitten hartioitten väliin upotettiin implamantti. Äispä kyllä väittää, että se on hormoonikapsuli, mutta kyllä me tiietään paremmin. Implamantti se on! Se ilmottaa heti, jos on naamioituneita vihulaisia lähiympäristössä. Eilenki, ku oltiin Saksissa, siltä tuli tieto, että just siinä arkeolokiamuseon pellolla on vihulaismyyriä. Kyllä meillä oli kauhee homma ettiä niitä. Äispä oli vaan niin tympäle, ettei antanu meiän hakea niitä yli kahta tuntia. Oltais me neljäki tuntia jaksettu.

Sit yks toinen juttu on se, ku Titi-Uu oli kipee. Se oli ihan kamalan kipee ja siltä tuli oksuja ja oksuja ja lisää vaan oksuja. Yks oksu jopa äispän sänkyyn, vaikka ei äispä olu yhtään vihanen. Sit Tiitu makas hullusti pylly pystyssä ja anto äispän hieroo sen mahaa. Ei se mitään syönykkään vaikka muuten syökin i-h-a-n  m-i-t-ä  v-a-a-n. Nyt Tiitu on taas terve ku puk- eiku Tiitu. Onneks on, oksut haisee nimittäin pahalta.

Noi oli nyt ne jutut, mitä me muistettiin tänään. On tietty muutaki tapahtunu, niinku ollaan oltu kylppäriremonttikoirina ja sit kans putkimiehille on pitäny vähän sanoa. Niillä ei olis ihan oikeesti ollu mitään asiaa meiän kellariin.

Lisää vaivoja ja varoituksen sana

Onpas meillä omituinen syksyn alku! Ekaks Morsen hanuri alko vaivata ja sit tuli Tiitulle korvatulehdus.

Äispä vei meitä taas tällä viikolla eläinlääkärille ja sano, ettei se oo helppoo elämää koskaan halunnutkaan. Nyt se pruuttaa jotain valkosta ainetta Tiitun korvaan joka ilta. Ei tunnu kivalta, mutta pruutatkoon, jos se auttaa. Onneks saan syödä juustoa samalla.

Se lääkäritäti puristeli taas eilen Morsen peräpäätä ja sano, että vielä viikon verran sitä rasvaa. Vähänks mä sille huusin, ettei tässä oo mitään järkee! Sorkitaan nyt aikuisen koiran hanuria joka päivä, en enää suostu!

Tänään me ollaan vaan nukuttu ja oltu iisisti. Joskus on pidettävä tällanen rauhallisuuspäivä, että tulis taas terveeks. Voidaan me vielä tänään juostaki, mut ei tiietä viittitäänkö.

Ai niin, unohdettiin sanoa, et meiän pihan perällä on ampparipesä. Ne ampparit tykkää kauheesti omenankuorista ja omenoistaki. On yritetty saada niitä kiinni (siis niitä amppareita, ei omenoita), mut se hauskuus kiellettiin heti. Ne otukset kuulemma pistää ja sit voi sattua tosi kovaa. Sattuu kyllä sekin, kun hevoskastanjapuusta on pudonnu kastanjoita ja sit ku vahingossa astuu siihen kastanjankuoreen. Kuoret on kauheen piikkisiä.

Nyt tulee se varoitus: Älkää astuko hevoskastanjoitten kuorien päälle! Ne piilottelee tosi hyvin lehtien joukossa ja hyökkää ennalta arvaamattomasti kaikkien koirien tassuihin, huis vaan! Sitten ne menee takas piiloon. Ei ne oo koirien kavereita, v-a-r-o-k-a-a!!!